Helle

Helteen pahin terä alkaa taittua ja nämä vaivaiset +28 asteen päivät tuntuvat suorastaan miellyttävän vilpoisilta. Vaikka koko toukokuun kaipasi lämpöä ja unelmoi siitä, alkoi +38 astetta mittarissa tuntua aika tukalalta. Vaikka vain istui sisällä paikoillaan, valui hikeä valtoimenaan - puhumattakan siitä, mitä tapahtui kun erehtyi liikuttamaan itseään tai, herranjestas, uskaltautumaan ovesta ulos. Lyhyesti, saunaa ei ole kaivannut, koska ollaan kärvistelty täällä monta päivää ympärivuorokautisessa saunassa.

Älkää käsittäkö väärin, otan ehdottomasti mieluummin nämä lämpöasteet kuin Suomen kylmän, kolean ja sateisen kesän. Olen se vilukissa, joka lopettaa palelun ja siirtyy kesävaatteisiin vasta 25 asteessa. Sitä ennen paleltaa. Oikeasti nautin suunnattomasti näistä helteisistä, hitaista ja toimettomista päivistä enemmän kuin uskaltaa myöntää. Vaikka on vähän tylsää, on se tunne, josta kaksi vuotta vain unelmoi. Kesävaatteet, jotka ovat roikkuneet Suomessa kaapissa ja tulleet käyttöön ehkä kerran-pari kesässä, saavat täällä vihdoin tuuletusta.

Pesukoneesta parvekkeella kuivumaan nostetut pyykit kuivuvat parissa tunnissa auringossa. Ylipäätään terassilla oleskelu on päiväsaikaan mahdotonta, sillä se kuumenee oikeaksi pätsiksi ja kaakelit polttelevat paljaiden jalkojen alla. Ollaankin jouduttu rajaamaan siellä oleskelua aamuihin ja iltoihin.

Iltaisin, pimeän laskeuduttua, mitä moninaisimmat ötökät valtaavat asuntomme pyrkiessään valoa kohti. Yhtäkkiä päivisin hiljainen asuntomme alkaa elää, kun epätoivoiset siivet räpyttelevät lampun varjostimen sisällä, keittiön valkoinen katto on mustanaan pieniä mustia pisteitä ja Joonas kiroilee heittäessään kolmatta kertaa samaa hajuludetta ulos ikkunasta. Raukka (siis ötökkä, ei Joonas) lentää aina samantien takaisin. Kun tämä haisuli viimein ymmärtää poistua, löytyy jostain muualta asunnosta ainakin viisi sen lajikumppania.

Makuuhuoneen nurkkaan kevättalven kosteudessa levinnyt musta alue (home...) on kuivunut ja seinä näyttää taas hämäävän valkoiselta. Siitä huolimatta aamuisin nenä vuotaa ja silmiä kutittaa ja oleskelu raikkaassa ulkoilmassa tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Siis mikäli armotonta kuumuutta voi raikkaaksi kutsua. Ulkosalla oleskelu ei tosiaan houkuttele.

Suomessa on kasvanut kiinni hokemaan, että ulkona täytyy olla, kun on hyvä sää. Tätä pitkään noudattikin, mutta hyvien säiden jatkuessa viikkokausia, ymmärtää vihdoin, että erityisin kuumina päivinä ulkona oleskelun sijaan esimerkiksi vierailu viileässä, ilmastoidussa museossa voi olla moninverroin mukavampaa ajanvietettä. Mieli veisi toki rannoille, mutta Budapestistä ei sellaisia löydy, joten itseään saa tyytyä viilentelemään kylmässä suihkussa.

Juoksulenkit täytyy ajoittaa taktisesti joko varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Toisaalta illat ovat kaikista miellyttävin vuorokauden aika, kun auringon mukana häipyy polttava paahde, ja vihdoin ulkoilmasta voi aidosti nauttia. Saman tosin toteavat kaikki muutkin budapestiläiset ja yhtäkkiä kadut ja terassit ovat täynnä ihmisiä. Auringon paahteen ja kuumuuden päivällä näännyttämä, apea kaupunki herää eloon vasta auringon laskiessa.

Nämä helteiset, kuumat kesäpäivät, jotka vain jatkuvat ja jatkuvat viikosta toiseen ja kuukausienkin yli, ovat varmaan juuri se asia, mitä tulen kaipaamaan värjötellessäni Suomessa monen villapaidan alla vesisateessa.

Empiiristen havaintojeni mukaan tämä mittari ei edes pahemmin valehtele.