Asioita, jotka jännittävät

Huomenna on lähtö! Enää 19 tuntia lähtöön ja 23 tunnin päästä ollaan jo Budapestissä... Viimeinen työpäiväkin jäi eilen historiaan. Nyt on jäljellä enää jännitystä ja odotusta. Toisaalta olo tuntuu vähän epätodelliselta: olenko se oikeasti minä, joka on lähdössä? Ihan oikeastiko elämäni muuttuu mullistavalla tavalla heti huomenna? Totta kai muutos pelottaa, mutta varmasti se pelottaa ennen kaikkea nyt etukäteen. Ehkä paikan päällä kaikki tuntuukin sitten ihan tavalliselta. Joskus täytyy vain uskaltaa pistää silmät kiinni ja ottaa se askel.

Nyt tässä epätietoisissa ja jännittävissä tunnelmissa on oikea hetki jatkaa asioiden listausta ja kirjoittaa niistä asioista, jotka jännittävät. Puolen vuoden päästä Suomeen palatessa minulla on vastaukset näihin kysymyksiin ja tiedän olivatko ne oikeasti jännittämisen arvoisia. Ehkä ne lähinnä naurattavat ja oikeasti paljon enemmän harmaita hiuksia aiheuttavat ihan muut asiat - sellaiset, joista ne vielä edes tiedä.


Asioita, jotka jännittävät Unkariin lähdössä

1. Kieli. Yllätys, yllätys. Onko elämä unkarin kielen taidottomana yhtä taistelua? Miten hermoja raastavaa on, kun edes maitotölkkiä ei osaa kaupassa ostaa, vaan joutuu olemaan se ärsyttävä turisti, joka kyselee piimästä "is this milk???" ja viilistä "is this yoghurt??" Näitä oli Alepassa joooooka ikinen päivä... Edellisillä Unkarin reissuilla hämmensi ja ärsytti eniten se, että ei osannut lukea yhtäkään sanaa katukylteistä, kadunnimistä tai mistään. Kahvilassa vessaan mennessä toisessa ovessa luki siansaksaa ja toisessa sitä lisää, enkä tiennyt ollenkaan kumpi tarkoittaa miehiä ja kumpi naisia (mutta valitsin sattumalta oikein). Lähes kaikki kirjallinen teksti (myös museoissa) oli Unkarissa melkein pelkästään unkariksi.

Toisaalta, lohduttaudun sillä, että Budapest on suosittu turistikaupunki, joten kielitaidottomiin hoomoilasiin on totuttu ja olen itse vain yksi typerä turisti lisää paikallisten silmissä. Unkarissa asuvat ulkomaalaiset, joiden youtube-tilejä ja blogeja olen vilkuillut, ovat myös kehuneet, että Budapestissä on helppo tulla englannilla toimeen ja paikalliset ovat kielitaitoisia - tosin tämä ei vastannut omaa kokemustani Budapestin reissuilla. Joonas kyllä puhuu hyvää unkaria ja ainakin silloin kun olemme yhdessä, voin vierittää kaiken kääntämisvastuun Joonakselle. Ehkä saksan taidoistakin lienee Itävallan naapurissa apua.

2. Netittömyys. Puhelimessanihan ei tule olemaan Unkarissa mobiilidataan, joten wifillä mennään. Nykypäivän kännykkäkeskeisessä ja -riippuvaisessa maailmassa on jännä nähdä, miten suuri ongelma tästä eskaloituu. Oma reaktioni olla ilman puhelimen nettiä oli myös aluksi vähän epäuskoinen; nettiähän tarvii suunnistamiseen ja aikatauluihin (Google Maps), kääntämiseen (varsinkin kielen osaamattomuuden takia) ja ennen kaikkea yhteydenpitoon (WhatsApp). Onnistuuko elämä, jos tekoäly ei ole koko ajan kädenmitan päässä?

Toisaalta, oleminen ilman puhelimen nettiyhteyttä oli myös lopulta oma vahva päätös. Olen jo pitkään halunnut rajoittaa puhelimen käyttöä ja tästä tulee sille mitä paras tilaisuus. Jostain syystä ajatellaan, että oleminen ilman kännykkää ja nettiä on ihan kamalaa, mutta rehellisesti en Saksassakaan ollessani omistanut vielä älypuhelinta ja selvisin ihan hyvin. Sanakirjaakin käytin ehkä noin kolme kertaa, koska ei sitä ikinä viitsinyt eikä muistanut kaivaa esille. Eikä lomareissuillakaan ole ollut älypuhelin käytössä ja hengissä ollaan. Olen tästä ehkä siis jopa vähän innoissani; kun kaikki huomio ja aika ei mene ruudun tuijottamiseen, jää enemmän tilaisuuksia tutkiskella maisemia, ihmisiä ja ympäristöä yleensä.

