Ajatuksia materiasta

Täytyy myöntää, olen aina ollut tosi materialistinen. Turhan krääsän ja tavaran hankkiminen on tuottanut sekä iloa että varmaan vastannut jonkinlaiseen turvallisuudentunteeseen. Kun olen kerännyt ympärilleni materiaa, on se tuntunut siltä, kuin olisin rakentanut tästä tavarasta suojamuuria maailmaa vastaan. Toisaalta olen myös tosi pihi, joten paras tavara on ollut ilmainen tavara.

Kuluneena syksynä ja talvena suhteeni tavaraan on kuitenkin muuttunut. Oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun päätettiin Joonaksen kanssa lähteä Unkariin, ja totesin, että kaikki roina täytyisi joko heittää pois tai säilöä jonnekin. Sitä ennen jo tosin tavaramäärä oli alkanut aiheuttaa närästystä, kun muutettiin Suutarilan 62 neliön kämpästä Puotilaan 46 neliöön ja samalla säilytystila kutistui huomattavasti. Siitä huolimatta ei juuri karsittu tavaraa, vaan kasattiin asunto ja häkkivarasto niin täyteen tavaraa kuin mahdollista, jolloin siivoaminen muuttui tosi aikaavieväksi ja rojut hyppivät koko ajan kotona ollessa silmille, tehden siitä jokseenkin sekasortoisen paikan. Siinä missä tavara oli ennen tuottanut turvaa, alkoi se koko ajan enemmän vain ahdistaa. Mutta Unkarin lähtöä suunnitellessa aloin tosissani miettiä tavaran karsimista, koska kaikki täytyisi varastoida. Heitin todella paljon kaikenlaista rojua pois ja nalkutin Joonaksenkin käymään läpi romulaatikkonsa nappeineen, langanpätkineen ja ikivanhoine koulumonisteineen. Vein viisi jätesäkillistä vaatteita kierrätykseen, pari roskiin. Tyrkytin koruja, rasvoja ja kaikkea mahdollista jokaiselle, joka vain erehtyi käymään meillä kylässä. Kävin tosi paljon henkistä taistelua sen kanssa, mikä oikeastaan oli minulle tärkeää ja hyödyllistä, ja laitoin harkinnan jälkeen pois paljon sellaista, minkä pois heittäminen tuntui ensiajatuksena mahdottomalta.

Nyt, oltuani jonkun aikaa täällä aika pienellä omaisuudella, ajatukseni ovat kehittyneet entisestään. Pystyin ottamaan mukaan vain 20 kilon matkalaukullisen (ja toki porukat toivat tullessaan vähän lisää) ja sen pakkaaminen oli tosi vaikeaa. Kuvittelin, että otin mukaan vain ehdottoman minimin. Nyt huomaan, että en käytä edes kaikkia huolella valittuja vaatteitani täällä ja monet niistä ovat turhia. Ja Suomessa vaatteita on monta laatikollista lisää. :D Sama koskee kaikkea muutakin: ihan hyvin pärjään niillä parilla lautasella ja kahvikupilla, mitä täältä löytyy: miksi siis tarvitsisin valtavaa astiakokoelmaani Suomessa? Enemmän iloa saan nykyään vaikkapa kukkakimpuista kuin rojusta. Siivoaminenkin on huomattavasti helpompaa, kun ensin ei tarvitse käyttää valtavasti aikaa tavaroiden järjestämiseen ja sitten siirrellä niitä pölyjä pyyhkiessä jatkuvasti edestakaisin. Omituista, että sellainen, mistä ei pystynyt huolellisen valinnan jälkeen millään luopumaan, tuntuu nyt täysin turhalta. Tavara ei tuota enää iloa, vaan pikemminkin se tuntuu taakalta.

Toivon, että näiden kuukausien aikana silmäni lopullisesti avautuvat sille, miten paljon turhaa tavaraa omistan ja miten vähän sitä oikeasti tarvitsen. Toivon, että Suomessa käydessäni toukokuussa voin käydä käsiksi valtaviin laatikkopinoihin, jotka on kasattu Joonaksen äidin yläkertaan ja mummon aittaan, ja avatessani ne todeta, miten vähän olen kaikkea krääsää ja vaatetta kaivannut. Jos en tarvitse monia tännekään mukaan raahaamistani vaatteista, miksi kaipaisin niitä, jotka jätin Suomeen? Suoraan sanottuna, en edes muista mitä kaikkea omistan. Laatikoiden avaaminen johtaa siis varmaan riemukkaisiin jälleennäkemisiin, mutta toivottavasti myös siihen, että pystyn paljon helpommin kuin aiemmin viemään kaiken keräykseen.

Unelmani on, että omistaisin vain sen verran asioita kuin mitä tarvitsen käyttööni, jolloin en myöskään olisi kahlittu kaikkeen omistamaani materiaan, vaan pystyisin tarvittaessa pakkaamaan matkalaukkuni ja lähtemään pienellä vaivalla. Koko marras-joulu-tammikuun kestänyt pakkausoperaatio oli yhtä horroria enkä halua kokea sitä uudestaan; siinä näki konkreettisesti, miten tavara sitoo ja miten vaikeaa sen varastointi on. Unelmoin myös siitä, että kaikki omistamani olisi hyödyllistä, tarkkaan harkittua, tiheään käytettyä (siis useamman kuin kerran neljään vuoteen edes :D) ja tuottaisi minulle stressin sijaan jälleen vain ilon tunteita. Luotan siihen, että vaihtoehtojen karsiminen tekee elämästä helpompaa ja vähentää "mulla ei oo mitään päällepantavaa" -oloa vaatevuorien keskellä, kun valinnanvaraa on vähemmän ja kaikki vaihtoehdot mieluisia. Omistamalla tietoisesti sekä vähemmän mutta merkityksellisempää, jokainen omistamani tavara tulisi myös käyttöön, jolloin voisin aidosti tuntea iloa sen omistamisesta ja käyttämisestä - näin ei toki käy esimerkiksi astioille tai erilaisille pyyhkeille/lakanoille, jotka vuodesta toiseen pölyyntyvät käyttämättöminä kaapin perukoilla, vaikka olisivatkin tunnearvoltaan rakkaita.

