Vuodenvaihde tuntui tänä vuonna harvinaisen laimealta, vaikka yleensä nautin uuden vuoden juhlinnasta. Saattaa johtua siitä, että olin aattona klo 15-23.10 töissä enkä siis pahemmin ehtinyt raketteja näkemään tai juhlatunnelmaan pääsemään. Tämä vuodenvaihde oli oikeastaan niin floppi, että nauratti jo sen tapahtumahetkellä (eikä pelkästään jälkeen päin niin kuin yleensä): kun yksi asia lähtee menemään pieleen, seuraavat muut asiat perässä. Vuoden viimeisen päivän aamuna käytiin kissan kanssa eläinlääkärissä ja tuomio oli aika selvä: eutanasia odottaisi vanhaa ja sairasta eläintä heti kun oltaisiin pari päivää henkisesti siihen valmistauduttu. Töissäkin meni tosi myöhään, sillä juuri kun oltiin lähdössä pois, ryntäsi myymälään takaovesta poliiseja ja vartijoita. Syistä, jotka ovat edelleen mysteeri, oli kassan ryöstöhälytys lauennut ja kutsunut paikalle ilmeisesti koko kulmakunnan vartiointilaitoksen. Sitä siinä ihmeteltiin suurella joukolla pitkän aikaa. Kun lopulta selviydyn töistä ulos, satoi ulkona kaatamalla räntää. Mentiin Mirkan, Mikon ja Mikon kavereiden kanssa katsomaan valtavaan ryysikseen Senaatintorille ilotulituksia, jotka olivat tosi surkeat - kuin vähän olisi roomalaisilla kynttilöillä kirkon edessä huiskinut. Siitä sitten siirryttiin räntäsateeseen ja tuuleen satamaan juomaan muovilaseista skumppaa ja palelemaan. Joonaksen aattoillan työt taas olivat menneet samaten ylitöiksi ja Joonas ehti keskustaan vasta puoli yhden aikoihin vuoden jo vaihduttua. Tätä tosin edelsi episodi, jossa Joonaksen kännykästä oli loppunut akku ja toisiemme löytäminen tapahtui vasta suurten mutkien kautta. Toisaalta, onneksi oli huumori ja hyvä mieli mukana koko ajan niin ihan hyvä muisto jäi tästäkin vuodenvaihteesta, lähinnä alusta asti huvitti tapahtumien kulku.
Vaikka uutta vuotta on nyt kulunut jo jonkin aikaa ja asiakkaatkin ovat töissä jo melkein lakanneet toivottelemasta "hyvää uutta vuotta" (tosi outoa, en ole koskaan ennen törmännyt siihen, että uusia vuosia toivotellaan vielä viikko vuodenvaihteen jälkeen), voisin palata hetkeksi vielä vuoteen 2018 kun se vielä mielessä jotenkuten hatarasti on. Siispä, vuoden kolme parasta ja kolme surkeinta. (Yritin aluksi tehdä top viitosen, mutta en vaan keksinyt viittä kohtaa listoihin! Loppujen lopuksi tämä vuosi on ollut aika tasaista tarpomista arjen harmaassa suossa: koulua, töitä ja vähän lisää töitä. Loppuvuodesta koetin tosin vähän ehtiä urheillakin kaiken tämän keskellä. Vapaa-ajan vietto tai ihmissuhteet eivät siis ole pahemmin elämässä olleet läsnä eikä juuri mitään ole päässyt tapahtumaankaan.)
Vuoden 2018 top 3
1. Kesälomareissu Italiaan!! Käytiin Joonaksen kanssa parin viikon reissulla saapasvaltiossa ja ihastuin kyllä Italiaan tosi paljon. Se oli myös eteläisin paikka missä olen käynyt (tätä ennen etusijaa piti Budapest talvella) ja eniten vaikutuksen tekivät Napolinlahden henkeäsalpaavat maisemat: sininen meri, vehreä luonto, värit, korkeuserot... Rooma oli myös ihan kiva, erityisesti Colosseum, muttei silti päihittänyt sellaisia paikkoja kuin Capri, Pompeiji tai Sorrento.
2. Pitkä, kuuma kesä. Olen vilukissa ja tykkään lämmöstä, okei... Oli vaikea ymmärtää ihmisten valitusta siitä, että "on liian kuuma, ei voi nukkua" kun itse vain nautin täysin rinnoin siitä, että kerrankin tarkenin Suomen kesässäkin hellemekossa tai rannalla. Olen sitä palelevaa tyyppiä, joka selvisin jäätymättä kesävaatteissa vasta yli 25 asteen lämpötilassa. Ja olihan Italiassa toki jo tottunut helteeseen. Tämä oli ensimmäinen kesä ikinä (ehkä sitten lapsuuden), josta vietin vapaa-aikani lähinnä rannalla maaten ja auringosta nauttien - johtuen nimenomaan noista tarkenemissyistä.
