OPISKELUPAIKKA

Jippii ja hihhulihei ja kymmenen riemunhuutoa! Sillä maa ja taivas julistakoon ilosanomaa:

Eli suomeksi sanottuna: PÄÄSIN HELSINKIIN OPISKELEMAAN!!!!!!!!! 
1460 hakijaa, aloituspaikkoja 25 (en ole ensikertalainen niin vähemmän paikkoja jaossa), sisäänpääsymahdollisuudet ihan naurettavan pienet (n. 1,7 % lollolol), valtsikan kilpailtuin linja ja MINÄ TEIN SEN!!!!

Tieto tästä napsahti jo tiistaina Opintopolkuun, jota olin jo koko kesäkuun päivittäin käynyt epätoivoisena vilkuilemassa, ja olin jo ihan toivoni menettänyt, että tulokset tulisivat ennen perjantaita (, joka on virallinen tulosten ilmoittamispäivä). Kyllä siinä meillä vierailulla olevalla Emmalla oli pään pyörittelemistä, kun pari tuntia vain hypin ja hihkuin kämppää ymppäri. Kommentteja suoraan armaan pikkusiskon suusta:

"En ole koskaan nähnyt sua noin iloisena."
"Isosiskoni on ihan seonnut."

En tiedä voiko fiilistä tällaisesta oikeasti kuvailla mitenkään. Pari ekaa tuntia tuntui, kuin olisi ollut ihan shokissa, päässä humisi, kirkonkellot soivat juhlavasti korvissa ja ei meinannut käsittää koko asiaa.Tuntuu, että tämä oli elämäni ensimmäinen oikea suoritus, jonka eteen olin tehnyt ihan kaikkeni ja joka meni tosi hyvin. Ylppärit meni paljon huonommin kuin toivoin (olisi jälkeen päin ajateltuna pitänyt käydä korottamassa arvosanoja, mutta minkäs teet enää) ja muutenkin viime vuodet koko elämä on mennyt vähän sellaisessa virran mukana lipumis-tilassa, missä kaikki onnistumiset ovat tapahtuneet kuin itsestään, ihan vahingossa juurikaan yrittämättä.

Kannattiko lukea niin moneen muuhun kohteeseen, kun pääsin kuitenkin Helsinkiin?

Helsingin koehan oli jo ensimmäisenä heti toukokuun alussa ja mietin kyllä jo toukokuussa käyttäessäni kaiken vapaa-aikani muiden kohteiden materiaalien opiskeluun, että jos pääsen Helsinkiin, niin voi kyllä harmittaa kaikki se muualle investoitu aika, tuska ja vaiva. TOISAALTA ei oikeastaan pahemmin harmita, sillä
1) Mitä muutakaan olisin tehnyt koko toukokuun? Sainpahan tavoitteita ja mielekästä tekemistä kevääksi, niin ei käynyt aika ainakaan pitkäksi - päinvastoin. (Vaikka pakko kyllä myöntää, että pari kertaa tuli heitettyä pääsykoemateriaalit seinään tuskastuessa.)
2) Haluan uskoa, että muiden kohteiden koemateriaaleista saadun informaation myötä tietämykseni ja ymmärrykseni sosiaalitieteiden alasta kasvoi huomattavasti. Oletettavasti tästä karttuneesta tiedosta on hyötyä tulevissa opinnoissani.
3) Oli kiva reissata ympäri Suomea ja nähdä siellä täällä asuvia ystäviä, mitä en olisi varmaankaan muuten tehnyt.

Jatkokysymys: pitäisikö luottaa enemmän omiin kykyihinsä?

No totta mooses!

Olin ihan varma, että en mitenkään voi päästä Helsinkiin ja vuosia jo tuskailin, että "en kuitenkaan pääse valtsikkaan niin ei kannata hakea". Lollerilol, olisin päässyt ihan jokaiseen noista hakupaikoistani ja Helsinkiinkin menin kirkkaasti tosi hyvillä pisteillä. Itseluottamusta voisi hankkia siis lisää, mikä on ollut viime vuosina vähän lamassa. Tämä osoitti sitä paitsi, että mihin vaan voi päästä, jos asettaa itselleen tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti päämääriä. Hmm, olisiko sittenkin pitänyt hakea vielä johonkin korkeammalle? :'''D

Mitä seuraavaksi?

Laitettiin Joonaksen kanssa Hoasille jo asunto hakuun ja toivotaan sellainen asunnottomina raukkoina kesän aikana saavamme. Muussa tapauksessa pitää miettiä muita majoitusratkaisuja syksylle. Tosi kiva, että voidaan asua jatkossakin yhdessä, eikä tarvitse muuttaa eri kaupunkeihin.

Kelan kanssa pitäisi ihmetelllä sitä, miten saan käyttööni jäljelle jääneet opintotukikuukaudet. Niitähän ei enää montaa ole, mutta eka vuosi menee niillä, toisen ajattelin elää lainalla ja kolmannen toimeentulo on yhäti arvoitus. Joonas jatkaa kuitenkin parina päivänä viikossa töiden tekemistä, niin selvitään varmaan Joonaksenkin tuloilla kohtuullisesti.

Toimeentulosta puheenollen, voin kertoa, että irtisanouduin töistä!!! Joku nyt miettii siellä, että hullu akka, mutta oikeasti olen miettinyt irtisanoutumista jo tosi pitkään, ja pidin työpaikkaa tämän kevään alla lähinnä siltä varalta, etten olisi kouluun ollenkaan päässyt. Työ oli jo kauan tosi raskasta sekä henkisesti että fyysisesti ja olin muutenkin ihan leipääntynyt siihen. Sitä paitsi on ihan mahdotonta opiskella ja tehdä töitä täyspäiväisesti samaan aikaan, mikä on kyllä nyt nähty... Sen sijaan aion keskittää nyt kaikki voimavarani ja intoni opiskeluun, kun kerran tämän kauan kaivatun ja tavoitellun opiskelupaikan sain, ja paitsi olla tosi tehokas ja hyvä opiskelija, myös valmistua ripeästi.

Olen ihan intoa täynnä, alkaisipa koulu jo!!! Niin paljon mielenkiintoista opetusta tulossa.

Kymmenen kertaa miksi

Miksi unkarilaiset autoilijat luulevat, että pääsevät sitä nopeammin eteenpäin mitä enemmän painavat tööttiä?

Miksi kaupoissa on niin vaihtelevat ja ennalta arvaamattomat valikoimat, että ikinä ei voi tietää mitä hyllystä sinä päivänä löytyy ja yhtä reseptiä varten pitää käydä ainakin kahdessa-kolmessa eri kaupassa?

Miksi luulee, että joku puuttuva palanen elämästä voisi tehdä sen kokonaisemmaksi, kun elämä on kuitenkin kokonaisuudessaan koko ajan tässä kaikessa täydellisyydessään?

Miksi luulee tuhlaavansa kauheasti rahaa, mutta silti tili ei hupene paljoa yhtään? (Johtuuko se siitä, että Joonas haluaa aina ehdottomasti maksaa?)

Miksi on koko kevään haaveillut helteistä ja siitä ettei palella, mutta kun helteeseen on tottunut, tuntuu tämän viileän viikon illat, jolloin lämpöä on ehkä vain vaivaiset 22 C, todella kylmiltä ja ilman villatakkia palelee? Onko palelemisen määrä aina vakio lämpötilasta riippumatta?

Miksi parvekkeella syöminen tuntuu niin luksukselta vaikka se on edelleen se sama oma parveke?

Miksi Unkarissa ainoat välipalavaihtoehdot tuntuvat olevan leipomoiden paistokset? Eivätkö unkarilaiset harrasta välipaloja?

Miksi aamulla urheileminen tuntuu joka kerta niin kamalalta, vaikka olisi kiva olla aamuliikkuja?

Miksi on niin vaikea opetella olemaan hiljaa, vaikka olisi mielestään oikeassa? Miksi on niin vaikea olla hiljaa, vaikka tietää olevansa väärässä?

Miksi päivät kuluvat niin nopeasti?

Ihana Istanbul

Ensinnäkin, pitää ihan ekana hehkuttaa, että Istanbul oli UPEA. Maaginen, taianomainen, suurenmoinen, ihastuttava kohde. Suosittelen kaikille lämpimästi! :) Istanbul oli ensimmäinen paikka, missä kävin Euroopan ulkopuolella, ja eksotiikkaa ja ihmettelyä riittii niin lentokenttien passintarkastuksissa, paikallisessa katukuvassa kuin minareettihuudoissakin. Toisaalta Istanbul oli myös hyvin länsimainen, melkein kuin mikä tahansa eurooppalainen suurkaupunki ja täten myös matkakohteena helppo eikä koettu oikeastaan yhtään mitään ongelmia tai muutakaan suurta kulttuurishokkia. Siis, tällaiselle aloittelevalle maailmanmatkaajalle Istanbul oli tarpeeksi erilainen mutta myös riittävän samanlainen kuin Eurooppa. Istanbulia (siis entistä Konstantinopolia) voisi luonnehtia kaupungiksi idän ja lännen, Aasian ja Euroopan rajalla ja sitä se myös totisesti on, niin maantieteellisesti (osittain Euroopan ja osittain Aasian puolella) kuin kulttuurisestikin.

Otettiin kaikki kuvat kännykällä, koska kamerasta loppui patterit, joten kuvat on aika heikkolaatuisia, ja tämä postauskin on pitkä kuin nälkävuosi, mutta täältä pesee.

Mustanmeren rannikko

Matkamme Istanbuliin alkoi keskiviikkoaamuna 12.6. Lento Budapestistä Istanbuliin kesti pari tuntia ja saatiin koko lento melkein katsella maisemia, sillä sää oli pilvetön. Nähtiin lumihuippuiset Karpaattien vuoretkin. Lentomme laskeutui Sabiha Gökcenin lentokentälle, joka sijaitsee Aasian puolella. Eka kerta Aasiassa, haha. Lentokentältä onnistuttiin seikkailemaan bussilla Kadiköyhyn, josta jatkettiin lautalla Bosporinsalmen yli Euroopan puolelle. Lauttaliikenne salmen yli on edelleen vilkasta ja ihan tyypillinen istanbulilaisten liikkumismuoto. Vaikka Euroopan ja Aasian välille on rakennettu myöhemmin valtavan pitkä silta ja meren alitse kulkee myös jokusia metrolinjoja, on lautalla liikkuminen ylivoimaisesti tunnelmallisin ja miellyttävin tapa liikkua paikasta toiseen. Sitä paitsi se on halpaa, sillä lauttamatkan pääsee kulkemaan julkisen liikenteen taksoilla ja se toimii myös samalla julkisen liikenteen lipulla. Mikäli Istanbuliin siis onnistuu pääsemään, kannattaa hylätä kalliit turistiristeilyt (mikäli ei halua tehdä pidempää risteilyä hieman kauemmas) ja hypätä ihan vain julkisen liikenteen lauttojen kyytiin.

Yhden aamun aamiainen; ruokailutilan terassilta näkee hyvin, miten lähellä oltiin Sinistä moskeijaa

Hagia Sofia

Nämä maisemat lautan kyydissä lumosivat heti

Hotellimme sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä Eminönün lautta-asemalta Sultanahmetin kaupunginosassa. Itse asiassa oltiin onnistutti varaamaan paljon paremmalta paikalta majoitus kuin aluksi ymmärrettiinkään, sillä hotelli sijaitsi aivan Sinisen moskeijan vieressä ja kivenheiton etäisyydellä olivat myös muut isot nähtävyydet Hagia Sofia ja Topkapin palatsi. Tästä oli tosi paljon hyötyä, sillä hotelli tarjoili aamiaista vasta puoli yhdeksästä alkaen (en ymmärrä, miksi niin myöhään?) ja nähtävyydet avautuivat yhdeksältä. Koetettiin ehtiä aina aamuisin joka paikkaan mahdollisimman aikaisin, että vältettäisiin pahimmat jonot, ja oli näppärää, että hotellilta käveli joka paikkaan ihan parissa hassussa minuutissa. Vietettiin myös jokainen ilta istuskellen kauniissa ja eläväisessä puistossa Sinisen moskeijan ja Hagia Sofian välillä, missä syötiin kojuista myytäviä herkkuja ja odotettiin pimeän laskeutumista ja sen myötä illan minareettihuutoja.

Ensimmäisenä iltana ei ehditty kuin saapua paikalle ja sen jälkeen käydä syömässä. Onnistuttiin onneksi valitsemaan ruokapaikaksemme kattoterassi, josta avautuvat näkymät merelle olivat suorastaan henkeäsalpaavan upeat varsinkin heti saavuttuamme. Istanbulista jäänkin eniten ikävöimään upeita näkymiä, sillä joka kulmalta löytyi terassiravintoloita ja -kahviloita, joista oli toinen toistaan upeammat näköalat.

Topkapin palatsista

Palatsin upeat koristelut

Torstaina suunnattiin heti aamusta Topkapin palatsiin. Netin matkaoppaat ja -blogit olivat pelottelleet meidät kauhukertomuksilla suunnattomista jonoista, mutta ainakaan puoli kymmenen aikaan jonoa ei ollut yhtään eikä sen puoleen iltapäivälläkään, kun lähdettiin pois. Topkapin palatsi on ollut aikoinaan sulttaanien asuinpalatsi, johon kuuluu palatsitilojen lisäksi useita sisäpihoja puutarhoineen. Sitätiloja ei päässsyt juurikaan näkemään, joten onneksi oltiin ostettu myös erillinen lippu haaremiin. Haaremilla on länsimaissa aika orienttinen kaiku, mutta oikeastaan kokonaisuuteen on kuulunut haareminaisten lisäksi myös sulttaanin sekä hänen perheensä yksityiset asuintilat ja -huoneistot. Lippu kannatti ottaa, niin pääsi näkemään paremmin palatsin upeasti koristeltuja sisätilojakin. Topkapi oli hieno, mutta oli vähän pettymys, että niin suuri osa tiloista oli juuri vierailuhetkellämme remontissa, joten tosi paljon ei päästy näkemään.

Jostain maustekojusta salaa napattu kuva

Toinen ihan yhtä huonolaatuinen kuva, missä näkyy vähän kahviloiden tarjontaa. Tämä oli kuitenkin vielä aika pieni ja isoilla kahviloilla saattoivat nämä hyllyt olla valtavia

Tykättiin myös näistä maissikojuista, joista myytiin paistettua/keitettyä maissia sekä paahdettuja kastanjoita alle euron hinnalla. Saisipa tällaiset Budapestiinkin, paljon kivempi oli ostaa paistettua maissia välipalaksi kuin aina vaan sämpylää tai muita leivonnaisia!

Iltapäivällä lähdettiin kiertelemään Sultanahmetin ja Eminönün katuja. Käytiin Suuressa basaarissa, mikä oli aikamoinen sokkelo ja turistiansa. Sitä mielenkiintoisia olivat kuitenkin mielestäni varsinaisen basaarin ulkopuolella levittäytyvät lukemattomat kujat, jotka olivat täynnä erilaisia kojuja ja kauppoja ja valtavasti ihmisiä. Oli hauska huomata, että eri kaduilla myytiin eri asioita, esimerkiksi yksi oli erikoistunut naisten huntuihin ja toinen vessan varaosiin. Tämä onkin varmaan shoppailijalle helpointa, sillä jotain tarvitessaan osaa suunnata oikealle kujalle eikä tarvitse harhailla ahtailla ja ruuhkaisilla kauppakujilla. Käytiin myös egyptiläisessä basaarissa (maustebasaarissa) heti Eminönün lautta-aseman vieressä. Tosi viehättäviä Istanbulissa olivatkin mielestäni herkku- ja maustekaupat, joiden pitkissä hyllyissä oli vierivieressä kukkuraisia, kirjavia maustelokeroita sekä yltäkylläinen baklava- ja leivostarjonta. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka millä mitalla. Usein turistit soimaavat Turkissa agressiivista sisäänheittoa, mutta ainakaan Istanbulissa en kokenut olevan siitä haittaa. Kyllähän sisäänheittäjät aina moikkailivat ja kutsuivat sisään, mutta jos vain oli hiljaa ja katseli vähän toisaalle, niin ei kukaan tullut hihasta kauppaansa repimään. Voi toki myös olla, että jossain Turkin turistirannoilla meininki on ihan eri kuin Istanbulissa, jossa liikkuu jopa myös paikallisia ostoksilla. Ei myöskään Joonaksen kanssa erityisemmin näköjään erotettu katukuvasta, sillä moneen otteeseen meiltä tultiin kysymään jotain turkiksi tai turistit yrittivät kysellä meiltä tietä. :'D Syötiin tosin uskomattoman pahaa ja myöhemmin ajateltuna täysin ylihinnoiteltua kebabia ja tajuttiin jälkeenpäin tulleemme hyvin todennäköisesti tyhminä turisteina huijatuiksi lol.

Suleimanin moskeija

Eksyttiin myös Suleimanin moskeijaan ihan sattumalta, mutta oltiin tyytyväisiä, että näin kävi, sillä moskeija oli näkemistämme upein. Moskeijaan mennessä tuli peittää olkapäät ja polvet ja naisilla myös hiukset, mutta mitään sen tiukempaa valvontaa ei ollut, ja esimerkiksi Joonas pääsi kyllä sisälle shortseissakin ilman, että kukaan juuri huomautteli. Näistä kuuluisimmista, turistienkin suosimista moskeijoista sai myös ovella lainaan pitkiä hameita (niin miesten kuin naistenkin käyttöön, jos osui paikalle esim shortseissa tai tiukoissa housuissa) sekä päähuiveja hiusten peittämiseen. Olin kuitenkin varautunut jo etukäteen ja roudasin Unkarista mukanani oman huivin, jonka pistin kutrieni peitoksi, sillä käytin mieluummin omaa kuin lainattua. Myös kengät tuli riisua ovella. Mielestäni oli myös tosi kiva, että turisteille ja "oikeille" rukoilijoille oli järjestetty isoissa moskeijoissa omat, erilliset sisäänkäynnit, sillä turistien ovella saattoi syntyä jonoakin ja muutenkin meno oli, no, melko turistimaista. Voisi ottaa mielestäni mallia Euroopankin isoissa, turistien suosimissa kirkoissa... 

Islam kyllä näkyi Istanbulin katukuvassa, mutta yllättävän vähän. Viidesti päivässä minariiteista soivat rukouskutsut (herättiin vain yhtenä yönä tähän) ja huiveihin pukeutuneita naisia näkyi vähän enemmän kuin Helsingissä. Myös lauantaina kivutessamme Galatalle törmäsimme katuun, jonka olivat tukkineet iltapäivärukoilijat mattoineen, ja jouduttiin luikkimaan sivusta vähän noloina ohi, vaikka ystävälliset turkkilaiset vain leveästi hymyillen viittoivat meitä jatkamaan matkaamme heidän ohitseen, kun meinasimme jo kääntyä takaisin. Possuruokaa ei juurikaan ollut tarjolla (en sitä kyllä kaivannutkaan), vaan matka mentiin kanalla, naudalla ja lampaalla. Eikä menetetty mitään, koska, rehellisesti sanottuna, possu on kyllä pahanmakuisin liha. Matkalijan on myös hyvä huomata, että monetkaan ravintolat eivät tarjoilleet alkoholia; ne, jotka tarjoilivat (siis lähinnä turistipaikat), mainostivat sitä kyllä näkyvästi. Ei tässäkään menetetty mielestämme yhtään mitään eikä Joonastakaan kuulemma harmittanut yhtään, vaikka illallisoluen sijaan nautittiin vain kivennäisvettä. Nähtiin kyllä pari kertaa, miten turistit kääntyivät pois, kun kuulivat, ettei ravintolasta järjestyisi viinilasillisia. Maassa maan tavalla, sanon minä. Ruokakaupat kyllä myivät olutta ja viiniä, mutta valikoimat olivat aika suppeita; ihan helpottavaa verrattuna esimerkiksi Unkariin, jossa pienten kauppojen valikoimasta yli puolet saattaa olla vain alkoholia..!

Toisaalta nämä olivat mielestäni ihan mitättömiä ja suorastaan positiivisia eroja verrattuna Eurooppaan. Turkki länsimaistui voimakkaasti jo 20-30-luvulla ensimmäisen presidenttinsä Atatürkin johdolla, joka muun muassa vaihtoi kirjoitusjärjestelmän arabialaisista aakkosista latinalaisiin, lakkautti sharia-lain ja omaksui länsimaista paitsi oikeus-, talousjärjestelmät, myös kulttuurin. Esimerkiksi fetsien (perinteinen turkkilainen päähine) ja naisten päähuntujen käyttö kiellettiin ja uskonto erotettiin valtiosta. Näin ollen Turkki maallistui ja länsimaistui voimakkaasti, ja vaikka nykypäivänä sielläkin on ollut vallalla konservatiisivia voimia (kuten vähän joka puolella maailmassa), on Turkki pikemminkin länsimainen kuin arabialainen valtio; tai pikemminkin mielenkiintoinen sekoitus näitä molempia. Mainitsin jo, että kyllähän hunnutettuja naisia näki enemmän kuin Helsingissä, mutta toisaalta tämäkin koski enemmänkin keskusta- ja turistialueita. Kun liikuimme kauemmas keskustasta kävelyretkillämme, varsinkin nuorilla ihmisillä näkyi todella harvoin huntuja tai muita perinteisiä vaateparsia. Kuten sanottu, meitäkin luultiin useaan otteeseen turkkilaisiksi. Tämä sai miettimään, että ehkäpä turistialueillakin monet konservatiivisesti pukeutuneet perheet olivat itsekin turisteja esimerkiksi Lähi-Idästä. Matkailijan ei siis pidä pelätä, että Turkki olisi hirveän islamilainen tai konservatiivinen paikka, vaan ainakin Istanbulissa voi olla ihan tavallisesti ja olla silti erottumatta paikallisväestöstä millään tavalla.

Bysantin aikaisia mosaiikkeja

Hagia Sofia sisältä; remonttitelineet vähän rajoittivat kuvakulmia

Perjantaina meinattiin mennä Siniseen moskeijaan, mutta se jäi, sillä näköjään se oli lähes koko perjantaipäivän suljettuna (ilmeisesti sunnuntaihin verrattava pyhäpäivä muslimeille?). Sen sijaan kipitettiin Hagia Sofiaan, jossa jouduttiin jonottelemaan jonkin aikaa, vaikka kello oli vasta puoli kymmenen. Sinne siis kannattaa suunnata ajoissa. Hagia Sofia onkin yksi Euroopan suosituimmista museoista. Se on rakennettu alunperin ortodoksiseksi kirkoksi Konstantinopolin aikoina ja se on ehtinyt palvella myös katolisena kirkkona ristiretkien aikana sekä moskeijana Osmaanien valtakunnan aikoina. 30-luvulta asti se on toiminut museona. Historian havinan siis suorastaan kuuli, kun lopulta päästiin sisälle asti. Rakennuksesta oli kaivettu joitakin Bysatin aikaisia mosaiikkeja esiin, mutta tämäkin on tehty 30-luvulla ja ihan suoraan sanottuna aika vähän niitä oli. Sen sijaan moskeijan perintö oli näyttävästi esille valtavia, pyöreitä arabialaisia tekstejä sisältäviä kylttejä myöten. Tässäkin varmaan kyllä ideologiset syyt taustalla sekä kiista siitä, kumpi on arvokkaampaa: rakennuksen kulttuurihistoriallisesti arvokas bysanttilainen perintö vai kulttuurihistoriallisesti arvokas islamilainen perintö. Hagia Sofia on kuitenkin pakollinen, kerran elämässä -nähtävyys ja oli aika uskomatonta nähdä se ihan oikeasti.

Ylimpänä näkyy Galatan näkötorni

Kahvilastakin oli upeat näkymät

Iltapäivällä ylitettiin silta ja siirryttiin Galatan puolelle. Kiivettiin ylös rinnettä ja käytiin katsomassa Galatan näkötornia, muttei viitsitty jonotella sinne (ulkopuolelle asti kiersi valtavan pitkä jono), vaan mentiin sen sijaan läheisiin kahvilaan iltapäiväkahveille. Kahvilasta avautuivat upeat näköalat ja luultavasti aivan yhtä hyvät kuin Galatan tornistakin. Sitä paitsi maksoin mieluummin kahvista kuin sisäänpääsystä, kun maisematkin olivat lähes samat. Reippailtiin itsemme myös Taksimin aukiolle, missä syötiin paljon parempaa ja puolet edellisempaa kebabia, ja jatkettiin matkaa rantaa pitkin aina Yildiz-puistoon asti. Oli tarkoitus mennä kivaan, isoon puistoon kävelemään, mutta haukattiin vähän liian iso pala, ja puistoon päästyämme oltiin jo kaikesta kävelystä ihan puhki, joten mentiin vain sinne hetkeksi istuskelemaan ja jatkettiin sitten lautalla Üsküdariin ja sieltä vaihdolla toisella lautalla takaisin Eminönüün ja hotellille.

Kissa pentuineen; varsin sairaan näköisiä tosin pikkuiset olivat

Juna-asemalta Joonas ja kisu

Puistoihin kisuille oli jopa rakennettu tällaisia omia "kerrostaloja"
Taustalla näkyvä puukerrostalo on muuten myös aika hauska juttu; Istanbulissa oli yllättävän paljon puutaloja

Hagia Sofian vartija

Istanbulissa yksi viehättävä piirre olivat myös kaikkialla oleilevat ja kuljeksivat katukissat. Ne sulautuivat jotenkin saumattomasti ja ristiriidattomasti kaupunkikuvaan. Kaupunkilaiset ruokkivat niitä ja joka puolella oli kissoille ruokaa ja vettä ja jopa makuukoppeja. Lapset paijailivat kissanpentuja ja aikuiset kissat nukkuivat ihan missä halusivat ja pujottelivat väkijoukkojen ja paikallisten välissä ja keskuudessa eivätkä tuntuneet häiritsevän ketään, päinvastoin.

Konstantinopolin muuri

Ihmiset oleilivat ja kalastivat rannoilla ja varsinkin nuoria näkyi jopa uimassa meressä

Lauantai oli meidän viimeinen kokonainen lomapäivämme eikä oltu suunniteltu siihen paljoakaan tekemistä, vaan otettiin vain rennosti. Aamulla käytiin Sinisessä moskeijassa, mutta se osoittautui varsinaiseksi pettymykseksi, sillä oli täysin remontissa eikä sisällä remontin takia nähnyt oikeastaan juuri mitään rakennustelineiden ja peitettyjen osien takia. Huristeltiin lautalla Aasian puolelle Kadiköyhyn, jossa käytiin kävelemässä rantabulevardilla ja syötiin lounasta mukavassa kahvilassa. Illalla takaisin Sultanahmetissa popsittiin taas kebabia ja nautittiin viimeisestä illasta ihan kaikessa rauhassa. Meidän loma oli muutenkin aika kävelypitoinen eli lauttamatkojen ja nähtävyyksien lisäksi aika meni lähinnä ympäriämpäri kävelemiseen ja paikallisen elämän, katujen ja kaiken ihmettelyyn. Askelia kertyi joka päivä yli 30000.

Sininen moskeija illalla; tässä puistossa istuen vietettiin yleensä iltojamme

Vähän myöhemmin illalla

Sunnuntaina lähdettiin takaisin kotiin. Herättiin jo kuudelta aamulla ja lähdettiin heti puoli seitsemältä kohti lentokenttää. Harmitti, ettei päästy enää tässä nauttimaan hotellin aamiaisesta, joka oli ollut erinomainen. Kaksi mukavaa tätiä laittoivat sen ilmeisesti itse ja joka aamu tarjolla oli erilaisia, vaihtuvia herkkuja, ja itse tehtyjä paistoksia, leivoksia ja ihan kaikenlaista. Yllätykseksemme lautta ei kulkenutkaan aamulla vielä näin aikaisin, vaan jouduttiin menemään Kadiköyhyn meren ali Marmaray-junalla (joka oli myös ihan näppärä vaikkakin vähemmän tunnelmallinen) ja Kadiköystä jatkettiin tutulla bussilla lentokentälle. Oli tosi hyvä, että lähdettiin aikaisin aamulla (lähinnä ruuhkia yms. peläten, sillä saapuessamme bussimatka lentokentältä kesti lähes kaksi tuntia). Nyt bussimatkaan meni alle tunti, mutta sen sijaan jumituttiin lentokentällä kaikkiin mahdollisiin jonoihin. Ensin jonotettiin, että päästiin sisälle kentälle, mihin piti mennä turvatarkastuksen ja läpivalaisun läpi. Tämän jälkeen lähtöselvitysautomaatit eivät toimineet ilmeisesti ei-Turkin kansalaisille ja jonotettiin yli puoli tuntia lähtöselvitysjonossa. Sitten jonotettiin passintarkastukseen ja sitten taas turvatarkastukseen, kunnes lopulta päästiin kansainväliselle puolelle. Tähän kaikkeen meni kokonaisuudessaan melkein kaksi tuntia, huh! Kun on aina matkustustanut vain EU:n sisällä oli tämä kaikki ihan uutta ja antoi kyllä uutta perspektiiviä siihen, miten näppärää liikkuminen ja matkustaminen Euroopan sisällä onkaan. Onneksi oltiin varattu niin paljon varoaikaa, että ehdittiin syödä lentokentällä aamupalaa ja aamukahvit (pakko saada) ennen koneen lähtöä. Passit tarkastettiin vielä koneeseen noustessa ja Unkarissa vielä laskeuduttuamme, eli yhteensä paluumatkan aikana neljästi: lähtöselvityksessä, passintarkastuksessa, lähtöportilla ja taas passintarkastuksessa. Oli kyllä helpottunut olo, kun oltiin taas onnellisesti EU:n sisäpuolella turvallisesti. :'D