3. Asunto. Tämän jännittäminen on varmaan turhaa, mutta toivon vaan, että asunto, joka ollaan varattu jo hyvissä ajoin, on oikeasti olemassa ja se ollaan oikeasti vuokraamassa meille... Kämppä vaikuttaa ihan super siistiltä ja olen siitä tosi innoissani, mutta samalla pelottaa, ettei sitä oikeasti olekaan. xD Onneksi tämä selviää heti perjantaiaamuna ja ollaan oltu vuokraisännän kanssa aika paljon yhteyksissä.

4. Sosiaaliset ympyrät. Itsellänihän ei ole Unkarissa mitään velvollisuuksia, luen vain pääsykokeisiin ja hengaan. Toisin sanoen, ei ole myöskään mitään foorumeita, joissa ihmisiä olisi pakko kohdata. Joonaksella on sen sijaan koulu, vaihtarimenoja ja jo valmiiksi Unkarissa nettikavereita. Pelottaa, etten saa yhtään kavereita, linnottaudun siihen ihanaan asuntoon ja homehdun yksin kotona... Ehkä saan soluttauduttua Joonaksen tuttujen mukaan, jos nämä eivät vain puhu keskenään unkaria. No, ehkä niitä kavereita jostain vielä putkahtelee - jopa tällä varauneella ja ujolla luonteenlaadulla. Yksin ei ainakaan tarvitse olla kun lähtee yhdessä Joonaksen kanssa.

5. Raha. Riittävätkö säästöt? Mitään muita tulojahan minulla ei ensi kevään aikana ole. Opinko laskemaan forinteissa ja muuttamaan ne edes suunnilleen päässäni euroiksi? Omituista, että samalla summalla, millä forinteissa maksaa vuokraa, saisi euroina ostettua koko talon. :D

6. PÄÄSYKOKEET!! Oikeasti kaikki yllä oleva ja koko Unkariin lähtö jännittää paljon vähemmän kuin kevään pääsykoerumba, niihin lukeminen ja varsinainen suorittaminen. (Tämä on aika paljon sanottu, koska olen huomisesta lähdöstä ihan kauhuissani.) Mitä jos en pääse mihinkään kouluun syksyksi? Mitä jos pääsen vain johonkin mihin en edes halua, kuten Joensuuhun? Ensi vuoden yhteishaussa tulee myös pääsykoeuudistus, joka tällaiselle ei-ensikertalaisella vaikuttaa tosi epäsuotuisalta, joten periaatteessa sisään valtsikkaan olisi pakko päästä heti tällä yrittämällä. Kauheasti paineita. Ainahan vakituinen virka Alepan kassalla odottaa, mutta toivon, ettei siihen tarvi enää palata. Tiedän, että olen huomenna tähän aikaan Budapestissä, mutta en vielä yhtään tiedä, missä olen ensi syksynä.

Asioita, joita haluan kokea Unkarissa

Budapesthan ei ole itselleni täysin vieras tai uusi paikka, vaan käytiin siellä Joonaksen kanssa noin neljän päivän reissuilla peräti kaksi kertaa viime lukuvuotena, ensin lokakuussa 2017 ja sitten maaliskuussa 2018. Molemmilla kerroilla oli tosi kylmää, harmaata ja kaikin puolin ankeaa. :D Kaikki Budapestissa reissanneet kaverit ja tutut ovat aina vuolain sanoin kehuneet tuota Unkarin pääkaupunkia, ja omatkin odotukset olivat siksi ennen matkustamista tosi korkealla. Ehkä nämä odotukset asettivat riman yksinkertaisesti liian korkealla ja muistan vähän (tai aika paljonkin) pettyneeni Budapestiin molemmilla kerroilla. Ainakaan sellaista ihastumista ei tapahtunut, minkä monet kertoivat kokeneensa; enemmänkin Budapest oli vain yksi eurooppalainen pääkaupunki, aika samanlainen kuin muutkin. Ehkä jo pelkästään kauniimmalla säällä olisi ollut toisenlainen vaikutus. Toisella matkalla tulin sitä paitsi kipeässä ja kuumeessa kaupunki ei tietenkään näytä parhaita puoliaan. Odotankin siis kovasti, että kevät ja kesä saisivat kaupungin näyttämään vähän lempeämmältä.