3. Henkinen kasvu. Tämä voi nyt kuulostaa vähän kliseeltä, mutta viime vuoden alkupuoli oli älyttömän raskas, mutta kuten tuhkasta nousee aina jotain uutta, myös itse uudistuin prosessissa. En tiedä löysinkö itseäni, tuskinpa, mutta monen vuoden päämäärättömän kellumisen ja haahuilun jälkeen sain vihdoinkin vähän kiinni omasta elämästäni ja siitä, mihin suuntaan sitä ehkä haluaisin viedä. Yleensä tällaisiä sinisiä hetkiä seuraa paluu takaisin päämäärättömään apatiaan, mutta nyt olen tietoisesti yrittänyt pitää kiinni siitä, mitä olen saavuttanut. Totta kai itsensä ja elämänsä pohtiminen on myös itsessään aika raskasta, mutta lasken tämän kuitenkin viime vuoden suurimpiin saavutuksiini, mistä olen ylpeä. Oikeastaan luulen ja toivon, että tämä oli vaan alku ja sama kehitys jatkuu vielä alkaneena vuonnakin. Samaan sarjaan voi lukea myös tästä seuranneet päätökset, joita tästä kaikesta mietinnästä ja pohdinnasta syntyi. Päätökset lähteä Joonaksen kanssa kevääksi Unkariin, päätös lopettaa vihdoin nykyinen opiskeluala ja hakea kevään yhteishaussa valtsikkaan (jonne olen jo vuosia puhunut, että "pitäisi varmaan hakea"). Sisuuntuminen ohitti ainakin hetkeksi pelon. Vihdoinkin tulevaisuudessa on jotain, minkä eteen tehdä töitä ja mitä odottaa, se antaa voimaa ja jaksamista.
Vuoden huonoimmat top 3
1. Kevään totaalinen uupuminen, lähentelin varmaan burn outia. Viimeiset viikot ennen kesälomaa töistä olivat yhtä sumua. Suoritin juuri ja juuri sen mitä oli pakko ja vihasin kaikkea mitä piti tehdä: kun tulin töistä kotiin, makasin ensimmäisen tunnin vain masentuneena ja lopen uupuneena sohvalla pystymättä tekemään mitään. Kesäloma paikkasi vähän tilannetta, mutta ei tämä toki kuukaudessa vielä ihan lähtenyt, vaan loppukesäkin oli tosi raskasta, vaikka jo ihan elettävää aikaa. Toisaalta ilman itseäni ajamista ihan piippuun olisin tuskin tajunnut sitä, että kurjaa elämäänsä täytyy ihan oikeasti itse muuttaa eikä vain suorittaa sitä velvollisuudentunnosta. Toisin sanoen, olin siinä pisteessä, että jotain muutoksia oli pakko tehdä.
2. Ihmissuhteiden kanssa venkslaaminen. Kun pelkää puhua suoraan ja säästää toisia pahalta mieleltä, aiheuttaa yleensä vain entistä enemmän pahaa mieltä. Välillä kaduttaa.
3. Kissan sairastelu. Jollain tasolla päätös kissan lopettamisesta oli myös helpotus. Koko vuosi on mennyt Pamelaa hoitaessa ja huolehtiessa sen voinnista. Aina kun kissaa katsoi, katsoi samalla myös mikä sen vointi on. Pääasiassa se oli kyllä ihan hyvä ja varsinkin kesällä Pamela oli tosi onnellinen päästessään ulkoilemaan ja leikkimään sydämensä kyllyydestä, mutta silti huoli on ollut koko ajan läsnä. Pelko siitä, kauanko aikaa on vielä jäljellä ja miten paljon toinen mahdollisesti kuitenkin kärsii vaikka vaikuttaa pirteältä.
2. Ihmissuhteiden kanssa venkslaaminen. Kun pelkää puhua suoraan ja säästää toisia pahalta mieleltä, aiheuttaa yleensä vain entistä enemmän pahaa mieltä. Välillä kaduttaa.
3. Kissan sairastelu. Jollain tasolla päätös kissan lopettamisesta oli myös helpotus. Koko vuosi on mennyt Pamelaa hoitaessa ja huolehtiessa sen voinnista. Aina kun kissaa katsoi, katsoi samalla myös mikä sen vointi on. Pääasiassa se oli kyllä ihan hyvä ja varsinkin kesällä Pamela oli tosi onnellinen päästessään ulkoilemaan ja leikkimään sydämensä kyllyydestä, mutta silti huoli on ollut koko ajan läsnä. Pelko siitä, kauanko aikaa on vielä jäljellä ja miten paljon toinen mahdollisesti kuitenkin kärsii vaikka vaikuttaa pirteältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti