Palatsien Wien (ja Bratislava)

Ihan ensin voisin huomata, että kaksi kuukautta täällä on mennyt ja kuukauden päästä nökötän taas Suomessa! Siellä siis toukokuu pääsykokeiden merkeissä ja sitten kesä-heinäkuuksi takaisin Budapestiin viettämään kesää. On jännempää jännää, etten ole ollut kesälomalla (vaan töissä) sen koommin kun täysi-ikäistyin, joten tulee vähän erilainen kesä monessakin suhteessa. Ostin joku aika sitten sekä lentoliput Suomeen ja olen siellä 30.4.-30.5. eli täyden kuukauden. Ikävä matkustaa vapunaattona ja syntymäpäivänäni, mutta halvat lennot on taikasana... Ostin myös junalippuja pääsykokeisiin Suomen joka kolkkaan ja VR teki kyllä ison loven miun säästöihin. Miten esimerkiksi köyhästä perheestä tulevalla lukiolaisella olisi edes varaa matkustaa pitkin maita ja mantuja yliopistopaikan perässä? (Toisaalta tutkimukset osoittavat, että pääkaupunkiseutulaiset ovat yliedustettuina jopa Lapin yliopistossa, joten näköjään on varaa...) Ensimmäiset pääsykoemateriaalit (Helsinkiin) julkaistaan huomenna ja vähän on kuumottelee, mutta toisaalta tekisi mieli päästä jo hommiin ja opiskelemaan eikä vain odottaa. VAIKKA täytyy kunniakseni myöntää, että olen lukenut muistiinpanojen kera läpi lukion yhteiskuntaopin sekä perehtynyt ainakin jossain määrin päivän polttaviin sosiaalipoliittisiin kysymyksiin kuten aktiivimalliin, soteen ja perustuloon yms. yms. Laiskuudesta ei voi ainakaan syyttää.

Katsokaa nyt todisteita ahkeruudestani

Laiskuudesta puheenollen vietettiin viime viikko lähes kokonaan reissun päällä. Varattiin matkat jo pari kuukautta sitten ja tarkoitus oli nimenomaan rentoutua ennen pääsykoerumban alkamista. Oltiin ensin keskiviikosta lauantaihin Wienissä ja sitten päiväsiltään lauantaipäivä Slovakian Bratislavassa. Olen haaveillut Wienissä käymisestä yläasteelta saakka, joten olin reissusta ihan superinnoissani. Sattumalta kävi niin, että vierailtiin joka päivä jossakin eri palatsissa, joten merkitään matkakertomus nyt vaikka palatsien mukaan. :D Varsinaiseksi yllättäjäksi nousi kuitenkin Bratislava, johon ihastuin yllättäen Wieniä enemmän.

Tästä tulee sitten pitkä matkapäiväkirja, vaikka onkin äärimmäisen typistetty.

Keskiviikko - Belvedere 

Lähdettiin keskiviikkoaamuna kohti Wieniä Keletin rautatieasemalta. Oltiin jo viikko aikaisemmin käyty ostamassa lippuluukulta junaliput ja se olikin ollut varsinainen show, sillä virkailija ei puhunut muuta kuin hyvin nopeaa unkaria ja muutenkin törmättiin omituisiin unkarilaisiin lipunostotsydeemeihin, joista ei ymmärretty mitään. Matka Budapestistä Wieniin kesti junalla vähän alle kolmisen tuntia. Oli riemastuttava tunne, kun ensimmäiset saksankieliset asemannimet ilmestyivät näkyviin ja riemu vain voimistui perille saattuamme: vihdoinkin ymmärsin, mitä ympärilläni luki! Budapestissä on jo jokseenkin tottunut siihen, ettei ymmärrä sanaakaan yhtään mistään, joten Itävalta herätti välittömästi erittäinkin kotoisat olotilat. Olihan kaikki muukin kuin Saksassa, joten välillä ihan unohti, että kyseessä todella on eri maa. :D

Sotahistoriallinen museo ulkoa

Sotahistoriallinen museo sisältä

Wienissä laitettiin matkalaukut aseman säilytykseen ja lähdettiin käymään sotahistoriallisessa museossa Joonaksen toiveen mukaan. Paikka olikin ihan valtava ja onneksi esillä oli muutakin kuin pelkkiä pyssyjä (kuten pelkäsin) joten en kyllästynyt ainakaan ihan heti.

Museon jälkeen tepasteltiin Belvederen palatsiin, joka on oikeastaan kaksi palatsia: ylä- ja ala-Belvedere. Sisällä olisi ollut taidemuseo, mutta tyydyttiin ihailemaan rakennustaidetta ja puutarhaa ulkoapäin. Tämän jälkeen lähdettiin hakemaan laukut ja kohti asuntoa, joka oltiin varattu Bookingissa ja sijaitsi noin kilometrin päässä rautatieasemasta eli ihan hyvällä paikalla. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä, sillä edellinen asukas oli palauttanut avaimen väärään paikkaan ja paikalle tarvittiin ovenavaaja. Jouduttiin siis odottamaan kimpsuinemme kampsuinemme kaksi tuntia ilmoitetusta ajasta, että päästiin sisälle kämppään. Käytiin tällä välin syömässä Wiener Schnitzeliä ja tutustumassa itävaltalaisen ruokakaupan tarjontaan, joka oli HUIKEA. Itävallasta sai kaikkea sitä mitä täältä Unkarista ei: Skyr-rahkaa, proteiinituotteita, raejuustoa, RUISLEIPÄÄ montaa eri sorttia, englantilaisia siidereitä, jopa Fazerin karkkeja jne.. Koko Wienin kohokohta oli kyllä sen ruokakaupat.

Loppu hyvin kaikki hyvin, lopulta päästiin sisälle asuntoon. Jäin kyllä ihmettelemään, missä välissä ja kuka kämpän oli muka siivonnut, jos omistajalla ei ollut omaa avainta(???????) jolla olisi voinut avata oven vaan hommaan tarvittiin ihan lukkoseppä. Ei ymmärrä.

Torstai - Hofburg

Torstaipäivänä päätettiin olla älykkäitä ja välttää ruuhkat. Noustiinkin heti kukonlaulun aikaan ja suunnattiin kohti Wienin historiallista keskustaa ja Hofburg-palatsia, joka on ollut keisarillisen perheen pääasunto Wienissä. Päätettiin hyötyä rahallisesti mahdollisimman paljon ja ostettiin Sisi-liput, joilla sai sisäänpääsyn kolmeen eri paikkaan: Hofburgiin, Schönbrunniin sekä keisarilliseen huonekalukokoelmaan. Sisi (siis Itävallan keisari Elisabeth 1837–1898) alkoi tulla vähän korvista ulos jo taannoisella reissulla Gödöllöön, mutta näköjään sekä Itävalta että Unkari eivät osaa puhua mistään muusta historiassaan, joten alistuin tähän.

Hofburg

Hofburgissa pääsi vierailemaan kolmessa eri museossa: Sisi-museossa, keisarillisissa asuintiloissa sekä hopeakammiossa. Oltaisiin saatu audioguide-ääniopastus samalla lipulla, muttei otettu sitä, mikä jälkikäteen ehkä vähän jälkikäteen harmitti. Toisaalta Hofburgissa joka huoneessa oli informatiiviset tekstit, joten opastus tuskin olisi tuonut niihin mitään lisää eikä se ole pakollinen. Sisi-museo yllätti positiivisesti, se olikin yllättävän mielenkiintoinen ja monipuolinen. Esillä oli paljon Sisille kuuluneita tavaroita sekä vaatteita ja myös kuuluisaa Sisi-myyttiä (joka tunnetaan edelleen lähinnä ulkonäöstään) purettiin näyttelyssä ihan kiitettävästi. Nykyajan mittapuilla keisarinnaa pidettäisiin kaiketi anorektisena tai ortoreksisena ja näyttelyssä sanottiinkin, että Sisi pakeni hovin tiukkaa erikettiä ja kahleita muun muuassa oman ulkonäkönsä pakonomaiseen tarkkailuun. Jäin miettimään, että erilaisissa nykyaikaisissakin syömishäiriöissäkin kyse on ainakin osaltaan kontrollin tunteesta sekasortoisena ja hallitsemattomana koetussa maailmassa.

Myös keisarilliset asunnot olivat ihan superhienoja, suosittelen! Hopeakammiossa esillä oli hovin ruokailuvälineitä, jotka olivat myös ihan mielenkiintoisia. Täytyy olla aika rikas, että on varaa syödä kultaisilta lautaisilta kultaisilla aterimilla.

Hengästyttävän museokiertelyn jälkeen tyydyttiin kiertelemään Wienin historiallista keskustaa. Käytiin myös kunnioittamassa Wienin kahvilakulttuuria. Testata piti tietenkin kuuluisa Sacher-kakku sekä otettiin myös yllättänyttä unkarilaista Esterházy-kakkua. Käytiin vilkaisemassa muuten myös Sacher-kahvilaa (josta alkuperäinen Sacher-kakku on lähtöisin ja missä sitä valmistetaan alkuperäisellä, salaisella reseptillä), mutta sieltä oli ulos asti jono eikä jääty jonottamaan.

Postmoderni Hunderwasserhaus

Illalla koski jalkoihin, joten levähdettiin majapaikassa ja illalla käytiin vielä ihailemassa historiallisia katuja iltavalaistuksessaan.

Perjantai - Schönbrunn

Alusti asti meidän - kuten varmaan muidenkin turistien - ykköskohde Wienissä oli Schönbrunn, joka on tunnetuin keisarillisista palatseista, mutta itse asiassa toimi kesäpalatsina. Vaikka oltiin aamulla paikalla varhain, oli paikalla jo valtavasti muita turisteja. Aasialaiset monikymmenhenkiset turistiryhmät on lemppareita... Päästiin sisälle kuitenkin jo eilen ostetulla yhteislipulla ilman jonotusta. Schönbrunnissa otettiin audioguidet, mikä olikin järkevää, sillä Hofburgista poiketen huoneissa ei juurikaan ollut mitään tekstejä tai muuta tietoa niiden historiasta. Sisin aikaiset asuintilat olivat aika samanlaiset (ja ehkä vähän tylsemmät jopa) kuin Hofburgissa, mutta onneksi lippuun kuului Grande Tour, jolla pääsi vierailemaan myös Maria Theresan aikaisissa 1700-luvun mukaisissa huoneistossa. Niin jännä ajatella, että myös Ranskan kuuluisa Marie Antoinette nuoruudessaan eli ja asui noissa samoissa huoneissa...

Schönbrunnin puistoa kehutaan usein, mutta näin kevätkaudella se ei ollut erityisen loistokas. Sama päti kyllä kaikkiin Wienin (ja Budapestinkin) puistoihin. Kukkaistutuksia ei oltu vielä tehty ja suihkukaivotkin olivat tyhjillään. Toisaalta liputkin olivat näin talvikaudella hieman halvemmat kuin kesällä...

Schönbrunnin jälkeen käytiin syömässä Döneriä läntisellä rautatieasemalla, jonka jälkeen kuljeskeltiin pitkin kuuluisaa ostoskatua Mariahilfer Straßea huonekalumuseolle saakka. Ei odotettu mitään ihmeitä keisarillisista huonekaluista, olihan  niitä jo nähty kahdenkin palatsin täydeltä, mutta kuten usein, myös tämä museo oli positiivinen ylläri. Ei näköjään muutenkaan ollut mikään keisarillisen Wienin ykköskohde (vaikka kuuluikin samaan lippuun!) sillä saatiin olla paikalla melkein kahdestaan. Erityisen mielenkiintoisia olivat ylemmän kerroksen Biedermeier-tyyliin (1820-1830) sisustetut huoneet ja ajan trendeistä kertovat infotaulut. Hauskoja yksityiskohtia olivat esimerkiksi sylkykupit huoneiden nurkissa. Myös eri aikojen kylpyhuoneista ja wc-istuimista koostuva näyttely oli hauska. Alakerrassa oli sitten niitä keisarillisia huonekaluja kuten esimerkiksi kruununprinssi Rudolfin kehto yms. yms. samaa Sisi-kamaa mitä muuallakin.