Kaikesta huolimatta halusin Budapestiin puoleksi vuodeksi Joonaksen kanssa yhä lähteä. Ehkäpä kaupungin lumo onkin juuri siinä, että vaikka ei siitä pahemmin tunne innostuvansa, sinne haluaa kuitenkin palata yhä uudelleen... Budapestissä kyllä pidän erityisesti siitä, että vaikka Joonaksen kanssa ei todellakaan olla mitään majapaikassa makaajia (päin vastoin, ollaan kaikilla reissuilla mahdollisimman paljon liikkeessä, näkemässä ja kokemassa), niin aina on tuntunut, että kaikkea ei ole ehtinyt nähdä. Olen yrittänyt innostaa itseäni tästä tulevasta asuinkaupungistani ja miettinyt, mitä ainakin haluan siellä vielä tehdä. Asioiden listaaminen on lempipuuhaani (onko mitään ihanampaa kuin kauppalistat, pakkauslistat, to do-listat, siivousmuistilistat, listat oi listat...), ja teen tähän nyt pienen listan itselleni muistutukseksi siitä, mitä haluaisin seuraavien puolen vuoden aikana _ainakin_ vielä näillä näkymin tehdä. Nämä ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä.

1. Patsaspuisto eli Memento Park eli Szoborpark. Tämä on oikeastaan ulkoilmamuseo, minne on kerätty kaikki kommunistiajan patsaat. Kukapa ei haluaisi ihailla Marxin ja Leninin naamoja? :D

2. Muutkin puistot. Okei, tämä on aika yleispätevä, mutta tavoitteena kiertää niin paljon Budapestin puistoja kuin mahdollista! Kyllähän tällainen suomalainen metsäihminen tarvitsee kipeästi luontoa kivikaupungin keskellä. Ehkä tämä on helppo sovittaa myös lenkkeilyn kanssa yhteen - pakkasin lopulta pitkän pähkäilyn ja arpomisen jälkeen lenkkikengät matkalaukkuun mukaan.

3. Parlamenttitalo eli Országház sisältä päin. Ulkoa tämän olen jo usein nähnyt kaikista ilmansuunnista, mutta luin hiljaittain, että EU-kansalaiset pääsisivät tänne ilmaisiksi opastetulle kierrokselle.

4. Rauniobaarit. Näistä puhutaan kaikissa Budapestiin liittyvissä matkailuvinkeissä niin paljon, että on vähän noloa, etten ole vielä käynyt.

5. Kylpylä.Tämä kuuluu edellisen kohdan kanssa samaan kastiin; kaikki matkailuoppaat hehkuttavat, että kylpylä on suorastaan pakko kokea Budapestissä, jonka väitetään olevan peräti kylpyläkaupunki. Erityisesti haluisin käydä Széchenyin kylpylässä tai meidän kämpän lähellä sijaitsevassa Gellért-kylpylässä (nämä ovatkin ne tunnetuimmat). Porukat puhuivat, että haluaisivat käydä kylpylässä, kun tulevat helmikuussa meillä käymään, joten ehkä on helpointa soluttautua samalle käynnille.

6. Gellért-mäelle kiipeäminen (taas). Käytiin täällä jo viime reissulla ja peräti tämän blogin bannerikuvakin on otettu täältä. Budapestin parhaat näköalat ovat varmasti Gellértiltä (esimerkiksi Budan linnavuorelta ei ollut yhtään yhtä komeita maisemia). Tämä on varmaan helpoiten toteutettava kohta listassa, koska asutaan ihan kyseisen mäen juurella ja keittiön ikkunastakin pitäisi olla näkymä Citadellalle.

7. Hyvän lángosin löytäminen. Tätäkin olen ehtinyt jo syödä, mutta rehellisesti sanottuna ostettiin viime kerralla tätä unkarilaista perinneherkkua ostoskeskuksen metrotunnelista, missä se oli toki superhalpaa ja varmaan ihan semiautenttistakin, mutta varmasti löytyy fiinimpiä paikkoja, missä lángosiin panostetaan ihan eri pietiteetillä. Tätä varten olenkin jo googlaillut lángosiin keskittyneitä ruokapaikkoja.