Aikaeron takia oltiin Unkarissa takaisin jo pian puolenpäivän jälkeen ja kotimatkan jälkeen ehdittiin käydä kaupassa ja toipua matkan rasituksista. Oli kyllä superupea loma ja ihastuin Istanbuliin täydellisesti! Ei yhtään kaduta, että päätettiin ostaa lentoliput yhtäkkiä viikon päähän. Nyt on taas kokemuksia ja muistoja rikkaampi, ja voin sanoa, että Istanbul on kyllä upein paikka, missä olen tähän asti käynyt.

Reissuja

Taas on viikko hurahtanut rattoisasti kaikenlaisen tekemisen vilskeissä. Pahoittelut siitä, että postaus ei ole kovin kronologisesti kirjoitettu.

Torstaina iltapäivästä Joonaksen kaverit Jari poikansa Akin kanssa huristelivat tänne omalla autollaan suoraan Suomesta saakka. Oltiin käyty etukäteen selvittämässä parkkipaikkamahdollisuuksia ja onneksi tuolla viereisellä teknisellä yliopistolla näytti olevan myös ilmaisia parkkipaikkoja jaossa.

Joonas kiersi nähtävyyksiä torstaina, perjantaina sekä sunnuntaina heidän kanssaan, mutta itse jäin kotiin touhuilemaan omia juttujani. Tämä olikin hyvä, sillä herrat kuluttivat koko sunnuntaipäivän sotahistoriallisessa museossa, mikä tuskin olisi itseäni yhtä paljon kiehtonut... Käytiin siellä itse asiassa joskus aiemmalla Budapestin reissulla Joonaksen kanssa (koska tämä niin kovasti sinne tahtoi). Tällaisissa paikoissa yleensä sääli käy lähinnä Joonasta, joka viettäisi vaikka koko päivän pyssyjen ja uniformujen äärellä, mutta minä olen vieressä mankumassa, että milloin lähdetään... Hyvä siis, että pääsivät nyt ajan kanssa tutustumaan Unkarin sotahistoriaan. Sen sijaan vähän jäi kaduttamaan, etten perjantaina jaksanut lähteä mukaan käymään Gellert-kylpylässä, mutta ehkäpä joku kesän vieraista intoutuu vielä lähtemään sinne, niin sillä kertaa lyöttäydyn seuraan. Sen sijaan perjantain kylpemisen jälkeen käytiin testaamassa läheinen Grillmania-grilliravintola, jonka kaikki pöydät sijaitsevat ulkona ja joka tarjoilee kohtuuhintaan kaikenlaisia lihaisia grilliruokia. Ollaan jo pitkään Joonaksen kanssa meinattu mennä sinne, mutta vasta nyt porukalla saatiiin tämä aikaiseksi eikä paikka ollut lainkaan pettymys. 

Operettiteatteri

Torstai-iltana Joonas tarjoili vieraille itse tekemäänsä pörköltiä (unkarilaista lihapataa), joka oli oikein hyvin onnistunutta. Vieraat nukkuivat olohuoneen sohvalla, ja vaikka toisaalta on kiva että säät suosivat ja hellettä riittää, niin saattoi olla olkkari hieman turhan lämmin nukkumapaikka, vaikka vieraat toki vakuuttivat muuta. Itse iloitsimme kovasti makuuhuoneen ilmastoinnista, kunnes sekin lakkasi eilen illalla toimimasta kunnolla... 

Perjantai-iltana käytiin tosiaan kylpyläpäivän ja ravintolan päälle Budapestin operettiteatterissa katsomassa klassikko-operetti Liliom. Näytös oli aika broadway-tyylinen ja amerikkalainen versio, vaikka alkuperäinen operetti on kirjoitettu Unkarissa jo 1909. Näytelmä oli kuitenkin aivan todella hieno ja nautin teatterikäynnistä suunnattomasti. Seuraamista helpotti myös se, että tekstit juoksivat lavan yläpuolella myös englanniksi, mitä en tosiaankaan ollut etukäteen odottanut! Englanninkieliset tekstit kun eivät varsinaisesti ole asia, joihin Unkarissa useinkaan törmäisi... Myös puitteet operettiteatterissa olivat kohdallaan: interiöörit olivat aivan upeat. Loistava kokemus siis kerta kaikkiaan. Olen iloinen, että Jari ehdotti operettikäyntiä, sillä tuskin oltaisiin Joonaksen kanssa kahdestaan keksitty lähteä. Tämä kuitenkin on kokemus, jonka muistaa varmasti pitkään.

