Porukat kylässä

Takana on mukava ja samalla rankka viikko. Mukava sikäli, että porukat ja Emma olivat täällä käymässä sunnuntaista torstaihin. Katseltiin nähtävyyksiä, kierreltiin kirkkoja ja kaupunkia ja syötiin paljon hyvää ruokaa ulkona. Rankka sikäli, että nähtävyyksissä porukoiden kanssa käyminen otti voimille, vaikka toki olikin mielenkiintoista ja älyttömän hauskaa. Myös viisi päivää surkeita yöunia rasitti, sillä vieraanvaraisesti lahjoitettiin sänkymme vieraiden käyttöön ja ahtauduttiin Joonaksen kanssa sohvalle vierekkäin. Joonas tosin taisi nukkua pari yötä lattialla kyllästyttään väistelemään minua eikun. Tämä viikonloppu onkin mennyt ihan kotosalla makoillessa ja toipuessa sosiaaliähkystä. Käytiin eilen myös ulkokirpputorilla, mutta valitettavasti oltiin liian laiskoja ja hitaita ja yhden aikaan iltapäivällä paikalle saavuttaessa paikka oli jo puolityhjä ja loputkin myyjät keräilivät tavaroitaan pois. Ensi kerralla pitää siis iskeä paikalle heti aamutuimaan kuin kunnon kansalainen ainakin.

Oli hauska tuntea itsensä ihan turistiksi, koska muuten arki täällä Budapestissä alkaa jo tuntua ihan arjelta. Talot ja paikat eivät enää herätä (aina) ihmetystä ja kotikatu näyttää jo ihan, no, tavalliselta. Kun ensimmäisinä päivinä hihkui koko ajan riemusta katsellessaan ikkunasta ulos, nyt tyytyy enää hymyilemään tyytyväisenä. Jännittävän kaupunkipäivän sijaan saattaa ihan hyvällä omallatunnolla jäädä kotisohvalla löllöilemään. Toisaalta, kuten lukijat varmaan muistavat, en ollut lähtiessäni ihan vakuuttunut Budapestin erinomaisuudesta. Tällä reissulla kuitenkin on alkanut yllättäen tuntua siltä, että tämä on oikeastaan tosi kaunis kaupunki. Hämmästyn oikeastaan vähän joka päivä (niin silloin kun viitsin poistua kotoa...) jostakin ja aina uudelleen siitä, miten kauniilta Tonava näyttää iltavalaistuksessaan. Sitä tuntee itsensä ihan etuoikeutetuksi, kun voi lähteä iltalenkille niinkin kauniisiin maisemiin tai päiväkävelykseen kiivetä Gellert-mäelle katsomaan Budapestin punaisia kattoja. Myös tutkimusretket naapurustoon tuottavat riemastuttavia löytöjä kuten neukkuajalla rakennettu kauppahalli, jossa myydään kolmessa tasossa vihanneksia, kukkia, lihoja ja kaikkea maan ja taivaan väliltä tai omituinen lähibaari, jonka vessassa on vilkkuvat neonvalot ja mikro käsien kuivaamiseen.

Porukoiden kanssa tehtiin sellaisia asioita, joita ei ehkä yksin olisi lähtenyt toteuttamaan, ja joita on toisaalta haaveillut kokevansa. Tässä voisin sanoa pari sanaa parhaista paloista. Ensinnäkin käytiin Schezenyin kylpylässä, mikä olikin ensimmäinen kylpyläkokemukseni Budapestissä. Ja yllätyinkin tosi positiivisesti. Puitteiltaanhan Schezenyi on tosi pramea uusbarokkisine koristeineen ja muutenkin tilat olivat puhtaat ja hygieeniset. Mentiin heti aamupäivällä paikalle, joten mitään ruuhkia ei vielä ollut. Altaita ja saunoja oli paljon, joskin sisätilat ovat melkoinen sokkelo ja löytääkseen kaikki altaat kannatti seikkailla vähän päättömästi ympäriinsä. Käytiin muun muassa aivan kananmunilta haisevassa, kuumassa altaassa - aromit taisivat johtua veden rikkipitoisuuksista. Myös kuumat ulkoaltaat olivat upea kokemus, kun aamulla ilma oli vielä tosi kylmää ja altaista nousi valtoimenaan höyryä. Suomalaisessa saunassa joku paikallinen saunalakki päässään opasti meitä kiukkuisesti siitä, miten saunassa tulisi käyttäytyä: ei saa puhua! Sandaalit olivat pakolliset, mutta kukaan ei tullut huomauttamaan meille niiden puutteesta, kun ei suomalaisen uimahallietiketin mukaisesti oltu tajuttu hankkia sellaisia mukaan... 