8. Balaton. Toivottavasti, toivottavasti heinäkuussa, kun Unkarissa on oletettavasti tappohelle ja Budapestistä tulee kivipinnoitteinen grilli, voimme Joonaksen kanssa lähteä Balatonin rannoille. Tosin samaan paikkaan vyöryvät varmasti kaikki muutkin unkarilaiset ja turistit... Ollaan haaveiltu jopa pyörien ja teltan vuokraamisesta. Virittäydyttiin tunnelmaan katsomalla saksalais-unkarilainen hyvän mielen TV-sarja Kesä Balatonilla, joka löytyy Yle Areenasta.

9. Pusta. Tämä olisi ehkä helpointa nähdä esimerkiksi junan ikkunasta, jos matkustamme maan halki.

10. Wien. Myönnetään, tämä ei sijaitse Unkarissa, mutta jos mietitään historiaa ja entistä kaksoismonarkiaa, niin melkein... Joka tapauksessa, Wien on niin naurettavan lähellä Budapestiä, että olisi hulluutta tekemättä matkaa tänne. Olen jo vuosia haaveillut reissusta Wieniin, mutta lennot Suomesta ovat sinne verraten kalliita, joten tässä on täydellinen tilaisuus vaikka vähän pidemällekin kaupunkilomalle.

Muuttostrrrressi

Gourmet-ruokaa kertakäyttöastioilla

Ugh muuttaminen on kivaa ja stressitöntä - sanoi ei kukaan ikinä. Tänään oli tarkoitus muuttaa pois Helsingin asunnostamme ja luovuttaa asunnon avaimet vuokranantajille. Murhekryyniksi koko sotkussa muodostui iso olohuoneen sohvamme, joka on toki sievä ja rakas, mutta myös älyttömän tilaa vievä ja vaikea kuljettaa. Päätettiin jättää sohva muuttokuormasta ja hankkiutua siitä eroon. Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä oli sohvalle ostaja, jonka piti hakea sohva tänään aamupäivällä. Olisi pitänyt arvata jo aiemmin, että ei tule menemään niin kuin Strömsössä. Varttia yli sovitun ajan soitettiin pahoin aavistuksin ostajalle, että missä tämä viipyy. No, kaveripa ilmoitti olevansa Venäjän rajalla tullissa. Mitä??? Sanoi tulevansa illalla, mihin yritin sitten hampaita purren uskoa. Nyt iltapäivällä kun varmisteltiin, että ehtiihän ennen seitsemää tänne, niin kuulemma ei ehdi ollenkaan, koska "my truck frozen totally". Kysyttiin kierrätyskeskuksesta, mutta sieltäkään ei enää tänään olisi ehditty. 

Paniikissa soiteltiin sitten vuokrantajille tästä pienestä ongelmasta ja saatiin kuulla, ettei olekaan kiire, koska seuraava vuokralainen muuttaakin vasta tiistaina. Oltaisiin siis voitu asua porukoiden olohuoneen lattian sijaan maanantaihin asti mukavasti omassa asunnossamme, MUTTA koska emme tienneet tästä, oli sähkösopimus jo katkaistu huomisesta alkaen.

Miten meni noin omasta mielestä...

No, ainakin on vielä pari armopäivää lisää yrittää päästää sohvasta eroon. Toivon ja rukoilen, että joku tulisi ja veisi mokoman mööpelin edes ilmaisiksi pois täältä.

Itse pääpiru

Tältä täällä näyttää

Muutoksia ja muuttamista

Huhhuh, taas yksi iltavuoro takana ja äskettäin saavuttu kotiin. Nyt on enää viisi työvuoroa jäljellä ennen lähtöä, voin siis alkaa laskea työpäiviä yhden käden sormilla, jippii.