Eikös minimalismi olekin nyt muotia? Olenko siis vain jonkin muotioikun orja? Pitäisikö itsenikin lukea KonMari-kirja, josta niin puhutaan? Miksi tavarasta luopuminen tuottaa iloa ja huojennusta, vaikka se on niin vaikeaa? Luulenpa, ylevien itämaisten mietteiden sijaan rojun määrän kontrollointi johtaa illuusioon kontrollista omaan elämään, vähän samaan tapaan kuin laihduttaminen tai muu tiukka elämänsä organisointi. Ehkä kyse on kuitenkin taas vain turvallisuudentunteen hakemisesta, vähän käänteisesti vain.

Porukat kylässä

Takana on mukava ja samalla rankka viikko. Mukava sikäli, että porukat ja Emma olivat täällä käymässä sunnuntaista torstaihin. Katseltiin nähtävyyksiä, kierreltiin kirkkoja ja kaupunkia ja syötiin paljon hyvää ruokaa ulkona. Rankka sikäli, että nähtävyyksissä porukoiden kanssa käyminen otti voimille, vaikka toki olikin mielenkiintoista ja älyttömän hauskaa. Myös viisi päivää surkeita yöunia rasitti, sillä vieraanvaraisesti lahjoitettiin sänkymme vieraiden käyttöön ja ahtauduttiin Joonaksen kanssa sohvalle vierekkäin. Joonas tosin taisi nukkua pari yötä lattialla kyllästyttään väistelemään minua eikun. Tämä viikonloppu onkin mennyt ihan kotosalla makoillessa ja toipuessa sosiaaliähkystä. Käytiin eilen myös ulkokirpputorilla, mutta valitettavasti oltiin liian laiskoja ja hitaita ja yhden aikaan iltapäivällä paikalle saavuttaessa paikka oli jo puolityhjä ja loputkin myyjät keräilivät tavaroitaan pois. Ensi kerralla pitää siis iskeä paikalle heti aamutuimaan kuin kunnon kansalainen ainakin.

Oli hauska tuntea itsensä ihan turistiksi, koska muuten arki täällä Budapestissä alkaa jo tuntua ihan arjelta. Talot ja paikat eivät enää herätä (aina) ihmetystä ja kotikatu näyttää jo ihan, no, tavalliselta. Kun ensimmäisinä päivinä hihkui koko ajan riemusta katsellessaan ikkunasta ulos, nyt tyytyy enää hymyilemään tyytyväisenä. Jännittävän kaupunkipäivän sijaan saattaa ihan hyvällä omallatunnolla jäädä kotisohvalla löllöilemään. Toisaalta, kuten lukijat varmaan muistavat, en ollut lähtiessäni ihan vakuuttunut Budapestin erinomaisuudesta. Tällä reissulla kuitenkin on alkanut yllättäen tuntua siltä, että tämä on oikeastaan tosi kaunis kaupunki. Hämmästyn oikeastaan vähän joka päivä (niin silloin kun viitsin poistua kotoa...) jostakin ja aina uudelleen siitä, miten kauniilta Tonava näyttää iltavalaistuksessaan. Sitä tuntee itsensä ihan etuoikeutetuksi, kun voi lähteä iltalenkille niinkin kauniisiin maisemiin tai päiväkävelykseen kiivetä Gellert-mäelle katsomaan Budapestin punaisia kattoja. Myös tutkimusretket naapurustoon tuottavat riemastuttavia löytöjä kuten neukkuajalla rakennettu kauppahalli, jossa myydään kolmessa tasossa vihanneksia, kukkia, lihoja ja kaikkea maan ja taivaan väliltä tai omituinen lähibaari, jonka vessassa on vilkkuvat neonvalot ja mikro käsien kuivaamiseen.

Porukoiden kanssa tehtiin sellaisia asioita, joita ei ehkä yksin olisi lähtenyt toteuttamaan, ja joita on toisaalta haaveillut kokevansa. Tässä voisin sanoa pari sanaa parhaista paloista. Ensinnäkin käytiin Schezenyin kylpylässä, mikä olikin ensimmäinen kylpyläkokemukseni Budapestissä. Ja yllätyinkin tosi positiivisesti. Puitteiltaanhan Schezenyi on tosi pramea uusbarokkisine koristeineen ja muutenkin tilat olivat puhtaat ja hygieeniset. Mentiin heti aamupäivällä paikalle, joten mitään ruuhkia ei vielä ollut. Altaita ja saunoja oli paljon, joskin sisätilat ovat melkoinen sokkelo ja löytääkseen kaikki altaat kannatti seikkailla vähän päättömästi ympäriinsä. Käytiin muun muassa aivan kananmunilta haisevassa, kuumassa altaassa - aromit taisivat johtua veden rikkipitoisuuksista. Myös kuumat ulkoaltaat olivat upea kokemus, kun aamulla ilma oli vielä tosi kylmää ja altaista nousi valtoimenaan höyryä. Suomalaisessa saunassa joku paikallinen saunalakki päässään opasti meitä kiukkuisesti siitä, miten saunassa tulisi käyttäytyä: ei saa puhua! Sandaalit olivat pakolliset, mutta kukaan ei tullut huomauttamaan meille niiden puutteesta, kun ei suomalaisen uimahallietiketin mukaisesti oltu tajuttu hankkia sellaisia mukaan... 

Vierailtiin myös Parlamenttitalossa sisällä, mikä olikin myös mielenkiintoinen kokemus. Unkarilaiset ne ovat osanneet rakentaa pramean pytingin. Myös jokiristeily pimeällä, täysikuun valossa jää varmasti ikuisesti mieleen. Lisäksi käytiin Synagogassa (josta, rehellisesti sanottuna, kiskottiin mielestäni ihan naurettavan suuri sisäänpääsymaksu. Eihän kirkkoihinkaan tarvitse yleensä maksaa sisäänpääsyä??) ja Budan linnavuorella ajelemassa vaijerihissillä ja sisällä Matiaksen kirkossa. 

