Muutoksia ja muuttamista

Huhhuh, taas yksi iltavuoro takana ja äskettäin saavuttu kotiin. Nyt on enää viisi työvuoroa jäljellä ennen lähtöä, voin siis alkaa laskea työpäiviä yhden käden sormilla, jippii.

Viimeisinä päivinään Pamela vain nukkui

Tammikuu on kulunut samaan aikaan nopeasti ja äärettömän hitaasti. Odottavan aika on pitkä... Pari viikkoa sitten jouduimme luopumaan lopullisesti rakkaasta Pamelastamme. Kisu sai viimeisen leposijansa Luumäeltä mummon maatilalta. Haikeaa on tietenkin ollut. Omituista, miten tiukasti sitä oppi elämään kissan kanssa. Vaikka tietääkin, ettei toinen ole enää täällä, silti tietyissä tilanteissa ajatus kissasta häivähtää aina jossain mielen perukoilla: kotiin tullessa avainta lukossa kääntäessä jokin minussa odottaa pian kissan saapuvan ovelle vastaan, lihapakettia avatessa mielessä käy kummastus siitä, ettei nälkäistä ruuankinuajaa jo näy jaloissa. Vaikka pesuainepulloja voi nyt pitää lattialla ja vaatekaapin ovia auki, tuntuu todella omituiselta, että niin voi vain tehdä. Toisaalta, olo on enemmän haikea kuin erityisen surullinen; Pamelan viimeiset kaksi vuotta olivat olleet jo niin kivikkoisia, että ainakin toinen pääsi nyt rauhaan... Kissalla ei ole enää paha olla, eikä itse tarvitse enää murehtia joka hetki siitä, onko kissalla kuinka paha olla.

Hyvä voi toki myös olla, ettei Pamela joutunut näkemään tätä viimeistä hävityksen kauhistusta (tavaroiden pois viemistä ja muuttorumbaa). Viime viikon torstaina pidimme Joonaksen kanssa meillä lähtöbileet, sillä se oli viimeinen hetki, jolloin läksiäiset saattoi järjestää niin, että tavarat olivat vielä paikalla. Ihmisiä tuli ihan mukavasti paikalle. Olin panikoinut ja valmistanut taas valtavat määrät syötävää, mutta kaikki meni! Tarkoituksemme oli oikeastaan syöttää ja juottaa vieraille kaikki, mitä kaapeista löytyy, koska roskis valitettavasti on vähän kaiken ruokatavaran viimeinen leposija tällä hetkellä. Valokuvia en muistanut ottaa, mutta ehkä se kertoo vain siitä, että oli niin mukavaa ja vauhdikasta, ettei sitä ehtinyt edes ajatella.

Pakun kyydissä

Heti perjantaina juhlien jälkeisenä iltana pakattiin kaikki tavaramme asunnostamme pakettiautoon. Lauantaiaamuna taas lähdettiin ajamaan kohti Luumäkeä, jonne navettan ylisille ja aittaan ahdettiin kaikki kylmää ja kosteaa sietävä roju. Vaatteet, tekstiilit ja elektroniikka taas käytiin pudottamassa vielä erikseen Joonaksen äidin yläkertaan - sitä kertyi sinne ihan hävettävän paljon, vaikka olen vienyt ainakin seitsemän jätesäkillistä vaatteita jo keräykseen... Idässä oli huikeat talvimaisemat, lunta valtavat määrät ja kunnolla kylmä. Itsehän toki olin jo pakannut kaikki talvikamat pois ja palelin sitten nahkatakissa... Toivon mukaan Budapestiin tulee lämmin kevät, eikä talvikamoja siellä ihan alkua lukuun ottamatta tule tarvitsemaan. Mummo puolestaan huolehti ruokahuollosta ja teki tapansa mukaan suuret määrät herkullisia ruokia, nam.

Sunnuntaina palautettiin paku ja täällä nyt sitten ollaan tyhjässä asunnossa, vain patjat lattioilla. Tosin televisio jäi vielä meille tänne (ainoaksi) viihdykkeeksi, ja toivotaan suuresti, että päästään sohvasta vielä ennen perjantaita eroon. Ostaja sille on jo olemassa, jos hän nyt vain oikeasti tulee hakemaan sohvan pois eikä tee ohareita. Yllättävän vähällä sitä selviää, ilman huonekaluja, astioita tai mitään. Ehkä Suomeen palatessa voi vain heittää kaikki Luumäelle ja Lappeenrantaan sullottu roina pois, kun huomaa, ettei tällainen minimalismi olekaan niin pelottavaa ja vaarallista kuin sitä tavaraan kiintyessään luulee. (Toiveajattelua.)

Päiviä lähtöön on enää kahdeksan, vähiin siis käy. Meillä oli pitkään jääkaapin ovessa valtavan pitkä to do-lista siitä mitä pitää hoitaa ennen lähtöä (rokotukset, vakuutukset, irtisanomiset ja sopimiset yms. yms.), mutta nyt sekin on tyhjä. Ollaan luvattu perjantaina muuttaa pois tästä asunnosta, jonka jälkeen muutetaan viikoksi asumaan vielä porukoiden olohuoneen lattialle. Vielä pitäisi siirtää täältä jäljelle jääneet asiat siis porukoille ja siivota kämppä lattiasta kattoon. Kouluhommiakin olisi vielä vähän jäljellä. Kiirettä siis kuitenkin pitää, mutta ehkä se saa ajan kulumaan vähän nopeammin.