Viimeisinä päivinään Pamela vain nukkui

Tammikuu on kulunut samaan aikaan nopeasti ja äärettömän hitaasti. Odottavan aika on pitkä... Pari viikkoa sitten jouduimme luopumaan lopullisesti rakkaasta Pamelastamme. Kisu sai viimeisen leposijansa Luumäeltä mummon maatilalta. Haikeaa on tietenkin ollut. Omituista, miten tiukasti sitä oppi elämään kissan kanssa. Vaikka tietääkin, ettei toinen ole enää täällä, silti tietyissä tilanteissa ajatus kissasta häivähtää aina jossain mielen perukoilla: kotiin tullessa avainta lukossa kääntäessä jokin minussa odottaa pian kissan saapuvan ovelle vastaan, lihapakettia avatessa mielessä käy kummastus siitä, ettei nälkäistä ruuankinuajaa jo näy jaloissa. Vaikka pesuainepulloja voi nyt pitää lattialla ja vaatekaapin ovia auki, tuntuu todella omituiselta, että niin voi vain tehdä. Toisaalta, olo on enemmän haikea kuin erityisen surullinen; Pamelan viimeiset kaksi vuotta olivat olleet jo niin kivikkoisia, että ainakin toinen pääsi nyt rauhaan... Kissalla ei ole enää paha olla, eikä itse tarvitse enää murehtia joka hetki siitä, onko kissalla kuinka paha olla.

Hyvä voi toki myös olla, ettei Pamela joutunut näkemään tätä viimeistä hävityksen kauhistusta (tavaroiden pois viemistä ja muuttorumbaa). Viime viikon torstaina pidimme Joonaksen kanssa meillä lähtöbileet, sillä se oli viimeinen hetki, jolloin läksiäiset saattoi järjestää niin, että tavarat olivat vielä paikalla. Ihmisiä tuli ihan mukavasti paikalle. Olin panikoinut ja valmistanut taas valtavat määrät syötävää, mutta kaikki meni! Tarkoituksemme oli oikeastaan syöttää ja juottaa vieraille kaikki, mitä kaapeista löytyy, koska roskis valitettavasti on vähän kaiken ruokatavaran viimeinen leposija tällä hetkellä. Valokuvia en muistanut ottaa, mutta ehkä se kertoo vain siitä, että oli niin mukavaa ja vauhdikasta, ettei sitä ehtinyt edes ajatella.

Pakun kyydissä

Heti perjantaina juhlien jälkeisenä iltana pakattiin kaikki tavaramme asunnostamme pakettiautoon. Lauantaiaamuna taas lähdettiin ajamaan kohti Luumäkeä, jonne navettan ylisille ja aittaan ahdettiin kaikki kylmää ja kosteaa sietävä roju. Vaatteet, tekstiilit ja elektroniikka taas käytiin pudottamassa vielä erikseen Joonaksen äidin yläkertaan - sitä kertyi sinne ihan hävettävän paljon, vaikka olen vienyt ainakin seitsemän jätesäkillistä vaatteita jo keräykseen... Idässä oli huikeat talvimaisemat, lunta valtavat määrät ja kunnolla kylmä. Itsehän toki olin jo pakannut kaikki talvikamat pois ja palelin sitten nahkatakissa... Toivon mukaan Budapestiin tulee lämmin kevät, eikä talvikamoja siellä ihan alkua lukuun ottamatta tule tarvitsemaan. Mummo puolestaan huolehti ruokahuollosta ja teki tapansa mukaan suuret määrät herkullisia ruokia, nam.

Sunnuntaina palautettiin paku ja täällä nyt sitten ollaan tyhjässä asunnossa, vain patjat lattioilla. Tosin televisio jäi vielä meille tänne (ainoaksi) viihdykkeeksi, ja toivotaan suuresti, että päästään sohvasta vielä ennen perjantaita eroon. Ostaja sille on jo olemassa, jos hän nyt vain oikeasti tulee hakemaan sohvan pois eikä tee ohareita. Yllättävän vähällä sitä selviää, ilman huonekaluja, astioita tai mitään. Ehkä Suomeen palatessa voi vain heittää kaikki Luumäelle ja Lappeenrantaan sullottu roina pois, kun huomaa, ettei tällainen minimalismi olekaan niin pelottavaa ja vaarallista kuin sitä tavaraan kiintyessään luulee. (Toiveajattelua.)

Päiviä lähtöön on enää kahdeksan, vähiin siis käy. Meillä oli pitkään jääkaapin ovessa valtavan pitkä to do-lista siitä mitä pitää hoitaa ennen lähtöä (rokotukset, vakuutukset, irtisanomiset ja sopimiset yms. yms.), mutta nyt sekin on tyhjä. Ollaan luvattu perjantaina muuttaa pois tästä asunnosta, jonka jälkeen muutetaan viikoksi asumaan vielä porukoiden olohuoneen lattialle. Vielä pitäisi siirtää täältä jäljelle jääneet asiat siis porukoille ja siivota kämppä lattiasta kattoon. Kouluhommiakin olisi vielä vähän jäljellä. Kiirettä siis kuitenkin pitää, mutta ehkä se saa ajan kulumaan vähän nopeammin.

Vuoden 2018 parhaat ja huonot

Vuodenvaihde tuntui tänä vuonna harvinaisen laimealta, vaikka yleensä nautin uuden vuoden juhlinnasta. Saattaa johtua siitä, että olin aattona klo 15-23.10 töissä enkä siis pahemmin ehtinyt raketteja näkemään tai juhlatunnelmaan pääsemään. Tämä vuodenvaihde oli oikeastaan niin floppi, että nauratti jo sen tapahtumahetkellä (eikä pelkästään jälkeen päin niin kuin yleensä): kun yksi asia lähtee menemään pieleen, seuraavat muut asiat perässä. Vuoden viimeisen päivän aamuna käytiin kissan kanssa eläinlääkärissä ja tuomio oli aika selvä: eutanasia odottaisi vanhaa ja sairasta eläintä heti kun oltaisiin pari päivää henkisesti siihen valmistauduttu. Töissäkin meni tosi myöhään, sillä juuri kun oltiin lähdössä pois, ryntäsi myymälään takaovesta poliiseja ja vartijoita. Syistä, jotka ovat edelleen mysteeri, oli kassan ryöstöhälytys lauennut ja kutsunut paikalle ilmeisesti koko kulmakunnan vartiointilaitoksen. Sitä siinä ihmeteltiin suurella joukolla pitkän aikaa. Kun lopulta selviydyn töistä ulos, satoi ulkona kaatamalla räntää. Mentiin Mirkan, Mikon ja Mikon kavereiden kanssa katsomaan valtavaan ryysikseen Senaatintorille ilotulituksia, jotka olivat tosi surkeat - kuin vähän olisi roomalaisilla kynttilöillä kirkon edessä huiskinut. Siitä sitten siirryttiin räntäsateeseen ja tuuleen satamaan juomaan muovilaseista skumppaa ja palelemaan. Joonaksen aattoillan työt taas olivat menneet samaten ylitöiksi ja Joonas ehti keskustaan vasta puoli yhden aikoihin vuoden jo vaihduttua. Tätä tosin edelsi episodi, jossa Joonaksen kännykästä oli loppunut akku ja toisiemme löytäminen tapahtui vasta suurten mutkien kautta. Toisaalta, onneksi oli huumori ja hyvä mieli mukana koko ajan niin ihan hyvä muisto jäi tästäkin vuodenvaihteesta, lähinnä alusta asti huvitti tapahtumien kulku.

Vaikka uutta vuotta on nyt kulunut jo jonkin aikaa ja asiakkaatkin ovat töissä jo melkein lakanneet toivottelemasta "hyvää uutta vuotta" (tosi outoa, en ole koskaan ennen törmännyt siihen, että uusia vuosia toivotellaan vielä viikko vuodenvaihteen jälkeen), voisin palata hetkeksi vielä vuoteen 2018 kun se vielä mielessä jotenkuten hatarasti on. Siispä, vuoden kolme parasta ja kolme surkeinta. (Yritin aluksi tehdä top viitosen, mutta en vaan keksinyt viittä kohtaa listoihin! Loppujen lopuksi tämä vuosi on ollut aika tasaista tarpomista arjen harmaassa suossa: koulua, töitä ja vähän lisää töitä. Loppuvuodesta koetin tosin vähän ehtiä urheillakin kaiken tämän keskellä. Vapaa-ajan vietto tai ihmissuhteet eivät siis ole pahemmin elämässä olleet läsnä eikä juuri mitään ole päässyt tapahtumaankaan.)

Vuoden 2018 top 3

1. Kesälomareissu Italiaan!! Käytiin Joonaksen kanssa parin viikon reissulla saapasvaltiossa ja ihastuin kyllä Italiaan tosi paljon. Se oli myös eteläisin paikka missä olen käynyt (tätä ennen etusijaa piti Budapest talvella) ja eniten vaikutuksen tekivät Napolinlahden henkeäsalpaavat maisemat: sininen meri, vehreä luonto, värit, korkeuserot... Rooma oli myös ihan kiva, erityisesti Colosseum, muttei silti päihittänyt sellaisia paikkoja kuin Capri, Pompeiji tai Sorrento.

2. Pitkä, kuuma kesä. Olen vilukissa ja tykkään lämmöstä, okei... Oli vaikea ymmärtää ihmisten valitusta siitä, että "on liian kuuma, ei voi nukkua" kun itse vain nautin täysin rinnoin siitä, että kerrankin tarkenin Suomen kesässäkin hellemekossa tai rannalla. Olen sitä palelevaa tyyppiä, joka selvisin jäätymättä kesävaatteissa vasta yli 25 asteen lämpötilassa. Ja olihan Italiassa toki jo tottunut helteeseen. Tämä oli ensimmäinen kesä ikinä (ehkä sitten lapsuuden), josta vietin vapaa-aikani lähinnä rannalla maaten ja auringosta nauttien - johtuen nimenomaan noista tarkenemissyistä.

3. Henkinen kasvu. Tämä voi nyt kuulostaa vähän kliseeltä, mutta viime vuoden alkupuoli oli älyttömän raskas, mutta kuten tuhkasta nousee aina jotain uutta, myös itse uudistuin prosessissa. En tiedä löysinkö itseäni, tuskinpa, mutta monen vuoden päämäärättömän kellumisen ja haahuilun jälkeen sain vihdoinkin vähän kiinni omasta elämästäni ja siitä, mihin suuntaan sitä ehkä haluaisin viedä. Yleensä tällaisiä sinisiä hetkiä seuraa paluu takaisin päämäärättömään apatiaan, mutta nyt olen tietoisesti yrittänyt pitää kiinni siitä, mitä olen saavuttanut. Totta kai itsensä ja elämänsä pohtiminen on myös itsessään aika raskasta, mutta lasken tämän kuitenkin viime vuoden suurimpiin saavutuksiini, mistä olen ylpeä. Oikeastaan luulen ja toivon, että tämä oli vaan alku ja sama kehitys jatkuu vielä alkaneena vuonnakin. Samaan sarjaan voi lukea myös tästä seuranneet päätökset, joita tästä kaikesta mietinnästä ja pohdinnasta syntyi. Päätökset lähteä Joonaksen kanssa kevääksi Unkariin, päätös lopettaa vihdoin nykyinen opiskeluala ja hakea kevään yhteishaussa valtsikkaan (jonne olen jo vuosia puhunut, että "pitäisi varmaan hakea"). Sisuuntuminen ohitti ainakin hetkeksi pelon. Vihdoinkin tulevaisuudessa on jotain, minkä eteen tehdä töitä ja mitä odottaa, se antaa voimaa ja jaksamista.

Vuoden huonoimmat top 3

1. Kevään totaalinen uupuminen, lähentelin varmaan burn outia. Viimeiset viikot ennen kesälomaa töistä olivat yhtä sumua. Suoritin juuri ja juuri sen mitä oli pakko ja vihasin kaikkea mitä piti tehdä: kun tulin töistä kotiin, makasin ensimmäisen tunnin vain masentuneena ja lopen uupuneena sohvalla pystymättä tekemään mitään. Kesäloma paikkasi vähän tilannetta, mutta ei tämä toki kuukaudessa vielä ihan lähtenyt, vaan loppukesäkin oli tosi raskasta, vaikka jo ihan elettävää aikaa. Toisaalta ilman itseäni ajamista ihan piippuun olisin tuskin tajunnut sitä, että kurjaa elämäänsä täytyy ihan oikeasti itse muuttaa eikä vain suorittaa sitä velvollisuudentunnosta. Toisin sanoen, olin siinä pisteessä, että jotain muutoksia oli pakko tehdä.

2. Ihmissuhteiden kanssa venkslaaminen. Kun pelkää puhua suoraan ja säästää toisia pahalta mieleltä, aiheuttaa yleensä vain entistä enemmän pahaa mieltä. Välillä kaduttaa.

