Ihana Istanbul

Ensinnäkin, pitää ihan ekana hehkuttaa, että Istanbul oli UPEA. Maaginen, taianomainen, suurenmoinen, ihastuttava kohde. Suosittelen kaikille lämpimästi! :) Istanbul oli ensimmäinen paikka, missä kävin Euroopan ulkopuolella, ja eksotiikkaa ja ihmettelyä riittii niin lentokenttien passintarkastuksissa, paikallisessa katukuvassa kuin minareettihuudoissakin. Toisaalta Istanbul oli myös hyvin länsimainen, melkein kuin mikä tahansa eurooppalainen suurkaupunki ja täten myös matkakohteena helppo eikä koettu oikeastaan yhtään mitään ongelmia tai muutakaan suurta kulttuurishokkia. Siis, tällaiselle aloittelevalle maailmanmatkaajalle Istanbul oli tarpeeksi erilainen mutta myös riittävän samanlainen kuin Eurooppa. Istanbulia (siis entistä Konstantinopolia) voisi luonnehtia kaupungiksi idän ja lännen, Aasian ja Euroopan rajalla ja sitä se myös totisesti on, niin maantieteellisesti (osittain Euroopan ja osittain Aasian puolella) kuin kulttuurisestikin.

Otettiin kaikki kuvat kännykällä, koska kamerasta loppui patterit, joten kuvat on aika heikkolaatuisia, ja tämä postauskin on pitkä kuin nälkävuosi, mutta täältä pesee.

Mustanmeren rannikko

Matkamme Istanbuliin alkoi keskiviikkoaamuna 12.6. Lento Budapestistä Istanbuliin kesti pari tuntia ja saatiin koko lento melkein katsella maisemia, sillä sää oli pilvetön. Nähtiin lumihuippuiset Karpaattien vuoretkin. Lentomme laskeutui Sabiha Gökcenin lentokentälle, joka sijaitsee Aasian puolella. Eka kerta Aasiassa, haha. Lentokentältä onnistuttiin seikkailemaan bussilla Kadiköyhyn, josta jatkettiin lautalla Bosporinsalmen yli Euroopan puolelle. Lauttaliikenne salmen yli on edelleen vilkasta ja ihan tyypillinen istanbulilaisten liikkumismuoto. Vaikka Euroopan ja Aasian välille on rakennettu myöhemmin valtavan pitkä silta ja meren alitse kulkee myös jokusia metrolinjoja, on lautalla liikkuminen ylivoimaisesti tunnelmallisin ja miellyttävin tapa liikkua paikasta toiseen. Sitä paitsi se on halpaa, sillä lauttamatkan pääsee kulkemaan julkisen liikenteen taksoilla ja se toimii myös samalla julkisen liikenteen lipulla. Mikäli Istanbuliin siis onnistuu pääsemään, kannattaa hylätä kalliit turistiristeilyt (mikäli ei halua tehdä pidempää risteilyä hieman kauemmas) ja hypätä ihan vain julkisen liikenteen lauttojen kyytiin.

Yhden aamun aamiainen; ruokailutilan terassilta näkee hyvin, miten lähellä oltiin Sinistä moskeijaa

Hagia Sofia

Nämä maisemat lautan kyydissä lumosivat heti

Hotellimme sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä Eminönün lautta-asemalta Sultanahmetin kaupunginosassa. Itse asiassa oltiin onnistutti varaamaan paljon paremmalta paikalta majoitus kuin aluksi ymmärrettiinkään, sillä hotelli sijaitsi aivan Sinisen moskeijan vieressä ja kivenheiton etäisyydellä olivat myös muut isot nähtävyydet Hagia Sofia ja Topkapin palatsi. Tästä oli tosi paljon hyötyä, sillä hotelli tarjoili aamiaista vasta puoli yhdeksästä alkaen (en ymmärrä, miksi niin myöhään?) ja nähtävyydet avautuivat yhdeksältä. Koetettiin ehtiä aina aamuisin joka paikkaan mahdollisimman aikaisin, että vältettäisiin pahimmat jonot, ja oli näppärää, että hotellilta käveli joka paikkaan ihan parissa hassussa minuutissa. Vietettiin myös jokainen ilta istuskellen kauniissa ja eläväisessä puistossa Sinisen moskeijan ja Hagia Sofian välillä, missä syötiin kojuista myytäviä herkkuja ja odotettiin pimeän laskeutumista ja sen myötä illan minareettihuutoja.

Ensimmäisenä iltana ei ehditty kuin saapua paikalle ja sen jälkeen käydä syömässä. Onnistuttiin onneksi valitsemaan ruokapaikaksemme kattoterassi, josta avautuvat näkymät merelle olivat suorastaan henkeäsalpaavan upeat varsinkin heti saavuttuamme. Istanbulista jäänkin eniten ikävöimään upeita näkymiä, sillä joka kulmalta löytyi terassiravintoloita ja -kahviloita, joista oli toinen toistaan upeammat näköalat.

Topkapin palatsista

Palatsin upeat koristelut

Torstaina suunnattiin heti aamusta Topkapin palatsiin. Netin matkaoppaat ja -blogit olivat pelottelleet meidät kauhukertomuksilla suunnattomista jonoista, mutta ainakaan puoli kymmenen aikaan jonoa ei ollut yhtään eikä sen puoleen iltapäivälläkään, kun lähdettiin pois. Topkapin palatsi on ollut aikoinaan sulttaanien asuinpalatsi, johon kuuluu palatsitilojen lisäksi useita sisäpihoja puutarhoineen. Sitätiloja ei päässsyt juurikaan näkemään, joten onneksi oltiin ostettu myös erillinen lippu haaremiin. Haaremilla on länsimaissa aika orienttinen kaiku, mutta oikeastaan kokonaisuuteen on kuulunut haareminaisten lisäksi myös sulttaanin sekä hänen perheensä yksityiset asuintilat ja -huoneistot. Lippu kannatti ottaa, niin pääsi näkemään paremmin palatsin upeasti koristeltuja sisätilojakin. Topkapi oli hieno, mutta oli vähän pettymys, että niin suuri osa tiloista oli juuri vierailuhetkellämme remontissa, joten tosi paljon ei päästy näkemään.

Jostain maustekojusta salaa napattu kuva

Toinen ihan yhtä huonolaatuinen kuva, missä näkyy vähän kahviloiden tarjontaa. Tämä oli kuitenkin vielä aika pieni ja isoilla kahviloilla saattoivat nämä hyllyt olla valtavia

Tykättiin myös näistä maissikojuista, joista myytiin paistettua/keitettyä maissia sekä paahdettuja kastanjoita alle euron hinnalla. Saisipa tällaiset Budapestiinkin, paljon kivempi oli ostaa paistettua maissia välipalaksi kuin aina vaan sämpylää tai muita leivonnaisia!

Iltapäivällä lähdettiin kiertelemään Sultanahmetin ja Eminönün katuja. Käytiin Suuressa basaarissa, mikä oli aikamoinen sokkelo ja turistiansa. Sitä mielenkiintoisia olivat kuitenkin mielestäni varsinaisen basaarin ulkopuolella levittäytyvät lukemattomat kujat, jotka olivat täynnä erilaisia kojuja ja kauppoja ja valtavasti ihmisiä. Oli hauska huomata, että eri kaduilla myytiin eri asioita, esimerkiksi yksi oli erikoistunut naisten huntuihin ja toinen vessan varaosiin. Tämä onkin varmaan shoppailijalle helpointa, sillä jotain tarvitessaan osaa suunnata oikealle kujalle eikä tarvitse harhailla ahtailla ja ruuhkaisilla kauppakujilla. Käytiin myös egyptiläisessä basaarissa (maustebasaarissa) heti Eminönün lautta-aseman vieressä. Tosi viehättäviä Istanbulissa olivatkin mielestäni herkku- ja maustekaupat, joiden pitkissä hyllyissä oli vierivieressä kukkuraisia, kirjavia maustelokeroita sekä yltäkylläinen baklava- ja leivostarjonta. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka millä mitalla. Usein turistit soimaavat Turkissa agressiivista sisäänheittoa, mutta ainakaan Istanbulissa en kokenut olevan siitä haittaa. Kyllähän sisäänheittäjät aina moikkailivat ja kutsuivat sisään, mutta jos vain oli hiljaa ja katseli vähän toisaalle, niin ei kukaan tullut hihasta kauppaansa repimään. Voi toki myös olla, että jossain Turkin turistirannoilla meininki on ihan eri kuin Istanbulissa, jossa liikkuu jopa myös paikallisia ostoksilla. Ei myöskään Joonaksen kanssa erityisemmin näköjään erotettu katukuvasta, sillä moneen otteeseen meiltä tultiin kysymään jotain turkiksi tai turistit yrittivät kysellä meiltä tietä. :'D Syötiin tosin uskomattoman pahaa ja myöhemmin ajateltuna täysin ylihinnoiteltua kebabia ja tajuttiin jälkeenpäin tulleemme hyvin todennäköisesti tyhminä turisteina huijatuiksi lol.

Suleimanin moskeija

Eksyttiin myös Suleimanin moskeijaan ihan sattumalta, mutta oltiin tyytyväisiä, että näin kävi, sillä moskeija oli näkemistämme upein. Moskeijaan mennessä tuli peittää olkapäät ja polvet ja naisilla myös hiukset, mutta mitään sen tiukempaa valvontaa ei ollut, ja esimerkiksi Joonas pääsi kyllä sisälle shortseissakin ilman, että kukaan juuri huomautteli. Näistä kuuluisimmista, turistienkin suosimista moskeijoista sai myös ovella lainaan pitkiä hameita (niin miesten kuin naistenkin käyttöön, jos osui paikalle esim shortseissa tai tiukoissa housuissa) sekä päähuiveja hiusten peittämiseen. Olin kuitenkin varautunut jo etukäteen ja roudasin Unkarista mukanani oman huivin, jonka pistin kutrieni peitoksi, sillä käytin mieluummin omaa kuin lainattua. Myös kengät tuli riisua ovella. Mielestäni oli myös tosi kiva, että turisteille ja "oikeille" rukoilijoille oli järjestetty isoissa moskeijoissa omat, erilliset sisäänkäynnit, sillä turistien ovella saattoi syntyä jonoakin ja muutenkin meno oli, no, melko turistimaista. Voisi ottaa mielestäni mallia Euroopankin isoissa, turistien suosimissa kirkoissa... 

Islam kyllä näkyi Istanbulin katukuvassa, mutta yllättävän vähän. Viidesti päivässä minariiteista soivat rukouskutsut (herättiin vain yhtenä yönä tähän) ja huiveihin pukeutuneita naisia näkyi vähän enemmän kuin Helsingissä. Myös lauantaina kivutessamme Galatalle törmäsimme katuun, jonka olivat tukkineet iltapäivärukoilijat mattoineen, ja jouduttiin luikkimaan sivusta vähän noloina ohi, vaikka ystävälliset turkkilaiset vain leveästi hymyillen viittoivat meitä jatkamaan matkaamme heidän ohitseen, kun meinasimme jo kääntyä takaisin. Possuruokaa ei juurikaan ollut tarjolla (en sitä kyllä kaivannutkaan), vaan matka mentiin kanalla, naudalla ja lampaalla. Eikä menetetty mitään, koska, rehellisesti sanottuna, possu on kyllä pahanmakuisin liha. Matkalijan on myös hyvä huomata, että monetkaan ravintolat eivät tarjoilleet alkoholia; ne, jotka tarjoilivat (siis lähinnä turistipaikat), mainostivat sitä kyllä näkyvästi. Ei tässäkään menetetty mielestämme yhtään mitään eikä Joonastakaan kuulemma harmittanut yhtään, vaikka illallisoluen sijaan nautittiin vain kivennäisvettä. Nähtiin kyllä pari kertaa, miten turistit kääntyivät pois, kun kuulivat, ettei ravintolasta järjestyisi viinilasillisia. Maassa maan tavalla, sanon minä. Ruokakaupat kyllä myivät olutta ja viiniä, mutta valikoimat olivat aika suppeita; ihan helpottavaa verrattuna esimerkiksi Unkariin, jossa pienten kauppojen valikoimasta yli puolet saattaa olla vain alkoholia..!