Parlamenttitalon katolla sosialismin aikana nököttänyt punainen neukkutähti

Matiaksenkirkko sisältä päin

Synagogan sisäpihaltalta

Tuli myös syötyä unkarilaisia perinneruokia porukoiden anteliaasti maksaessa ruokailuja. Pääsin kokeilemaan sellaisia perinneherkkuja kuin gulassikeittoa, paprikakanaa (lisukkeena tietenkin nokedleja) ja lihatäytteisiä lettuja paprikakastikkeessa. Viimeisenä iltana söimme Karpatia-ravintolassa, joka suuren ihmetyksen lisäksi herätti minussa suunnatonta ihastusta. Sisätilat olivat kauniisti koristellut holvikaarineen ja maalauksineen, mustalaisorkesteri soitti toivemusiikkia, tarjoilijat olivat koko ajan valmiina mikäli apua tarvitsi... Hauskin oli ehkä hovimestari, jonka ainoa työ tuntui olevan aina kynnykselle astuessa varoittaa portaasta. Ruokakin oli hyvää ja kaiken kaikkiaan kokemus oli sellainen, joka nosti arjen yläpuolelle ja sai hetkeksi olon tuntumaan siltä, kuin olisikin oikeasti joku ihan muu ihan toisessa, vanhassa ajassa.

Oli muutenkin kiva nähdä porukoita ja olen tosi iloinen, että heidän onnistui tulla tänne meille kylään. Nyt ovatkin käynnissä oikeat kyläilyviikot, sillä Eero tulee meille to-su käymään ja heti perään Mirka saapuu vieraaksemme su-to. Mikäli pelkäsin olevani yksinäinen, se ei ainakaan ole ajankohtainen ongelma.

(Voisin myös paljastaa, että löydettiin viime viikonloppuna oikeasti lopulta sinne hautausmaalle, minne ei aiemmin osattu suunnistaa. Ja tavattiin myös Joonaksen tuutoria Klaudiaa ja tämän ystävää Anitaa, mukavia kielitaitoisia unkarilaisia molemmat. Klaudia lupasi myös ystävällisesti tutustuttaa minut mielellään muihinkin ystäviinsä, mikäli kaipaisin kipeästi seuraa.)

Olen myös aktiivisesti opetellut laittamaan hiuksiani, näin epäoleellisena infona :D
Kai tälle kotona istumisella täytyy keksiä silloin tällöin jotain vastapainoa,
olkoon se vaikka sitten hiusten kampaaminen. 
Hyvä lopettaa taas omaan pärstään.

Asioita, jotka ovat yllättäneet

Tässä siis joitain juttuja, jotka ovat yllättäneet Budapestissä. (Siitä huolimatta, että olen käynyt täällä ennenkin.) Niitä tulee varmasti myöhemmin lisää, mutta toisaalta tiedän, että nämä alun yllätyksiä aiheuttaneet asiat muuttuvat hyvin nopeasti arjeksi ja niitä lakkaa ajattelemasta. Parempi siis kirjoittaa ne ylös mahdollisimman nopeasti.

Siisteys. Kaduilla ei ole roskia eikä likaa ja yleisilmeeltään Budapest on tosi siisti kaupunki. Muuta voisi odottaa näin itäisestä Euroopasta. Talotkin ovat pääosin pystyssä ja ainakin kohtuullisessa kunnossa. Epäilen kyllä, että asiaintila koskee vain Budapestiä, onhan se Unkarin "näyteikkuna" ja toisaalta varmaan roposten maksaminen köyhille katujen siivoamisesta näyttää varmaan hyvältä valtion työllisyystilastoissa. (Sama pätee kaikkiin erikoisiin seisoskelijoihin, esimerkiksi metroasemille notkuu aina useampia virkapukuisia tyyppejä, jotka ovat ilmeisesti lipuntarkastajia, mutta eivät kyllä mitään tarkasta, kunhan nojailevat seiniin ja toisiinsa transsissa olevan näköisinä. Työstä kai se möllöttäminenkin käy, kun palkka tuskin on mainittava.)
Tähän voisin lisätä myös sen, että myös kodittomat on siivottu pois kaupunkikuvasta. Aiemmin Budapestissä käydessäni kodittomia nukkui jokaisen katoksen ja kulman alla ja metroasemilla kodittomilla oli oikeita "kyliä" vieri viereen pinottuine patjoineen. Hallitus teki syksyllä kodittomuudesta laitonta, mutta olin tosi skeptinen sitä kohtaan, että mikään olisi muuttunut - mutta näköjään on. Tämä toki siistii kaupunkikuvaa, mutta tiedostan kyllä, että kyse on nimenomaan kosmeettisesta toimenpiteestä: kodittomien oloja tai mitään ei sinällään pyritty parantamaan tai muuttamaan, vaan nämä vain lakaistiin pois "kunnon ihmisten" silmistä.

Hintataso. Tästä valitinkin jo aiemmin. Miten on mahdollista, että maassa, minkä keskipalkka on naurettavan alhainen, ruoka voi maksaa yhtä paljon tai enemmän kuin Suomessa???

Ei vähärasvaisia tuotteita kaupoissa. Suomessa vähärasvaiset vaihtoehdot ihan kaikkien tuotteiden kohdalla ovat normi ja rasvaisia vaihtoehtoja on vähän (ja ne ovat kalliimpia). Täällä taas kevyttuotteita ei vain ole, nyyhkis. Esimerkiksi Suomessa tykkäsin Lidlin 2% turkkilaisesta jogurtista, mutta täällä sitä saa vain rasvaisena versiona. Myös esimerkiksi myös rasvaton maito tai 17% juusto ovat muisto vain. Tämä pätee kyllä aikalailla kaikkiin (maito)tuotteisiin. Omituista on myös se, että tutut tuotteet maistuvat erilaisilta kuten raejuusto, johon olin Suomessa hulluna, mutta täällä se on tosi hapanta?

Ei minkäänlaista tummaa leipää. Okei, osasin odottaa tätä, mutta silti se käytännössä järkyttää. Ehkä enemmän yllättikin se, että olen jo nyt täydellisen kyllästynyt syömään valkoista vehnäpullaa! Edes sekajyväleipiä ei tunne löytyvän, vaan kaikki on silkkaa valkoista vehnää.

Terveydestä puheenollen, kaipaan myös proteiinituotteita. Näköjään fitness-villitys ei aikoinaan iskenyt Unkariin niin kovaa kuin Suomeen tai ainakaan se ei näy kauppojen hyllyillä, koska Suomessa proteiinituotteet täyttävät hyllyt, mutta täällä sellaiset itsestäänselvyydet kuin proteiinirahka (tai edes maitorahka), proteiinipatukat tai -juomat eivät kuulu valikoimiin. Olen tosin nähnyt pikkiriikkisiä erikoismyymälöitä, joissa proteiinilisiä myydään, mutta peruskaupoista niitä on turha etsiä. Erityisesti kaipaan proteiinipatukoita, jotka olivat Suomessa perusvälipalaani.

Vegaanivaihtoehtojen ja vegaaniruokapaikkojen yleisyys. Tätä taas en osannut odottaa lainkaan. Jos kevyttuotteita ei löydy, niin ainakin vegaanisia maitoja sun muita tuotteita löytyy ihan pienistäkin korttelikaupoista. Vegaaniravintoloiden ja vegaanisten ruokapaikkojen kohdalla tilanne on taas jopa parempi kuin Suomessa, sillä niitä näyttää olevan vähän joka puolella. Myös suurin osa kahviloista, katuruokakojuista yms. mainostaa vegaanisia vaihtoehtoja. Hintatasoa en ole käynyt vakoilemassa, mutta uskoisin, ettei kovin kallista voi olla, sillä ulkona syöminen täällä on ylipäätään edullista.

Tympeä asiakaspalvelu. Tämän tiesin ja osasin odottaa tätä ihan täysin, mutta silti huvittaa, että Suomessa olet huono asiakaspalvelija jos et hymyile mielipuolisena ja kiitä asiakasta kymmenen kertaa palvelun aikana ja muutenkin toimi asiakkaan terapeuttina/lasten- ja koiranvahtina/lääkärinä/pullonavaajana/reittioppaana/karttana/tietokoneena. En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat valittaa, kun Euroopassa asiakaspalvelu kuitenkin on ihan tuntematon käsite. Täällä aina jossain tiskillä asioidessa tulee suorastaan syyllinen olo, kun työntekijä katsoo sinua tympeällä "oletko tyhmä vai idiootti" -ilmeellä. :'D

Tunkeminen esim kaupoissa tai pikemminkin oman tilan puute. Suomessa jokaisella on todella laaja oma tila ympärillään, jota ei ole sopivaa loukata. Ihan normaalia on esimerkiksi kaupassa odottaa hiljaa vieressä muutama tovi, että edellinen asiakas on valinnut hyllystä oman tuotteensa ennen kuin menet samalla hyllylle. Täällä taas jos jäät odottamaan tai et käytä jokaista väliä hyödyksesi, joku muu kyllä on kohta sillä paikalla. Pitää opetella röyhkeämmäksi.

Hyytävä ilma. Miten on mahdollista, että mittari näyttää +8 astetta, mutta palelet pahemmin kuin Suomessa vastaavilla miinusasteilla? Johtuuko se ilmankosteudesta?

Ei biojätteen kierrätystä ja kierrätyssysteemi ylipäätään. Ihan täydestä kierrättämättömyydestä unkarilaisia ei voi syyttää. Meidän talon alakerrassa lajitellaan muovi (tähän saa kuulemma laittaa myös alumiinitölkit, mutta kuulosti itsestäni aika erikoiselta?), paperi/kartonki, lasipullot ja sekajäte. Biojätteelle ei sen sijaan ole omaa keräysastiaa ja ne dumbataan vain sekajätteeseen. Omituista, kun Suomessa usein biojäte on ainut laji, joka erotellaan muusta sekajätteestä.
Yhdessäkään ostamassani muovi- tai lasipullossa ei ole ollut panttia, mutta kauppojen eteisissä on silti pullonpalautuskoneet? Onko jotain erityisiä pullotyyppejä, joihin pantti lisätään? Vai toimivatko pullonpalautusautomaatit vain lajittelupisteinä? Omituinen mysteeri, joka pitäisi selvittää. Ehkä vielä joskus käteeni sattuu pantillinen pullo ja tämä ratkeaa.

Tästä tuli näköjään aika ruokapainotteinen postaus. :D

  

Vauhdikas viikonloppu

Viimeisin postaus jäi siihen, että mietin, mitä vielä viikonlopuksi päidemme menoksi Joonaksen kanssa keksitään. Näköjään keksittiin loppujen lopuksi sitten paljonkin, sillä ehdittiin nähdä ja tehdä paljon. Oikeastaan toivonkin, että ehdittäisiin viikonloppuisin leikkiä turisteja ja tutustua Budapestin ja lähialueen nähtävyyksiin sun muuhun, kun Joonaksella ei ole kouluakaan.

Kohoaa kohti korkeuksia

Lauantaina lähdettiin kohti Pyhän Tapanin basilikaa (Szent István-bazilika), sillä ei ole siellä vielä käyty ja halusin nähdä sen sisältä päin. Komea kirkkohan se isolla kylällä oli. Kirkko toivoi saavansa ovella euron lahjoituksen kunnostustöihin, tosin jos tätä viatonta pientä toivetta ei huomioinut, tiukkailmeinen vahtimestari kyllä tuli muistuttamaan siitä... Livahdettiin kuitenkin ilmaiseksi sisään, sillä vahtimestari luuli unkariksi vastaavaa Joonasta paikalliseksi ja ilmeisesti kyseinen lahjoituspakko ei koske kotimaan asukkaita. Kirkon kalleuksiin kuuluu erityisesti pyhäinjäännös Pyhä Oikea käsi, joka on tarinan mukaan kuului kyseiselle Tapanille joskus varhaiskeskiajalla. Näin protestanttisesta näkökulmasta tietty on vähän epäilyttävää, miksi kirkon pääalttari oli omistettu Tapsalle ja Jeesukselle taas oli suotu pieni sivukappeli kirkon sivustalla, mutta prioriteettinsa kullakin... Ainakin sisätilat oli hienosti koristeltu.

Siinä se suuri käsi lepää

Hienot puitteet

Viikonlopun ylivoimaisesti riemukkain tapahtuma oli se, että kirkon edustalla oli (varmaan turisteja varten) joukkio Busóiksi pukeutuneita tyyppejä ja tyttöjä jonkinlaisissa naamiais-kansallispuvuissa. Repertuaariin kuului myös kova meteli, jota saatiin aikaan lehmänkelloilla ja räikillä. Busót ovat osa perinnettä, jota juhlitaan karnevaalihenkisissä tunnelmissa Etelä-Unkarissa Mohácsin kaupungissa. Mörköjen näköisten busójen alkuperästä on parikin suosittua tarinaa: ensimmäisessä hurjalla ulkonäöllä ja kakofonisella metelillä karkotetaan talvi (tämän takia puhutaankin usein talven karkoitus -juhlasta) ja otetaan kevät vastaan, toisessa taas vähemmän romanttisesti ja enemmän nationalistisesti karkoitetaan turkkilaisvalloittajat Unkarista. Jokainen voi varmaan valita suosikkinsa. Oli tosi kiva nähdä busója ihan oikeasti eikä vain valokuvista.

Mörköjä

Tarkoituksenamme oli vielä kirkolliseen vierailuun sopivissa tunnelmissa suunnistaa Keleti-rautatieaseman läheiselle hautausmaalle, jonne on haudattu useimmat Unkarin mahtimiehet, mutta reissulle kävi vähän köpelösti kun ensin eksyttiin Plaza Arenan (entisellä raviradalla!) kauppakeskukseen ja sitten ei ikinä löydetty porttia hautausmaalle, vaan kierrettiin vaan sen valtavan pitkiä muureja ympäri kunnes alkoi olla niin ilta, että annettiin periksi. Ensi kerralla parempi tuuri. Mentiin sitten syömään superhyvää ramenia keskustaan (maksoi vaan noin 6 euroa) ja käytiin illalla testaamassa lähikortteleidemme baaritarjontaa. Täältä löytyy kaikenlaista Bartok Bela -bulevardin kalliimmista, boheemeista paikoista sivukujien ihan kamaliin lääviin, mutta tykättiin eniten pienistä ja kotoisista paikoista, joista paras oli suunnilleen meidän olohuoneemme kokoinen. Baarimikko ei osannut tehdä Mojitoa, vaikka sitä ovessa mainostettiinkin, mutta sijalle sain aivan loistavan juoman. Kuten jo aiemmin sanottu, ainakin kalja on Unkarissa halpaa jos mikään muu ei ole; tuopin saa noin eurolla ja halvimmillaan lasi viiniä maksoi alle euron.

Sunnuntaiaamu valkeni sumuisena; kaiki oli peittynyt valkoiseen usvaan. Jopa viereinen tekniikan yliopisto komeine kattoineen oli kadonnut sumuverhoon, Citadellasta puhumattakaan. Budapestiä tosin tuntuu yleisestikin hallitsevan jonkinlainen utu kirkkaallakin auringonpaisteella. Ajattelin pitkään, että kyse on Tonavasta nousevasta kosteudesta, mutta nykyään olen alkanut epäilemään, että kyse onkin ilmansaasteista... Tuulettamalla ilma ainakaan harvoin paranee asunnossa.

Vastustan suuresti sitä, että turistit tukkivat kaikki paikat ottamalla itsestään selfieitä nähtävyyksien kanssa (tämä vie niin paljon tilaa muilta ja on super ärsyttävää!) mutta näköjään pata kattilaa soimaa ja sorruin siihen itsekin

Kaunis puistotie, joka kuitenkin
loppui kuin seinään.
Ilmeisesti rahatkin loppuneet samalla tavalla.

Sunnuntaina päätettiin lähteä katsomaan Gödöllön linnaa, joka tunnetaan eniten Itävallan keisariparin Frans Josefin ja Elisabethin (Sisi) kesäpaikkana. Matkaa Budapestistä on noin 30 km ja se sujui rattoisasti lähijunalla, jonne saatiin monien ihmettelyjen ja hätäilyjen jälkeen lopulta tiskiltä liput. Juna oli kyllä hauska, vaihteet vain kalkkasivat pitkin matkaa niiden vaihtuessa. Ei ihan moderneinta tekniikkaa... Gödöllön palatsi oli yllättävän laaja, vaikkei mitenkään poikkeava muista näkemistäni palatseista. Eniten se vetänee turisteja juuri keisarinna Sisin takia, jolle oli linnan toisessa siivessä jopa oma muistosiipi. Kommunistiaikana linnassa toimi muuten vanhainkoti, jolla oli jopa oma sikala. Puisto olisi varmasti kesällä tosi kiva, mutta nyt ilma oli sumuinen ja kolkko. Kannattaa kuitenkin käydä jos haluaa tehdä helpon päiväretken Budapestistä, kulkeminen oli helppoa ja Gödöllössä juna-asema sijaitsi aivan linnan vieressä. Matkalippujen hintakin oli kohtuullinen, 350 forinttia eli noin euron yhteen suuntaan. Juotiin linnan kahviossa halvat kakkukahvit. Täällä on muuten hauska tapa, että usein lähtiessään kahvila-asiakkaat käyvät vielä huikkaamassa henkilökunnalle kiitokset.

Sen Gödöllö kuitenkin aiheutti, että tuli matkakuume käydä katsomassa vähän isompia Sisin aikaisia palatseja Wienissä!

Kotoilua ja kaupunkikävelyjä

Käytiin ostamassa kamera!
Oli se muutaman kympin halvempi kuin Suomessa,
vaikkei kamalasti päässytkään säästämään.

Ensimmäinen arkiviikko on pyyhältänyt ohitse ja voin sanoa aika lailla sopeutuneeni tänne. Toisaalta olen useita kertoja päivässä valtavan ihmeissäni ja onnellinen siitä, että ollaan täällä ja näen seitsemännestä kerroksesta kaupungin kattojen ylle. Toisaalta tuntuu jo niin arkiselta, että eilisen päivän rehellisesti sanottuna tuhlasin pelaamalla koko päivän kotona Simssiä. Köhköh kai sitä voisi aikansa hyödyllisemminkin käyttää, mutta Suomessa ei ollut ikinä aikaa pelata ja viimeisestä pelikerrasta oli jo ainakin puoli vuotta... Olenko nolo, jos myönnän, että toivoin oikeasti, että Unkarissa minulla on vihdoinkin aikaa istua koneella Simssin ääressä?

Joonaksella oli tällä viikolla koulussa orientaatioviikko ja olin muutaman päivän kotona päivisin omissa oloissani. Hyvä totutella siihenkin, kun Joonaksen koulu alkaa maanantaina ja lukujärjestys on aika täysi. Herraa sai ihan tosissaan toppuutella, että 40 opintopistettä neljälle kuukaudelle voi olla vähän liikaa. No, opiskelemaanhan tänne on tultu. Iltapäiviäni olen täyttänyt Simssin pelaamisen lisäksi tekemällä niitä asioita, joista ehdin vain haaveilla koko kiireisen syksyn sekä leikkimällä hyödyllistä kotirouvaa. Toisin sanoen, olen turhanpäiväisen haahuilun ja hengailun lisäksi harrastanut liikuntaa ja käynyt pari kertaa Tonavan rannassa lenkillä. Sijainti tässä joen äärellä tuntuu lenkkeilynkin suhteen olevan nappiosuma, sillä rantapromenadeja pitkin on helppoa ja tilavaa lenkkeillä. Liikennevalot eivät pysäytä ja maisematkin ovat mainiot. Koulun liikuntatunneilta periytyy myös jonkinlainen joukossa liikkumisen kammo, joten arvostan, että saan aamu- ja iltapäivisin juoksennella melkolailla yksinäni näinkin isossa kaupungissa.

Täällä kukat jo kukkivat - tai ainakin orvokit, jotka kestävät yöpakkasia.

Oktogonilta

Lisäksi olen siivoillut kotona ja pitänyt taloutta yllä. Mirka laittoi kommenttia, että tiskiharjan löytyminen Budapestistä oli suorastaan mahdoton tehtävä, mutta meillä sellainen oli täällä valmiiksi. Ehkä entinen asukas on ollut pohjoismaalainen? Joka tapauksessa hän on ollut aikamoinen sottapytty. Löydettiin voileipägrilli keittiön kaapista, mikä olisi ollut kiva jos sen välissä ei olisi olleet edellisen asukkaan aamiaisen tähteet. Kiva siinä sitten raaputella ties miten vanhaa sulanutta juustoa ja rasvaa irti. Muutenkin noiden keittiökapineiden kanssa on vähän huono tilanne. Leivänpaahdin löytyy, mutten ole uskaltanut käyttää sitä kuin kerran kokeilumielessä, koska se levittää ympärilleen todella vahvaa palaneen käryä ollessaan päällä. Kahvinkeitintäkään meillä ei ole, mutta siitä en voi kyllä unkarilaisia syyttää, koska a) tunnetusti suomalaiset juovat muita Euroopan kansoja intohimoisemmin kahvia b) suodatinkahvia ei ainakaan Saksassakaan nautittu c) lähes kaikki täällä myytävä kahvi on pikakahvia muruina(???). Käytiin katselemassa Media Marktissa kahvinkeittimiä ja halvimman olisi saanut noin 15 eurolla, mutta päätettiin sitten pysyä pannukahvissa, mitä ollaan täällä joka aamu ihan hyvällä menestyksellä keitetty. Metallinen pannukin löytyy talon puolesta.

Alkuviikosta käytiin Joonaksen ja saksalaisen historianopiskelijavaihtarin Jonaksen (joo, sama nimi :D) ulkona. Kierrettiin muutama baari ja yksi espanjalainen tapaksia tarjoileva ruokapaikka. Ensimmäinen kerta, kun söin tapaksia ja mmm niin hyvä konsepti. Tilanne oli vähän se, että Joonas halusi harjoitella saksaa, Jonas halusi harjoitella englantia (mutta vaihtoi äidinkieleensä, kun halusi selittää jotain laveammin) ja omat hämmentyneet aivoni eivät tienneet mitä kieltä käyttää. :D Puhuttiin aktiivisesti saksa-englanti sekakieltä eli jokainen puhui millä kielellä sattui, välillä vaihdellen sanojen, lauseiden tai puheenvuorojen välissä ja kaikille tämä oli ihan ok. :D Loppuillasta en edes huomannut, milloin pojat tai itse vaihtoi englannin ja saksan välillä, molemmat olivat yhtä luontevia. Kummallista! Kauan eläköön Denglish (Deutsch + English)!

Sankareiden aukio

Luistelukenttä lammen tilalla kaupunginpuistossa, tosin aika haparoivalta näytti ihmisten luistelutaidot

Vajdahunyadin linna kaupunginpuistossa, joka on rakennettu siihen Milleneum-juhlia varten 1896 (kuten koko kaupunginpuisto) eikä siis ole alkuperäinen. Päinvastoin, linna koostuu erilaisia aikakausia ja -tyylisuuntia edustavista palasista. Itse asiassa juhlallisuuksia varten rakennettu linna oli tehty vain väliaikaiseksi, mutta siitä tulikin niin suosittu, että pytinki rakennettiin uudelleen vähän kestävämmillä materiaaleilla 1904-1908. 

Lisäksi ollaan harrastettu melkein joka ilta Joonaksen kanssa aktiviteettia, joka on sekä ilmaista että terveellistä eli kävelyä. Ollaan käpötelty vähän siellä täällä, muun muuassa Gellert-mäellä, Budan asuinalueilla, meluisassa keskustassa Pestissä sekä kaupunginpuistossa (Városliget). Kaupunginpuistossa sijaitsee puiston lisäksi myös lampi - jossa on talvella luistelukenttä ja kesällä pääsee soutelemaan -, eläintarha (täällä pitää käydä keväämmällä!), museoita, tivoli sekä Széchenyin kylpylä (täälläkin olisi kiva käydä). Täällä Budan puolella ihan meidän lähellä (n. 700 m) on Suomen suurlähetystö, jota käytiin kanssa ulkopuolelta stalkkaamassa. Hyvä tietää, että apu on ainakin lähellä jos tulee suuria ongelmia. :D Ehkäpä keväällä pääsisi ainakin äänestämään siellä.

Nyt lähdetään viikonlopun rientoihin, katsotaan mitä vielä Joonaksen kanssa keksitään.

Gellert-mäeltä näkymä ketjusillan ja Budan linnavuoren puolelle

Sateinen sunnuntai

Ensimmäiset päivät Budapestissä ovat ohi. Tuntuu tosi omituiselta ajatella, että vielä tämän viikon tiistaina olin töissä ja saavuttiin Budapestiinkin vasta ihan pari päivää sitten. Jostain syystä tuntuu jo nyt, että täällä olisi ollut vaikka miten kauan. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta joka tapauksessa Suomi tuntuu tosi kaukaiselta.

Ollaan asetuttu paikoillaan ja ei olla tehty oikeastaan mitään kovin järkevää. Eniten ollaan hengailtu täällä kämpillä, missä viihdytäänkin hyvin, ja tutkittu lähikortteleita. Ollaan käyty pari kertaa päivässä kävelyllä ja tänään kiivettiin Gellertille. Maisemat olivat jopa hienommat kuin muistin. Oikeastaan on ollut jopa vähän tylsää, mutta tiedän, että se johtuu siitä, että viimeiset vuodet olen ollut koko ajan menossa ja vapaa-aika on ollut ihan tuntematon käsite. Stressitasotkin ovat olleet sen mukaisia. Nyt pitää ihan miettimällä miettiä, että mitä ihmiset oikein tekevät, kun heillä on vapaata eikä kiire mihinkään??? Miten ajan saa oikein kulumaan, jos ei ole koko ajan juostava jo seuraavaan aikamääreeseen? Oikeasti haluaisin oppia täällä taas hidastamaan vauhtia ja päästä samalla eroon jatkuvasta kiireestä ja stressistä.

Joka tapauksessa, tavattiin eilen Joonaksen tuutori, joka opiskelee ELTEssä japania ja koreaa. Oli ihan kiva huomata, että tulen näköjään ihan oikeasti ihmisten kanssa toimeen myös englanniksi, vaikkei sitä olekaan tarvinnut juuri ikinä käyttää kommunikointiin. Klau oli yllättynyt siitä, ettei meistä kaikki ollutkaan täällä superhalpaa, vaan aika monet asiat ovat samanhintaisia tai jopa kalliimpia kuin Suomessa. Toisaalta myös suomalaisen asumisen hintataso järkytti, kuulemma Unkarista saa opiskelijaluukun noin 50 eurolla kuussa - tosin se on vain huone, joka jaetaan kahden muun ihmisen kanssa. Pelkästään alhainen vuokra ei minua yllättänyt vaan myös asumismuoto, kun miettii suomalaisten opiskelijoiden inhoa soluja kohtaan, missä sentään vain keittiö ja pesutilat ovat jaettuja ja omaa tilaa kuitenkin on. (Itse tosin olen asunut solussa ja asuisin ihan mielelläni tulevaisuudessakin ja ne ovat mielestäni ihan kiva asumismuoto.)

Hinnoista voisin sanoa ensivaikutelmana ainakin sen, että kosmetiikka (meikit, pesuaineet, rasvat yms.) ovat harmittavan kalliita, kun odotti lähinnä Saksan hintatasoa. Saksassa kosmetiikka on suomalaiseen tasoon verrattuna ihastuttavan halpaa, täällä se on vähintäänkin yhtä kallista kuin Suomessa. Saksalaisen DM-kaupan omia tuotteita saa vielä ihan kohtuuhinnalla, mutta muut kansainväliset merkit, esim. Nivea, Dove yms., kannattaa suosiolla hankkia halvemmalla Suomesta. Sama näyttää koskevan myös isojen merkkivaateliikkeiden valikoimaa, joiden hinnat tosin taitavat olla aika samalla tasolla melkein kaikissa Euroopan isoissa kaupungeissa.

Myöskään ruokakauppalaskussa ei säästä kyllä yhtään. Meillä on tässä asunnon lähellä paljon ruokakauppoja ja tehtiin eilen suurta hintavertailua. Siihen pääsivät Spar, sikäläiset "perhekaupat" (eivät kuulu mihinkään ketjuun ja näitä on paljon vähän joka puolella) sekä Lidl. Ollaan onnekkaita, että meillä on kävelymatka kohtuullisen isoon (ei mitään Suomen hypermarkettitasoa, mutta keskikokoisen K-marketin kokoinen ja täällä siis aika tilava) Lidliin, koska se valikoitui näistä sekä halvimmaksi että valikoimaltaan ylivoimaisesti monipuolisemmaksi. Olen vahvasti sitä mieltä, että silti ruoka maksaa vähintään yhtä paljon kuin Suomessa, jos ei ole jopa kalliimpaa ainakin vihannesten ja lihojen osalta. Toisaalta, kun on tottunut Suomessa Alepan -60% tarjouksiin, niin eiköhän täällä ruokalasku vaan kasva. Huokaus.

Halvempaa Unkarissa ovat tähän mennessä olleet julkinen liikenne (10 euroa kuukaudessa opiskelijalle), alkoholi (no tämä ei paljoa lohduta kun ei olla mitään suurkuluttajia) ja ulkona syöminen. Varmasti joissain muissakin jutuissa säästää; epäilisin ainakin, että kaikki palvelut ovat varmaan aika edullisia, kuten esimerkiksi kampaamot. En nyt kuitenkaan kutsuisi ainakaan Budapestiä mitenkään erityisen halvaksi paikaksi elinkustannuksiltaan Suomeen verrattuna, jos haluaa vain istua kotona ja syödä perunaa ja lihapullia eikun.

Vastaava shokki koettiin Virossa toissa kesänä, kun tajuttiin, että kaikki on Suomen hinnoissa, vaikka palkat ovat paljon matalampia. Suomessa peruselintarvikkeet ja muut perusjutut ovat nykyään aika edullisia, varmaankin paljolti siitä syystä, että pari isoa ketjua ovat sellaisessa markkina-asemassa, että hinnat voi pitää alhaalla. Myös ketjujen omat merkit, ainakin X-tra ja Rainbow, ovat ihan superhalpoja ja oikeasti ihan hyviä ja niitä ollaan Joonaksen kanssa aina suosittu. Täällä esimerkiksi pyykinpesuaineissa ei vain yksinkertaisesti ole sitä överihalpaa vaihtoehtoa ja vaikka jonkun tunnetun brändin aine maksaisi pikkaisen vähemmän kuin vastaava Suomessa, on se silti kalliimpaa kuin ne, mitä ollaan Suomessa käytetty.

Ei ollut tarkoitus puhua pelkästään rahasta, mutta näin tässä nyt kävi. :D

Löydettiin tänään Flying Tigeristä (joo tämä pulju on ehtinyt tännekin) juustohöylä ja tultiin siitä ihan valtaisen iloisiksi. Luultiin jo, että pitää pyytää porukoita tuomaan Suomesta mukanaan juustohöylä. Voidaan alkaa ostaa siivutetun juuston sijaan huomattavasti halvempia kokonaisia klönttejä, jippii! :)

Ollaan myös hämmennytty hanavedestä. Vuokranantaja sanoi, ettei itse sitä juo, vaan omistaa jopa suodattimen, jonka läpi suodattaa käyttämänsä vesijohtoveden. Epäili kyllä, että ehkä vettä voi juoda, mutta kuitenkin suositteli suodattimen hankkimista. Toisaalta kaikki muut (Mirka, Klau, netti) ovat sanoneet, että kyllä Budapestissä voi ihan hyvin juoda vettä hanasta. Mikä lienee totuus? Ollaan oltu varovaisia ja keitetty ensin juomavetemme, mutta ehkä pitää alkaa varovaisesti hörppimään suoraan hanasta.

Iltakävelyllä Tonavan rannassa. Meillä ei tällä hetkellä ole kameraa ja kuvat on otettu kännykällä, joten laatu on sen mukaista.

Ensitunnelmia

Täällä ollaan ja so far kaikki hyvin. Saavuttiin eilen illalla ja viivyttiin viime yö ihan ydinkeskustassa hotellissa.

Tässä vaiheessa jännitys oli kyllä huipussaan

Ainakin asuntohuoli oli aivan turha jännityslistalla, kuten vähän epäilinkin. Tässä istun uudessa asunnossa, jonka olisi tarkoitus olla kotini seuraavat kuusi kuukautta, ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Kämppä oli juuri sellainen kuin ajattelimmekin tai ehkä jopa parempi. Asunto on siisti, hyvässä kunnossa, kaikki toimii ja ennen kaikkea se on olemassa. :D Kyseessä on siis ylimmän kerroksen kaksio (seitsemäs kerros) Budan puolella, Gellert-mäen alapuolella ja melkein Tonavan rannassa. Sijainti oli aivan loistava, ratikat kulkevat ihan vierestä päivisin, öisin vaivaisen viidensadan metrin päästä vuorokauden ympäri ja ihan läheltä lähtee metrolinjakin. Olin jo etukäteen innoissani asunnon sijainnista, mutta se tuntuu koko ajan vain paremmalta. Pidän myös valtavasti siitä, että olemme näin korkealla: kukaan ei tuijota vastapäisen talon ikkunoista sisään. Olohuoneen yhteydessä meillä on tilava parveke (näen jo itseni siellä istuskelemassa kunhan säät vähän lämpenevät) ja keittiön ja makuuhuoneen ikkunoista näkyy Citadella(!). Luulin, että se oli jo päivällä upea - ja ehdottomasti suosikkipaikkani Budapestissä ainakin tähän saakka - mutta nyt illalla se on valaistuksessaan melkein hienompi. Vuokraisäntäkin on tosi mukava (ja komea :D)...

Ihan kommelluksitta tämä ensimmäinen vuorokausi ei toki ole sujunut. Viime iltana juoksenneltiin pitkin Andrassy utcaa Oktogonilta Deak Ferenc-aukiolle etsiessämme automaattia, mistä oltaisiin saatu julkisiin liput. (Ei haluttu jättää niitä aamuksi, kun liikuttiin yösijasta tänne asunnolle valtavien matkalaukkujen kanssa.) Ei näkynyt automaattia, ei sitten missään, ennen kuin lopulta yhdeltä metroasemalta - se ei ollut ensimmäinen, jossa käytiin - löytyi automaatteja. Olin tosi iloinen, että saatiiin tulostettua saman tien opiskelijahintaiset kuukausiliput eikä tarvinnut maksaa ekstraa mistään yksittäislipuista. Tänään heti tulikin ratikassa lipuntarkastaja, joka kelpuutti tikettimme, joten eivätköhän ne ihan oikeat ole... Halvatkin nämä liput ovat, vain vähän yli 10 euroa kuukaudessa! Joka tapauksessa, tänään aamupäivällä päivänvalossa nähtiin, että niitä kauan kaivattuja ja hartaudella etsittyjä lippuautomaatteja olisi ollut melkein joka paikassa, mutta ei ilmeisesti oltu vain illan pimeydessä huomattu...

Näkymät ikkunasta <3

Päivän lounas

Juoksentelua oli myös luvassa tänään, kun lähdettiin nostamaan vuokravakuutta, jonka vuokraisäntä halusi saada käteisenä ja mieluiten euroina. Jos oltaisiin oltu viisaita, olisi varattu raha jo Suomesta käteisenä mukaan, mutta se jäi, kun ei oltu ihan varmoja, että millä tavalla ja valuutalla vakuus toivottiin maksettavan. Valuutta ei siis ole ongelma, vaikka Unkarissa ovatkin käytössä forintit, sillä euroja voi nostaa vähän joka kadunkulmalta siihen soveltuvista automaateista (tätä en tiennyt ennen lähtöä). Päätettiin kuitenkin suunnistaa Deak Ferencille ihan oikeaan pankkiin, jossa automaatit ovat sisätiloissa ja sekä kameran että aulassa päivystävän oikean ihmisen valvomia, sillä jotenkin nämä ties millä syrjäisillä kujilla sijaitsevat euroautomaatit eivät tuntuneet ehkä siltä turvallisimmalta vaihtoehdolta... Saatiin kyllä tapella aikamme automaattien kanssa, sillä niistä sai nostettua vain maksimissaan 400 euroa kerrallaan ja senkin sai pieninä seteleinä. Tuli siis rämpättyä pankkikorttia aika monta kertaa sisään, jotta saatiin kahden kuukauden vuokran määrän verran rahaa vakuusrahaksi. Pelotti jo, että se kuuluisa aulavalvoja alkaisi ihmettelemään, että mitä ainakin 10 minuuttia siinä automaatilla pyörimme ja hosuimme... :D

Joka tapauksessa, tämä ensimmäinen kokonainen päivä Budapestin maaperällä on sujunut kaikesta jännityksestä huolimatta ihan hyvin. Asunto on superviihtyisä ja tullaan varmasti nauttimaan ajastamme täällä. Käytiin kauppahallissa (joka sijaitsee ihan vieressä, vain sillan toisella puolella) syömässä langosit (tosi hyvää!) ja käveltiin vähän Tonavan varressa. Ilma on hyytävän kylmä ja utuinen, eilen illalla satoi rakeita. Toivottavasti kevät saapuu pian... Huomenna pitäisi olla tosin päivällä 13 astetta lämmintä, jippii. Koleudesta huolimatta Budapest näyttää kauniimmalta kuin muistinkaan.

Vapaudensilta eli szabadság híd, joka sijaitsee ihan asuntomme lähellä, johtaa meidät Budasta Pestin puolelle; myös ratikat ajavat tämän yli. Tätä siltaa tulee siis varmaan ajeltua ja kuljettua vielä monen monituista kertaa edestakaisin.