3. Kissan sairastelu. Jollain tasolla päätös kissan lopettamisesta oli myös helpotus. Koko vuosi on mennyt Pamelaa hoitaessa ja huolehtiessa sen voinnista. Aina kun kissaa katsoi, katsoi samalla myös mikä sen vointi on. Pääasiassa se oli kyllä ihan hyvä ja varsinkin kesällä Pamela oli tosi onnellinen päästessään ulkoilemaan ja leikkimään sydämensä kyllyydestä, mutta silti huoli on ollut koko ajan läsnä. Pelko siitä, kauanko aikaa on vielä jäljellä ja miten paljon toinen mahdollisesti kuitenkin kärsii vaikka vaikuttaa pirteältä.

Taas yksi blogi

Monesko blogini tämä on? Olen sitä sukupolvea, jonka varhaiseen nuoruuteen kuuluivat erottamattomasti blogien kirjoittamien, tietyistä aiheista ja paljolti aiheiden vierestä. Naureskelen sille, että ylioppilaskirjoitukset ovat auttamattoman jäljessä aikaansa, kun niiden suosituin "moderni" tekstilaji oli ainakin vielä muutama vuosi sitten blogiteksti. Kuka nykynuori muka nykyään enää kirjoittaa blogia? Kuka edes kirjoittaa mitään, kun kaikki on niin visuaalista ja lukutaitokin kuulemma heikkenee dramaattisesti? Joku blogien kirjoittamisessa ja lukemisessa kuitenkin vetoaa edelleen niiden suosiosta päätellen ja suurta bisnestäkin niistä on saatu aikaiseksi. Vai onko blogit vain meidän muumioiden, ei-enää-niin-nuorien juttu? No, jäljessä aikaansa ovat ylioppilaskirjoitusten lisäksi myös minä itse. 

Olen pitänyt eri aiheisiin keskittyviä blogeja aina ala-asteesta asti ja erityisen paljon yläastevuosinani ja niiden jälkeenkin: vaihtovuodesta kertovaa blogia, laihdutusblogeja, runoblogeja, blogeja yhdessä ala-astekavereiden kanssa... Eniten minulla on kuitenkin ollut päiväkirjamaisia blogeja, jotka ovat täyttyneet pitkälle yksittäisistä, teiniangstisista postauksista ja runoista, joiden olen kuvitellut paljastavan kryptisyydessään jotain maailmalle siitä pateettisesta nuoruudentuskasta, jota olen tuntenut. Nykyään varmaan puhutaan lifestyleblogeista, mutta vierastan edelleen sitä, että blogin pitäisi toimia samalla tavoin kuin facebookin tai instagramin: ikkunana sellaiseen elämään, jota maailmalle halutaan esittää. Jokaisen postauksenkin pitää olla tietysti johonkin aiheeseen keskittyvä (ja mainospostaukset toki erikseen, kuin ärsyttävinä ja erottuvina, joukkoon kuulumattomina tikkuina muuten hyvässä lihassa). Kai se on se kaupallisuus: täytyy saada lukijoita ja klikkauksia, että tässäkin kuussa saisi voita leivän päälle. Sanonpa vain, kaiken nielevä kaupallisuus on pilannut minulta tämänkin ilon. Joka tapauksessa, tuntui oikealta sulkea kaikki vanhat blogit yleisöltä, sillä välillä niiden lukeminen suoranaisesti hävettää. Ihan kuin olisin huutanut valtavaan, tyhjyyttään kaikuvaan virtuaalimaailmaan: "Olen täällä, olen olemassa, kuuleeko kukaan?!!"

Olen yrittänyt kirjoittaa käsin päiväkirjoja, mutta kerta toisensa jälkeen ne parin raapustuksen jälkeen unohtuvat ja jäävät. Ehkä blogin pitämisestä saa vähän samanlaista nautintoa kuin kirjailija saa kirjansa ilmestyttyä: yhtäkkiä teksti on siinä kauniissa, valmiissa, visuaalisessa paketissa - ja joku toinenkin saattaa jopa lukea sitä. Vanhat tekstit toimivat aikaikkunana paitsi menneeseen maailmaan, myös menneeseen itseensä: vuosia vanhoja postauksia lukiessa tuntee yhtäkkiä häivähdyksen jostakin tunteesta, jonka luuli jo kadottaneensa. Tämän blogin suurin (ja oletettavasti ainoa) yleisö on kuitenkin yksi nainen, minä itse: 23-vuotias (ei vanha eikä enää niin nuorikaan) nainen, joka matkustaa, ajattelee, toivoo ja suree. Opettelee elämään.