Toisaalta nämä olivat mielestäni ihan mitättömiä ja suorastaan positiivisia eroja verrattuna Eurooppaan. Turkki länsimaistui voimakkaasti jo 20-30-luvulla ensimmäisen presidenttinsä Atatürkin johdolla, joka muun muassa vaihtoi kirjoitusjärjestelmän arabialaisista aakkosista latinalaisiin, lakkautti sharia-lain ja omaksui länsimaista paitsi oikeus-, talousjärjestelmät, myös kulttuurin. Esimerkiksi fetsien (perinteinen turkkilainen päähine) ja naisten päähuntujen käyttö kiellettiin ja uskonto erotettiin valtiosta. Näin ollen Turkki maallistui ja länsimaistui voimakkaasti, ja vaikka nykypäivänä sielläkin on ollut vallalla konservatiisivia voimia (kuten vähän joka puolella maailmassa), on Turkki pikemminkin länsimainen kuin arabialainen valtio; tai pikemminkin mielenkiintoinen sekoitus näitä molempia. Mainitsin jo, että kyllähän hunnutettuja naisia näki enemmän kuin Helsingissä, mutta toisaalta tämäkin koski enemmänkin keskusta- ja turistialueita. Kun liikuimme kauemmas keskustasta kävelyretkillämme, varsinkin nuorilla ihmisillä näkyi todella harvoin huntuja tai muita perinteisiä vaateparsia. Kuten sanottu, meitäkin luultiin useaan otteeseen turkkilaisiksi. Tämä sai miettimään, että ehkäpä turistialueillakin monet konservatiivisesti pukeutuneet perheet olivat itsekin turisteja esimerkiksi Lähi-Idästä. Matkailijan ei siis pidä pelätä, että Turkki olisi hirveän islamilainen tai konservatiivinen paikka, vaan ainakin Istanbulissa voi olla ihan tavallisesti ja olla silti erottumatta paikallisväestöstä millään tavalla.

Bysantin aikaisia mosaiikkeja

Hagia Sofia sisältä; remonttitelineet vähän rajoittivat kuvakulmia

Perjantaina meinattiin mennä Siniseen moskeijaan, mutta se jäi, sillä näköjään se oli lähes koko perjantaipäivän suljettuna (ilmeisesti sunnuntaihin verrattava pyhäpäivä muslimeille?). Sen sijaan kipitettiin Hagia Sofiaan, jossa jouduttiin jonottelemaan jonkin aikaa, vaikka kello oli vasta puoli kymmenen. Sinne siis kannattaa suunnata ajoissa. Hagia Sofia onkin yksi Euroopan suosituimmista museoista. Se on rakennettu alunperin ortodoksiseksi kirkoksi Konstantinopolin aikoina ja se on ehtinyt palvella myös katolisena kirkkona ristiretkien aikana sekä moskeijana Osmaanien valtakunnan aikoina. 30-luvulta asti se on toiminut museona. Historian havinan siis suorastaan kuuli, kun lopulta päästiin sisälle asti. Rakennuksesta oli kaivettu joitakin Bysatin aikaisia mosaiikkeja esiin, mutta tämäkin on tehty 30-luvulla ja ihan suoraan sanottuna aika vähän niitä oli. Sen sijaan moskeijan perintö oli näyttävästi esille valtavia, pyöreitä arabialaisia tekstejä sisältäviä kylttejä myöten. Tässäkin varmaan kyllä ideologiset syyt taustalla sekä kiista siitä, kumpi on arvokkaampaa: rakennuksen kulttuurihistoriallisesti arvokas bysanttilainen perintö vai kulttuurihistoriallisesti arvokas islamilainen perintö. Hagia Sofia on kuitenkin pakollinen, kerran elämässä -nähtävyys ja oli aika uskomatonta nähdä se ihan oikeasti.

