Pyöräily Balatonilla ja 123 km

Balatonvilágosin näköalapaikka

Heipä hei! Voisin ja olisi pitänyt kirjoittaa kaikenmoista esimerkiksi Emman ja Myrskyn viikon mittaisesta matkasta tänne juhannuksen tienoilla, Pentin vierailusta tai äiskän ja kummini visiitistä heinäkuun alussa. Taikka meidän reissuista Szegediin tai Esztergomiin, josta tultiin jokilaivalla Tonavaa pitkin takaisin Budapestiin. Sitä on ollut vieraiden ja kaiken muun kanssa niin kiireinen, ettei ole paljon mitään ehtinyt kirjoitella. Tuntuu myös, että aika kiihtyy vain loppua kohti. Näiden sijaan kuitenkin kirjoitan nyt Balatonin pyöräilymatkastamme, jolta kotiuduimme torstai-illalla. Viivyttiin matkalla maanantaista torstaihin. Tämä reissu oli kyllä kesän ja koko Unkariajan kohokohta. Vaika ollaan ehditty käymään tässä kesällä Balatonin rannoilla jo parikin kertaa, oli tämä kokemus huomattavasti vaikuttavampi ja pyörän selässä tietysti näkee ja kokee asiat aivan eri tavalla kuin autosta tai junasta.

Suunnitelmamme oli pyöräillä Balatonin itäosan ympäri, mutta koska aikamme kävi pitkäksi niin tehtiin ylimääräinen koukku Balatonlelleen ja takaisin. Alla piirrettynä reittimme noin suunnilleen Google mapsiin. Mapsin matkat poikkeaa hieman niistä, mitä omalla aktiivisuusrannekkeen gps-mittarilla sain, johtuen tietysti siitä, että pyöräilyreitit ja omat reittimme eroavat noista mapsin ehdottomista kävelymatkoista.

Jälkikäteen sanottuna voisin jälkiviisaasti todeta, että oltaisiin ihan hyvin voitu ja jaksettu pyöräillä koko Balatonkin ympäri, mutta aliarvioitiin oma pyöräilykuntomme. Toisaalta tällaisella lyhyemmällä reissulla jäi aika paljon ylimääräistä ihmettelyaikaa ja ei ollut ainakaan kiire minnekään. Oltiin etukäteen varattu netistä majoituksetkin, niin aikataulu ei kuitenkaan ollut kovin joustava.

Sattui niin, että hirmuiset helteet väistyivät juuri maanantaiksi, vaikka ne ovat painostaneet Unkaria jo kesäkuun alusta asti. Meillehän tämä sopi, sillä paljon mukavampi pyöräillä 23 asteessa kuin yli 30 asteessa, mutta mukaan piti pakata pitkät housut ja villapaita, sillä korkeisiin lämpötiloihin tottuneena voin sanoa, että pysähtyessä oli KYLMÄ. Vähän harmittaa, että säätiedotukset näyttävät nyt aika masentavilta ja helteet jääneen täälläkin taakse. Pitääköhän loppuheinäkuu palella, hmph...

Balatonilla pyöräily oli tosi helppoa ja voisin suositella sitä ihan jokaiselle, vaikkei pyöräilystä olisikaan kamalasti kokemusta (kuten esim. itselläni), sillä pyörätiet olivat asfaltoituja ja reitti oli aika tasainen; varsinkin eteläranta on ihan pannukakkua ja suoraa tietä. Teiden kunto vaihteli kyllä, vaikka pääosin oli hyvä: välillä oli ihan upouutta, hyvää tietä ja välillä asfaltti oli tosi kupruista. Reitit oli myös merkitty selkeästi: erityisen hyvät pyörätieviitat olivat pohjoisrannalla, missä ei tarvittu ollenkaan karttaa, mutta etelän puolella ehdittiin kyllä pari kertaa harhautuakin viralliselta reitiltä. Tosin sekään ei ole vaarallista, kunhan muistaa missä suunnassa järvi on ja seurailee sitä oikeaan suuntaan. Tykkäsin myös siitä, että pyöräillessä maisemat eivät olleet yksitoikkoiset, vaan pyöräreitti tarjosi koko ajan vaihtuvia, erilaisia maisemia; välillä poljettiin rannassa, välillä peltomaisemilla, välillä omakotitaloalueen keskellä ja välillä korkealla kukkuloilla.