Nyt kun käytössä oli auto sekä siihen vielä kuski, tehtiin parikin rengasmatkaa päiväsiltään Jarin ja Akin kanssa. Lauantaina ajettiin tosi pitkä matka, sillä kierrettiin autolla Balaton-järvi ja ajeltiin muutenkin matkalla vähän sivuteitä. Pysähdyttiin Siófokissa Balatonin eteläpuolella syömään ja katselemaan operettisäveltäjä Kálmán Imren patsasta. Käytiin myös uimarannalla; tosin vain miehet kävivät uimassa, mutta itselleni rannalla tuuli turhan viileästi, että olisin tarennut mennä veteen. On se ihme, että melkein 30 astettakaan ei näytä olevan vielä tarpeeksi lämmintä uimiselle... No, sään lämpenemistä odotellessa. Tehtiin myös pysähdys Balatonin länsipäässä Keszthelyssä, missä oli aivan upea rantapromenaadi sekä kaunis historiallinen keskusta ja Festetics-suvun pramea palatsi. Uimarantaa (ei-maksullista) ei sen sijaan täältä onnistuttu bongaamaan. Matka meni vähän myöhäksi ja oltiin vasta myöhään illalla takaisin Budapestissä (Jarille kiitokset, kun jaksoi ajaa koko pitkän päivän!), mutta maisemat olivat tosi upeat koko matkan. Onhan autolla matkan tekeminen todella erilaista kuin julkisilla; junan ikkunasta kun ei juuri mitään näe. Olin siis koko lauantain ihan riemuissani katsellessani auton ikkunasta ohi viliseviä vehreitä peltomaisemia ja Balatonin sineä.

Festetics-palatsi

Kezthely

Ollaan itse asiassa suunniteltu Joonaksen kanssa heinäkuun toiselle viikolle neljän yön Balatonin matkaa. Tarkoitus olisi pyöräillä Balatonin itäpään ympäri (lautalla pääsee Tihanyn niemen kohdalta ylitse) ja matkaa tästä kertyy n. 90 km. Ollaan varattu jo majoituksetkin kyseiselle reissulle. Saa nähdä mitä tulee ja miten jaksetaan polkea polttavassa helteessä, mutta toisaalta ollaan tosi innoissaan jo etukäteen!

Toinen matka Jarin ja Akin seurassa tehtiin maanantaina Hollókön kylään, joka on kokonaisuudessaan Unescon maailmanperintökohde. Sattuikin olemaan hyvä päivävalinta, sillä maanantai oli Unkarissa toinen helluntapäivä (kyllä, niitä on täällä kaksi, kuten näköjään Suomessakin ollut vielä 70-luvulle asti) ja paikalla oli kaikenlaista häppeningiä. Kylän lähettyvillä sijaitsee vanha keskiaikainen linna, josta avautui upeat näkymät lähiseutujen ylle. Linnan pihamaalla taas oli kaikenlaista pajaa ja kojua ja erilaisia näytöksiä ja siellä täällä kulki ihmisiä keskiaikaisissa puvuissaan. Siistiä! Nähtiin myös taistelunäytös. 

Hyvät tähystyspaikat ollut

Itse asiassa kaikkien näiden spektaakkelien ansiosta linna olikin loppujen lopuksi ehkä mielenkiintoisempi kohde kuin varsinainen maailmanperintökylä, joka sekin oli kyllä ihan sievä. Valkoisissa, idyllisissä taloissa oli myös pienimuotoisia museoita; mielenkiintoisia olivat ne, jotka esittelivät alueen perinteistä pukeutumista. Lipuilla saatiin myös juustomaistiaisia, viinimaistelua sekä leivonnaismaistiaisia - ilmaista ruokaa, jippii! Syötiin myös täällä ravintolassa ja herkuttelin parhaalla paprikakanalla, mitä olen tähän mennessä täältä löytänyt. Paluumatkalla huomattiin meinaavamme jumittua helluntain paluuruuhkaan, joten ajettiin pienempiä sivuteitä ja koukattiin Gödöllön linnan kautta, niin päästiin tätäkin esittelemään vieraille ohimennen.

Hollókön kylä

Helluntaista sellaista sanoisin vielä, että täällä siis tosissaan on ensimmäinen ja toinen helluntapäivä ja molemmat ovat ihan oikeita pyhäpäiviä; toisin kuin Suomessa, missä helluntain olemassaoloa tuskin kukaan muistaa. Koko Budapest tyhjeni lauantaista maanantaihin ja sunnuntaina tuntui aivan siltä, kuin koko väestö olisi hylännyt kaupungin, jättäen vain turistit jälkeensä. Myös kaikki kaupat yms. pitivät sunnuntaina ja maanantaina ovensa kiinni, minkä olisin toivonut tietäväni etukäteen, niin olisin osannut varautua. Tänään olikin helpottunut olo, kun tavallinen vilinä on palannut takaisin kaduille ja ihmiset palanneet pyhäpäivien vietostaan kaupunkiin.

Hyvästeltiin Jari ja Aki tänään aamulla: nämä hyppäsivät autoon ja lähtivät jatkamaan pitkää ajoaan, seuraavana kohteena kuulemma siinsi jo Wien. Me Joonaksen kanssa sen sijaan ollaan tänään pakattu matkalaukkua ja käyty vaihtamassa Turkin liiroja, sillä huomenna aamupäivällä lentokoneemme nousee kohti Istanbulia!!! *u* Toivottavasti meitä odottaa mielenkiintoinen, jännittävä ja suurenmoinen matka!

Paluu Unkariin

Mökillä

Jo lähes viikko sitten saavuin takaisin Unkarin aurinkoisen taivaan alle. Ja aurinkoista on totta tosiaan ollutkin, joka päivä aurinko porottanut pilvettömältä taivaalta ja lukema varmasti ollut lähempänä 30 astetta. Täydellistä siis. :) Ollaan saatu otettua terassi kunnolla käyttöön, vaikka sadekuuron yllättäessä rikkinäinen ränni sen yläpuolella tiputtaa terassille vettä koko loppupäivän... Etenkin lämpimät illat ovat ihania.

 Hyvin on päässyt lomafiilinkiin, vaikka stressistä ja kiireentunnusta on niiiiin vaikea päästä irti. Kai sekin on opittu tapa elää, kun koko ajan vaan takaraivossa tykyttää, että pitää kiirehtiä tekemään jotain järkevää ja kehittävää mahdollisimman nopeasti, ettei aika vain valu hukkaan. Okei, otan tavoitteeksi tässä kesällä edes pari sellaista päivää, mihin en suunnittele mitään ja löllöilen vaan ja teen miltä tuntuu. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta ei ole nimittäin lainkaan helppoa tällaiselle suorittajalle!

Suomesta tuli kirjoitettua lähinnä pääsykoekuulumisia, sillä tosiaan aika oli kortilla ja olin tosi vähän kotosalla, missä olisi edes päässyt koneelle. Ehdin kuitenkin tehdä muutakin kuin juosta pääsykokeissa ja lukea niihin (no okei luin kyllä joka paikassa missä muuten olin). Käytiin pari kertaa porukoiden kanssa mökillä sekä mummolla, näin paljon kavereita ja Suomen eri kaupunkeja, söin sushibuffeteissa monta kertaa itseni ihan ähkyyn ( varastoon! täältä ei nimittäin oikein saa sushia), nautin pyöräilystä Helsingissä ja lenkkeilystä meren rannalla. Toukokuu oli siis kaikinpuolin miellyttävä ja iloinen kuukausi, vaikka olihan niissä pääsykokeissa ihan sairaasti tekemistä. Kevät Budapestissä meni nimittäin aika pitkälle yksinään kotona lukemassa päivät pitkät, ja oli mukavaa vaihtelua välillä nähdä muita ihmisiäkin ja vieläpä paljon sellaisia ystäviä, jotka asuvat missä-sattuu-päin Suomea ja nähdään tosi harvoin. Ilmatkin oli ihan hyvät, itse asiassa paremmat kuin mitä täällä Budapestissä toukokuussa oli. 

Mökillä

Toukokuinen Suomi on kyllä kaunis. En ollut edes tajunnut, miten kamalasti kaipaan täällä pakokaasujen ja liikenteen keskellä kivikaupungissa luontoon. Helsingissä asuessani vertasin aina Helsinkiä Lappeenrantaan ja ajattelin, ettei luonto Helsingissä edes ole luontoa, koska aina taustalla kuuluu liikenteen humu, olit miten korvessa vain, ja missään ei saa olla yksin. No, pakko sanoa, että muutaman kuukauden Budapestissä jälkeen kyllä ne Helsinginkin puistot ja ulkoilualueet tuntuivat erittäin luontoisilta! Kaikki meteli, ihmisjoukot yms. on täällä monta kertaa pahempia.

Tänne vei tiemme

Ollaan Joonaksen kanssa ajateltu, että voitaisiin kesällä tehdä pieniä päiväreissuja junalla eri puolille Unkaria. Aloitettiin projekti maanantaina käymällä Sopronissa, joka on kaupunki Unkarin ja Itävallan rajalla. Kaupungilla on vahvat saksalais-unkarilaiset perinteet ja se on näin ollen kaksikielinen. Olikin kiva huomata, että kaikki kyltit, tekstit yms. olivat Sopronissa unkarin lisäksi saksaksi (niitä ei ole täällä todellakaan missään edes englanniksi, saati sitten saksaksi, edes museoissa). Tuli ihan kotoisa olo. Juna Soproniin kulki kahdessa ja puolessa tunnissa, mutta oli aika kallis, sillä paikalle ei pääse halvoilla paikallisjunilla, vaan piti ottaa IC-juna. Ostettiin liput lähtiessä automaatista ja se pahanen antoi meille paikat aivan eri päistä vaunua, joka oli jaettu "looseihin". Istuttiin sitten koko matka erillään. Paluumatkalla oltiin tästä viisastuttu ja ostettiin liput tiskiltä, jolloin saatiin jopa paikat samasta loosista.




Sopron oli ainakin näin kesällä älyttömän kaunis kaupunki, yksi suosikkipaikoistani, missä ollaan käyty tähän asti. Säälläkin voi toki olla vaikutuksensa tähän vaikutelmaan... Sopronin vanha historillinen keskusta periytyy keskiajalta. Noustiin myös keskustorin laidalla olevaan näkötorniin, mistä oli hienot maisemat kaupungin yli. Nähtiin sieltä myös lumiset vuoret Itävallan puolella. Lippuluukulla työntekijät huumaantuivat Joonaksen unkarinkielen taidoista niin, että kaikki viisi työntekijää kerääntyivät ihastelemaan tätä ihmettä. :'D Lähtiessämme eräs heistä huikkasi peräämme "näkemiin" selvällä suomella, oli varmaankin tornissa olomme aikana etsinyt fraasin netistä! Ainakin näin täysin unkarinkielentaidottomana ulkopuolisena näyttää siltä, että kyllähän tuo unkari jo luistaa Joonakselta oikein sujuvasti tai ainakin Joonas rupattelee sillä sujuvasti tilanteessa kuin tilanteessa, vaikkapa kanssamatkustajien kanssa junassa.

Löydettiin Sopronista myös älyttömän kiva kahvila kävelytien varresta, missä nautittiin aurinkovarjon alla päiväkahvit ja jäätelöt kuunnellen samalla viereisen suihkulähteen solinaa. Kierreltiin aikamme kaupungissa, kunnes illansuussa suunnattiin junalla takaisin Budapestiin.

Eilen varattiin liput ensi viikolle keskiviikosta sunnuntaihin ISTANBULIIN!!! Vautsi yksi unelma tulee taas todeksi, olen niiiiiiiiiiiiiin innoissani tästä reissusta. *u* Siellä sitä riittää sitten taas näkemistä.