Ylimpänä näkyy Galatan näkötorni

Kahvilastakin oli upeat näkymät

Iltapäivällä ylitettiin silta ja siirryttiin Galatan puolelle. Kiivettiin ylös rinnettä ja käytiin katsomassa Galatan näkötornia, muttei viitsitty jonotella sinne (ulkopuolelle asti kiersi valtavan pitkä jono), vaan mentiin sen sijaan läheisiin kahvilaan iltapäiväkahveille. Kahvilasta avautuivat upeat näköalat ja luultavasti aivan yhtä hyvät kuin Galatan tornistakin. Sitä paitsi maksoin mieluummin kahvista kuin sisäänpääsystä, kun maisematkin olivat lähes samat. Reippailtiin itsemme myös Taksimin aukiolle, missä syötiin paljon parempaa ja puolet edellisempaa kebabia, ja jatkettiin matkaa rantaa pitkin aina Yildiz-puistoon asti. Oli tarkoitus mennä kivaan, isoon puistoon kävelemään, mutta haukattiin vähän liian iso pala, ja puistoon päästyämme oltiin jo kaikesta kävelystä ihan puhki, joten mentiin vain sinne hetkeksi istuskelemaan ja jatkettiin sitten lautalla Üsküdariin ja sieltä vaihdolla toisella lautalla takaisin Eminönüün ja hotellille.

Kissa pentuineen; varsin sairaan näköisiä tosin pikkuiset olivat

Juna-asemalta Joonas ja kisu

Puistoihin kisuille oli jopa rakennettu tällaisia omia "kerrostaloja"
Taustalla näkyvä puukerrostalo on muuten myös aika hauska juttu; Istanbulissa oli yllättävän paljon puutaloja

Hagia Sofian vartija

Istanbulissa yksi viehättävä piirre olivat myös kaikkialla oleilevat ja kuljeksivat katukissat. Ne sulautuivat jotenkin saumattomasti ja ristiriidattomasti kaupunkikuvaan. Kaupunkilaiset ruokkivat niitä ja joka puolella oli kissoille ruokaa ja vettä ja jopa makuukoppeja. Lapset paijailivat kissanpentuja ja aikuiset kissat nukkuivat ihan missä halusivat ja pujottelivat väkijoukkojen ja paikallisten välissä ja keskuudessa eivätkä tuntuneet häiritsevän ketään, päinvastoin.

Konstantinopolin muuri

Ihmiset oleilivat ja kalastivat rannoilla ja varsinkin nuoria näkyi jopa uimassa meressä

Lauantai oli meidän viimeinen kokonainen lomapäivämme eikä oltu suunniteltu siihen paljoakaan tekemistä, vaan otettiin vain rennosti. Aamulla käytiin Sinisessä moskeijassa, mutta se osoittautui varsinaiseksi pettymykseksi, sillä oli täysin remontissa eikä sisällä remontin takia nähnyt oikeastaan juuri mitään rakennustelineiden ja peitettyjen osien takia. Huristeltiin lautalla Aasian puolelle Kadiköyhyn, jossa käytiin kävelemässä rantabulevardilla ja syötiin lounasta mukavassa kahvilassa. Illalla takaisin Sultanahmetissa popsittiin taas kebabia ja nautittiin viimeisestä illasta ihan kaikessa rauhassa. Meidän loma oli muutenkin aika kävelypitoinen eli lauttamatkojen ja nähtävyyksien lisäksi aika meni lähinnä ympäriämpäri kävelemiseen ja paikallisen elämän, katujen ja kaiken ihmettelyyn. Askelia kertyi joka päivä yli 30000.