8.7. Päivä 1: Balatonfüred -> Balatonalmádi ; 16,26 km

Lähdettiin maanantaiaamuna junalla kohti Balatonfürediä. Mukaan pyrittiin ottamaan niin vähän tavaraa kuin mahdollista ja pärjättiinkin yhdellä selkärepulla - pitäisihän kaikki saada kulkemaan myös pyörän selässä. Juna lähti Déli-juna-asemalta ja ylläripylläri Unkarin mainiot lippuautomaatit väittivät taas, että yhtään istumapaikkoja ei ollut vapaana, joten noustiin junaan vain seisomalipuilla. Ei niin yllättäen paikkoja kuitenkin vaikutti olevan suurestikin vapaina. Ärsyttää siis ihan todella noi junalippuautomaatit: jokaikinen kerta kun ostetaan niistä liput, väittävät ne milloin mitäkin ja joka kerta ärsyttää. Kerran ne myivät meille paikkaliput aivan eri päihin junaa ja monella kerralla ne ovat herjanneet, että juna on täynnä kun se ei todellakaan ole sitä ollut... Varminta siis ostaa vain lippukassalta, jos viitsii jonottaa.

Pieni talo viiniköynnösten keskellä

Balatonfürediin juna kulki noin pari tuntia. Siellä ihmeteltiin ympärillemme ja käytiin syömässä aivan todella hyvät ankkahampurilaiset ennen kuin marssittiin pyörävuokraamoon. Saatiinkin ihan hyvät pyörät vuokraan ja kohtuullisella hinnalla, vaikka vähän aikaa menikin opetellessa käsijarrujen käyttöä ja moniportaista vaihteistoa. Reppukin saatiin köytettyä lukoilla kiinni pyörän tarakkaan.

Pyöräiltiin sitten itsemme ensimmäiseen etappiimme Balatonalmádiin. Oltiin varattu ekalle päivälle ihan lyhyt matka, sillä siirtymiseen junalla Balatonillekin meni aikaa. Almádissa etsiydyttiin ensimmäisenä yöpymispaikkaamme, hostelli Villa Succaan, jonka nimelle (lue: Villasukka) oltiin vähän naureskeltu etukäteen hauskan sattuman ansiosta. No, yllätyksemme oli aika valtaisa, kun heti ovella törmättiin tällaiseen lappuun (huomaa pienet tekstit):

Haha, oltiinkin siis täysin tietämättämme varattu huone suomalaisten omistamasta paikasta. Omistajan lisäksi myös työntekijät olivat suomalaisia ja oleskelu täällä sujui siis sujuvasti suomen kielellä. Kaikki olivat aivan todella mukavia ja myös rinteeseen kohoava villa oli tunnelmallinen. Ulkona puutarhassa olisi kanssa ollut paljon pöytiä joissa istuskella. Saatiin "suomalais-ekstrana" huone omalla kylpyhuoneella vaikka oltiin varattu köyhästi vain jaetuilla pesutiloilla. Suositus tälle paikalle, jos joku lukija joskus sattuu Balatonalmádiin!

Muutenkin kaikista paikoista, missä pysähdyttiin, pidettiin Almádista ylivoimaisesti eniten. Paikka oli rauhallinen ja viihtyisä, ja sekä kaupungin sievät talot että ranta olivat oikein ihastuttavia. Almádista puuttui kokonaan (tai sitten ei vain osuttu sellaisille) järkyttävät, meluisat ja vilkkuvat turisti- ja krääsäputiikkikadut, mitä oli monissa muissa kaupungeissa Balatonilla. Edes vähän autenttisempaa ja rauhaisampaa tunnelmaa siis.

9.7. Päivä 2: Balatonalmádi - Balatonkenese - Balatonvilágos - Siófok ; 40,54 km

Aamulla Villa Succassa meille ystävällisesti keitettiin aamukahvit ja käytiin hakemassa omat aamiaiset läheisestä leipomosta, nami. Oli tarkoitus lähteä aamulla aikaisin kohti neljänkymmenenkilometrin suunniteltua päivämatkaa, mutta jäätiin sitten (ylläri) vähän suustamme kiinni työntekijöiden kanssa, kun kerran suomeksi sai haastella. Toisaalta, kuten sanottu, ilmat olivat onneksi aika viileät, niin iltapäivälläkään ei ollut yhtään liian kuuma polkea.

Balatonalmádista mentiin Balonkeneseen saakka, missä pyörittiin aikamme etsiessämme ilmaista uimarantaa, jonka huomattiin lopulta olevan suljettu. Pulitettiin siis pääsymaksut rannalle (suurin osa Balatonin rannoista on pääsymaksullisia, mutta toisaalta sitten niissä on ainakin vessat, pukukopit ja suihkut ja kaikenlaista muuta kojua), missä vietettiin pari tuntia syöden eväitä, uiden Balatonissa ja istuskellen rannalla. Balatonin vesi oli muuten todella lämmintä ja navakan tuulen takia jopa huomattavasti lämpimämpää kuin ilma. Balatonilla ei myöskään ole oikein hiekkarantoja, vaan yleensä rannat ovat ruohorantoja, joista laskeutuvat portaat alas veteen.

Kenesestä matka jatkui eteenpäin ja yllätykseksemme pyörätie nousikin ylös kukkuloille. Nousi teki vähän tiukkaa, mutta oli todellakin sen arvoinen, sillä ylhäältä Balatonkarattyasta avautuivat henkeäsalpaavat maisemat Balatonin ylle. Vielä paremmat näköalapaikat löytyivät kuitenkin vähän edempänä Balatonvilágosista, missä oli pitkät näköalatasanteet Balatonin suuntaan. Loppumatka Világosista Siófokiin olikin sitten helppo, kun lasketeltiin melkein alamäkeä.

Balatonkarattya

Siofókissa varaamamme majoitus oli aivan rannassa, mutta muuta hyvää sanottavaa siitä ei sitten ollutkaan. Netti ei toiminutkaan muualla kuin hostellin aulassa, kaduilta kuului hirveä mökä sisälle huoneeseen ja muutenkin mesta muistutti lähinnä mielisairaalaa... Käytiin syömässä illalla (pahaa) pizzaa ja parilla kaljalla, sillä seuraava päivä oli tarkoitus olla lepopäivä Siófokissa, mutta paikka oli niin karmea turistirysä, ettei viitsitty viipyä siellä ylimääräistä aikaa, vaan tuntui, että oltiin illalla nähty jo ihan tarpeeksi. Siófok oli kuin mikäkin etelän turistilomakohde (tai millaiseksi voin ne kuvitella): täynnä juhlivia ja remuavia turisteja, ylihintaisia ja liian kovaa musiikkia soittavia open-air ruoka- ja cocktailpaikkoja sekä karaokebaareja, ja joka puolella pieniä krääsäputiikkeja, missä kaupattiin matkamuistoja ja rantaleluja ja milloin mitäkin roinaa. Joo ei. Siófokin miellyttävin paikka oli ylempänä kaupungilla sijaitseva vesitorni ja aukio sen ympärillä, mikä oltiinkin nähty jo aiemmin kesäkuussa käytyämme siellä Jarin ja Akin kanssa.

Tuskin vastarantaa näkyy

10.7. Päivä 3: Siófok - Szántód - Balatonlelle - Szántód ; 54,07 km

Käytiin aamulla Siófokissa leipomossa syömässä aamupalaa ja aamukahveilla eikä oltu yhtään pahoillamme jättäessämme Siófokin suunnitelmien vastaisesti jo keskipäivällä taaksemme. Seuraava majoituspaikka oli Szántódissa aivan vastarannalle Tihanyn niemelle vievän lautta-aseman vieressä. Sijainti tässäkin hostelissa oli mainio, mutta muuten paikka oli kuin aikamatka neuvostoliiton ajoille... :'D Tie oli hyvä ja pyörä luisti alla, joten jätettiin tavarat hostelliin ja lähdettiin vielä pyöräilemään, sillä pyöräilemäänhän tänne oli tultu. Tarkoitus oli mennä vain Balatonszárszóon, missä on runoilija Josef Attilan muistomerkki (herra teki nimittäin itsemurhan kyseisessä kylässä heittäytymällä junan alle), mutta olikin niin kiva pyöräillä, että jatkettiin vielä Balatonlelleen asti. Suuntaansa tästä tuli matkaa parisenkymmentä kilometriä ja joten tehtiin noin 40 kilometrin lisälenkki.

Hauskan mallinen talo 

Balatonlellessä oli jopa hiekkarantaa

Balatonlellessä oli kova tuuli (kuten muuallakin Balatonin etelärannalla: onko vain sattumaa vai johtuuko se jotenkin sijainnista, että etelärannikolla tuntuu tuulevan aina, kun taas pohjoisessa on aika tyyntä?). Joonas kävi uimassa rannalla, mutta itse en tuulen takia tarennut, vaan jäin rannalle nököttämään. Katseltiin vähän ympärillemme Lellessä ennen kuin käännyttiin takaisin Szántódiin, mihin pyöräiltiinkin yhtä kyytiä sitten ja ehdittiin juuri ja juuri valoisaan aikaan takaisin. Haettiin iltapalaa Sparista ja nautiskeltiin niitä hostellissa ennen kuin käytiin nukkumaan. Auringonvalo on aika armoton, mutta onneksi hämärässä hostellihuonekin näytti jo paljon viihtyisämmältä...

11.7. Päivä 4: Szántód - Tihany - Balatonfúred ; n. 12 km

Aamulla yöpyminen aivan lautta-aseman vieressä osoittautui nappivalinnaksi, sillä siitä hetkestä kun poistuttiin hostellista oltiin jo vartissa Balatonin toisella puolella Tihanyn niemellä. Lautta sattui lähtemään juuri sopivasti päästyämme kyytiin ja matka niemen yli kesti vain kymmenisen minuuttia. 

Lautalla

Tihanystä olisi päässyt nopeasti läpi ajamalla vain rantaa pitkin, mutta haluttiin koukata Tihanyn kylään, joka tietenkin sijaitsi korkealla vuoren rinteellä, ja nousussa sinne sai taas vähän nähdä vaivaakin. Koetus kuitenkin kannatti jälleen, sillä Tihany oli viehättävä paikka (jos vältteli niitä turistikojukatuja aktiivisesti) ja ylhäältä kylästä avautuivat jälleen upeat maisemat Balatonille. Löydettiin aamukahvipaikka aivan upeilla näköaloilla ja ihasteltiin aikamme Tihanya.

Huonompikin paikka voisi kahvittelulle olla

Tihanyn kirkko

Tihanyn kylä oli kaunis

Onneksi alaspäin oli taas helppo lasketella pyörällä. Pysähdyttiin uimaan rannassa päästyämme alas asti, kun kohdalla sattui ilmainen ranta. Tämän jälkeen pyöräiltiin loppumatka suoraan Balatonfürediin, jossa ympyrä sulkeutui ja palautettiin pyörät. Syötiin vielä Balatonfüredissä ja syötiin hillittömän korkeat pehmikset ja nautittiin vielä hetki järvimaisemasta ennen kuin tie vei takaisin juna-asemalle ja kohti takaisin kotia Budapestia.

Uimapaikka Tihanyn niemellä, vastarannalla näkyy jo Balatonfüred

Yritettiin olla viisaampia tällä kertaa ja käytiin ostamassa junaliput lippuluukulta erittäin kiukkuiselta tädiltä ja iloittiin siitä, että saatiin tällä kertaa ainakin paikkaliput. Nooooh junassapa ei ollut merkitty vaunuja millään tavalla (täällä vaununumeroina toimivat siis ikkunoihin pläntätyt paperilaput, joissa ei ollut nyt mitään) eikä myöskään istumapaikkoja oltu numeroitu. Oltiin siis maksettu istumapaikkavarauksesta ihan turhaan, koska sellaisia junassa ei ollut. Joopajoo nää Unkarin junat taas. Vessakin oli taas perinteinen malli eli aukko vaan raiteille ja kaikki suoraan sinne... Välillä ei tiedä itkeäkö vai nauraa täällä, mutta välillä kieltämättä vähän ärsyttää, kun kaikki toimii ihan miten sattuu eikä ketään kiinnosta. Budapestiinkin takaisin saavuttaessa oli kaupunginosan romunkeräyspäivä ja katujen varsilla talojen eteen oli koottu valtavia kasoja kaikenmaailman jätettä mikä sisälsi kaikkea jännää kuten rakennusjätettä, metalliromua, huonekaluja, vaatteita yms. yms. ja paikalliset köyhät ja kodittomat penkoivat parhaansa mukaan näitä jätekasoja levittäen kaiken pitkin katuja, samalla vihaisen mummon huutaessa vieressä: "Lopettakaa herran tähden tuo kolistelu tai kutsun poliisin!" Tervetuloa takaisin kotiin ja silleen...

Joka tapauksessa, oli aivan huippu reissu ja suosittelen pyöräilyä Balatonilla kaikille! Tsekatkaa ainakin Balatonalmádi ja Tihany ja pysykää kaukana Siófokista! :D

Helle

Helteen pahin terä alkaa taittua ja nämä vaivaiset +28 asteen päivät tuntuvat suorastaan miellyttävän vilpoisilta. Vaikka koko toukokuun kaipasi lämpöä ja unelmoi siitä, alkoi +38 astetta mittarissa tuntua aika tukalalta. Vaikka vain istui sisällä paikoillaan, valui hikeä valtoimenaan - puhumattakan siitä, mitä tapahtui kun erehtyi liikuttamaan itseään tai, herranjestas, uskaltautumaan ovesta ulos. Lyhyesti, saunaa ei ole kaivannut, koska ollaan kärvistelty täällä monta päivää ympärivuorokautisessa saunassa.

Älkää käsittäkö väärin, otan ehdottomasti mieluummin nämä lämpöasteet kuin Suomen kylmän, kolean ja sateisen kesän. Olen se vilukissa, joka lopettaa palelun ja siirtyy kesävaatteisiin vasta 25 asteessa. Sitä ennen paleltaa. Oikeasti nautin suunnattomasti näistä helteisistä, hitaista ja toimettomista päivistä enemmän kuin uskaltaa myöntää. Vaikka on vähän tylsää, on se tunne, josta kaksi vuotta vain unelmoi. Kesävaatteet, jotka ovat roikkuneet Suomessa kaapissa ja tulleet käyttöön ehkä kerran-pari kesässä, saavat täällä vihdoin tuuletusta.

Pesukoneesta parvekkeella kuivumaan nostetut pyykit kuivuvat parissa tunnissa auringossa. Ylipäätään terassilla oleskelu on päiväsaikaan mahdotonta, sillä se kuumenee oikeaksi pätsiksi ja kaakelit polttelevat paljaiden jalkojen alla. Ollaankin jouduttu rajaamaan siellä oleskelua aamuihin ja iltoihin.

Iltaisin, pimeän laskeuduttua, mitä moninaisimmat ötökät valtaavat asuntomme pyrkiessään valoa kohti. Yhtäkkiä päivisin hiljainen asuntomme alkaa elää, kun epätoivoiset siivet räpyttelevät lampun varjostimen sisällä, keittiön valkoinen katto on mustanaan pieniä mustia pisteitä ja Joonas kiroilee heittäessään kolmatta kertaa samaa hajuludetta ulos ikkunasta. Raukka (siis ötökkä, ei Joonas) lentää aina samantien takaisin. Kun tämä haisuli viimein ymmärtää poistua, löytyy jostain muualta asunnosta ainakin viisi sen lajikumppania.

Makuuhuoneen nurkkaan kevättalven kosteudessa levinnyt musta alue (home...) on kuivunut ja seinä näyttää taas hämäävän valkoiselta. Siitä huolimatta aamuisin nenä vuotaa ja silmiä kutittaa ja oleskelu raikkaassa ulkoilmassa tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Siis mikäli armotonta kuumuutta voi raikkaaksi kutsua. Ulkosalla oleskelu ei tosiaan houkuttele.

Suomessa on kasvanut kiinni hokemaan, että ulkona täytyy olla, kun on hyvä sää. Tätä pitkään noudattikin, mutta hyvien säiden jatkuessa viikkokausia, ymmärtää vihdoin, että erityisin kuumina päivinä ulkona oleskelun sijaan esimerkiksi vierailu viileässä, ilmastoidussa museossa voi olla moninverroin mukavampaa ajanvietettä. Mieli veisi toki rannoille, mutta Budapestistä ei sellaisia löydy, joten itseään saa tyytyä viilentelemään kylmässä suihkussa.

Juoksulenkit täytyy ajoittaa taktisesti joko varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Toisaalta illat ovat kaikista miellyttävin vuorokauden aika, kun auringon mukana häipyy polttava paahde, ja vihdoin ulkoilmasta voi aidosti nauttia. Saman tosin toteavat kaikki muutkin budapestiläiset ja yhtäkkiä kadut ja terassit ovat täynnä ihmisiä. Auringon paahteen ja kuumuuden päivällä näännyttämä, apea kaupunki herää eloon vasta auringon laskiessa.

Nämä helteiset, kuumat kesäpäivät, jotka vain jatkuvat ja jatkuvat viikosta toiseen ja kuukausienkin yli, ovat varmaan juuri se asia, mitä tulen kaipaamaan värjötellessäni Suomessa monen villapaidan alla vesisateessa.

Empiiristen havaintojeni mukaan tämä mittari ei edes pahemmin valehtele.