Vierailtiin myös Parlamenttitalossa sisällä, mikä olikin myös mielenkiintoinen kokemus. Unkarilaiset ne ovat osanneet rakentaa pramean pytingin. Myös jokiristeily pimeällä, täysikuun valossa jää varmasti ikuisesti mieleen. Lisäksi käytiin Synagogassa (josta, rehellisesti sanottuna, kiskottiin mielestäni ihan naurettavan suuri sisäänpääsymaksu. Eihän kirkkoihinkaan tarvitse yleensä maksaa sisäänpääsyä??) ja Budan linnavuorella ajelemassa vaijerihissillä ja sisällä Matiaksen kirkossa. 

Parlamenttitalon katolla sosialismin aikana nököttänyt punainen neukkutähti

Matiaksenkirkko sisältä päin

Synagogan sisäpihaltalta

Tuli myös syötyä unkarilaisia perinneruokia porukoiden anteliaasti maksaessa ruokailuja. Pääsin kokeilemaan sellaisia perinneherkkuja kuin gulassikeittoa, paprikakanaa (lisukkeena tietenkin nokedleja) ja lihatäytteisiä lettuja paprikakastikkeessa. Viimeisenä iltana söimme Karpatia-ravintolassa, joka suuren ihmetyksen lisäksi herätti minussa suunnatonta ihastusta. Sisätilat olivat kauniisti koristellut holvikaarineen ja maalauksineen, mustalaisorkesteri soitti toivemusiikkia, tarjoilijat olivat koko ajan valmiina mikäli apua tarvitsi... Hauskin oli ehkä hovimestari, jonka ainoa työ tuntui olevan aina kynnykselle astuessa varoittaa portaasta. Ruokakin oli hyvää ja kaiken kaikkiaan kokemus oli sellainen, joka nosti arjen yläpuolelle ja sai hetkeksi olon tuntumaan siltä, kuin olisikin oikeasti joku ihan muu ihan toisessa, vanhassa ajassa.

Oli muutenkin kiva nähdä porukoita ja olen tosi iloinen, että heidän onnistui tulla tänne meille kylään. Nyt ovatkin käynnissä oikeat kyläilyviikot, sillä Eero tulee meille to-su käymään ja heti perään Mirka saapuu vieraaksemme su-to. Mikäli pelkäsin olevani yksinäinen, se ei ainakaan ole ajankohtainen ongelma.

(Voisin myös paljastaa, että löydettiin viime viikonloppuna oikeasti lopulta sinne hautausmaalle, minne ei aiemmin osattu suunnistaa. Ja tavattiin myös Joonaksen tuutoria Klaudiaa ja tämän ystävää Anitaa, mukavia kielitaitoisia unkarilaisia molemmat. Klaudia lupasi myös ystävällisesti tutustuttaa minut mielellään muihinkin ystäviinsä, mikäli kaipaisin kipeästi seuraa.)

Olen myös aktiivisesti opetellut laittamaan hiuksiani, näin epäoleellisena infona :D
Kai tälle kotona istumisella täytyy keksiä silloin tällöin jotain vastapainoa,
olkoon se vaikka sitten hiusten kampaaminen. 
Hyvä lopettaa taas omaan pärstään.