Sininen moskeija illalla; tässä puistossa istuen vietettiin yleensä iltojamme

Vähän myöhemmin illalla

Sunnuntaina lähdettiin takaisin kotiin. Herättiin jo kuudelta aamulla ja lähdettiin heti puoli seitsemältä kohti lentokenttää. Harmitti, ettei päästy enää tässä nauttimaan hotellin aamiaisesta, joka oli ollut erinomainen. Kaksi mukavaa tätiä laittoivat sen ilmeisesti itse ja joka aamu tarjolla oli erilaisia, vaihtuvia herkkuja, ja itse tehtyjä paistoksia, leivoksia ja ihan kaikenlaista. Yllätykseksemme lautta ei kulkenutkaan aamulla vielä näin aikaisin, vaan jouduttiin menemään Kadiköyhyn meren ali Marmaray-junalla (joka oli myös ihan näppärä vaikkakin vähemmän tunnelmallinen) ja Kadiköystä jatkettiin tutulla bussilla lentokentälle. Oli tosi hyvä, että lähdettiin aikaisin aamulla (lähinnä ruuhkia yms. peläten, sillä saapuessamme bussimatka lentokentältä kesti lähes kaksi tuntia). Nyt bussimatkaan meni alle tunti, mutta sen sijaan jumituttiin lentokentällä kaikkiin mahdollisiin jonoihin. Ensin jonotettiin, että päästiin sisälle kentälle, mihin piti mennä turvatarkastuksen ja läpivalaisun läpi. Tämän jälkeen lähtöselvitysautomaatit eivät toimineet ilmeisesti ei-Turkin kansalaisille ja jonotettiin yli puoli tuntia lähtöselvitysjonossa. Sitten jonotettiin passintarkastukseen ja sitten taas turvatarkastukseen, kunnes lopulta päästiin kansainväliselle puolelle. Tähän kaikkeen meni kokonaisuudessaan melkein kaksi tuntia, huh! Kun on aina matkustustanut vain EU:n sisällä oli tämä kaikki ihan uutta ja antoi kyllä uutta perspektiiviä siihen, miten näppärää liikkuminen ja matkustaminen Euroopan sisällä onkaan. Onneksi oltiin varattu niin paljon varoaikaa, että ehdittiin syödä lentokentällä aamupalaa ja aamukahvit (pakko saada) ennen koneen lähtöä. Passit tarkastettiin vielä koneeseen noustessa ja Unkarissa vielä laskeuduttuamme, eli yhteensä paluumatkan aikana neljästi: lähtöselvityksessä, passintarkastuksessa, lähtöportilla ja taas passintarkastuksessa. Oli kyllä helpottunut olo, kun oltiin taas onnellisesti EU:n sisäpuolella turvallisesti. :'D

Aikaeron takia oltiin Unkarissa takaisin jo pian puolenpäivän jälkeen ja kotimatkan jälkeen ehdittiin käydä kaupassa ja toipua matkan rasituksista. Oli kyllä superupea loma ja ihastuin Istanbuliin täydellisesti! Ei yhtään kaduta, että päätettiin ostaa lentoliput yhtäkkiä viikon päähän. Nyt on taas kokemuksia ja muistoja rikkaampi, ja voin sanoa, että Istanbul on kyllä upein paikka, missä olen tähän asti käynyt.