Tässä vaiheessa meidän jalat olivat niin kipeät, että kuljettiin huonekalumuseossa ilman kenkiä. Oikea suunta oli siis lähteä jalat kivistäen lepuuttamaan niitä asunnolle. Illalla käytiin taas kävelemässä kaupungilla. Ihailtiin Tonavaa (joka Wienissä jakautuu itseasiassa neljäksi eri uomaksi) ja käveltiin siltoja eri Tonavan väylien yli. Lopuksi päädyttiin Schwedenplatzille Bermudan Kolmioon perisaksalaisen näköiseen viinitupaan, jonka baarimikko halaili asiakkaitaan ja poltteli näiden kanssa tupakkaa ja pelasi jotain korttipeliä. Hauskaa.

Lauantai - Bratislava



Lauantaina jätettiin Wien ja sen ihmeet, ja juna vei meidät vaivaisessa tunnissa Slovakian puolelle Bratislavaan. Bratislavalta en ollut odottanut mitään suuria, mutta ehkä juuri siksi kaupunki lumosi minut ihan kokonaan. Toisin kävi itse asiassa Wienissä, josta olin vuosia unelmoinut, mutta joka todellisuudessa ei ollutkaan yhtä tarunhohtoinen kuin unelmissani. Toki Wien oli tosi hieno ja tosi siisti (huom: ei likaa, roskaa ja kodittomia siellä täällä) ja siinä oli vanhan ajan charmia ihan eri tavalla kuin Budapestissä (luulen, että tämä johtui siitä, ettei historiallisessa keskustassa kulkenut ristiin rastiin vilkkaita autoteitä niinkuin täällä, vaan suurin osa alueesta oli rauhoitettu kävelijöille). Kuten sanottu, 1800-luvun lopun Sisi-hömppä alkoi jo kyllästyttää (vaikka Maria Theresa-osio sekä Biedermeier-huonekalut toivatkin siihen kaivattua virkistystä), joten Bratislavan keskiaikainen keskusta näyttäytyi ihan erilaisena ja jännittävänä.

Bratislavassa käytettiin päivämme kävelemällä ristiin rastiin vanhoja kivikatuja sekä noustiin ylös vuorelle, jonka laella oli Bratislavan linna. Linna on entisöity 1950-luvulla Maria Theresan aikaisen näköiseksi barokkipuistoineen kaikkineen.

Mirka sanoi, että Bratislava on vähän kuin Tallinna ja se olikin totta. Päiväreissu sopi erinomaisesti Bratislavan historiallisen keskustan kiertelyyn ja illalla lähdettiin junalla takaisin kohti kotia ja Budapestiä. Kuljettiin taas (kuten matka Wieniinkin) MAVilla eli Unkarin valtiollisella junayhtiöllä, joka ei kyllä toiminut ihan toiveiden mukaan... Molemmilla matkoilla junan wc-pönttö oli tukossa ja kotimatkalla kävi kummallinen kommervenkki, kun Juna Nyagatin juna-aseman (jolle sen olisi pitänyt Budapestissä saapua) ajoikin Keletille... No, sopi meille, lähempänä kotia, mutta jäätiin kyllä ihmettelemään tätäkin. :D Tervetuloa takaisin Unkariin ja silleen...

Kirkko

Näkymiä linnavuorelta

Bratislavan linna

Virtasi se Tonava sielläkin

Lämmin viikonloppu

Säät suosivat ja viileähkön viikon (n. +13 C) jälkeen Budapestiä hemmoteltiin lämpimällä viikonlopulla. Perjantaista alkaen aurinko paistoi ja päivälämpötilat olivat siinä 20 asteen tietämillä. Tietenkin suorassa auringossa tuntui vielä lämpimämmältä. Olen koko ajan odottanut säiden lämpenemistä, jotta pääsisin hengailemaan meidän iki-ihanalle parvekkeella ja nyt se toteutui: mikäs sen mukavampaa kuin istuskella partsilla auringossa lukemassa kirjaa ja ottamassa aurinkoa.

Päätettiin nauttia ilmasta, joten suunnistettiin perjantaina pienelle päivävaellukselle. Ollaan kauan ajateltu tehdä pieni päiväreissu Budan kukkuloille, jotka kohoavat kaupungin ympärillä ylvään näköisinä. Nyt saatiin se sitten aikaiseksi ja tehtiin päiväreissu Normafaan, joka on budapestiläisten suosima ulkoilualue. Ajateltiin, että perjantaina aamu-iltapäivästä vältettäisiin vielä väkijoukot, joiden epäilin saapuvan paikalle viikonloppuna nauttimaan lämpimästä ilmasta. Paikalle pääsee erilaisilla julkisilla, joista jännittävimmät ovat varmaan tuolihissi (ei uskallettu) sekä lasten rautatie, jota nimensä mukaisesti liikennöivät lapset (poislukien veturinkuljettajat, jotka ovat aikuisia). Me mentiin kuitenkin paikalle ihan tylsästi bussilla. 

Maisemat olivat jo ensinäkemältä upeita: allamme levisi Budapest ja tarkkaan tihrustamalla saattoi nähdä alhaalla myös Tonavan sekä sen kuuluisimmat nähtävyydet. Niin korkealta meidän rakas Gellert-mäkikin näytti aivan matalalta. 

Päätettiin seurata tätä reittiä, joka kiertää kolmen eri näkötornin käyttä. Alkumatkasta Normafasta János hegylle ei kylläkään seurattu tuota reittiä, vaan mentiin vähän miten sattuu kivoimman näköistä polkua pitkin. Kaikki tiet johtivat kyllä Jánosille. Sen jälkeisellä matkalla reittimerkeistä oli kyllä hyötyä ja vältyttiin eksymiseltä.

Alkumatkasta Normafassa tiet olivat hyvin huollettuja ja päällystettyjä. Juoksijoille kulki oma, jollain pehmeällä materiaalilla päällystetty, juoksuratansa ja siellä täällä oli myös ulkokuntoilupaikkoja. Joka puolella oli myös vanhempia lastenrattailla. Tämä ei ollutkaan ihme, sillä Normafassa on myös iso leikkikenttä. Yllättäen paikalla oli myös paljon saksalaisia turisteja sauvakävelemässä. :D Budan kukkuloiden korkein huippu on János hegy, joka on 528 metriä merenpinnasta. Sen huipulla oli myös Erzsébet-kilátó eli Elisabethin näkötorni. Maisemat näin korkealta olivat kyllä ihan supersuperhienot. Alhaalla toimii myös kahvila ja ympäristössä on myös paljon levähdyspaikkoja pöytineen, joissa voi nauttia myös omia eväitä. Tuolihissin päätepysäkki sijaitsee aivan vieressä, mutta bussiasemalta käveleminen onnistuu varmasti vähän vähemmänkin urheilulliselta ihmiseltä. Vahva suositus tälle paikalle, mikäli kaipaa Budapestissä vähän huumaavampia näköaloja! Ehdotin jo Emmalle, että tullaan käymään täällä kesällä, kun Emma tulee Myrskyn kanssa viikoksi Budapestiin. :D Paikalla voi hyvin myös viettää mukavan iltapäivän, sillä kahvilan lisäksi löytyy myös ainakin lángos-kojuja, joten nälkääkään ei tarvitse kärsiä.

Jatkettiin tästä ennakkosuunnitelman mukaisesti kohti seuraavaa kukkulaa. Laskeuduttiin alas János hegyltä aina alas laaksoon, mistä noustiin taas seuraavalle kukkulle Hárshegylle. Täällä pidettiin myös tauko ja syötiin mukanamme raahaamiamme voileipiä. Tehtiin Hárshegyllä reitin mukainen ympyrä, jonka varrella oli parikin näkötornia, joista kiivettiin tosin vain korkeampaan.

Taukopaikkamme

Kaikesta näki, että kun lähti pois Normafasta, siirtyi myös pois suosituimmilta ulkoilualueilta. Varsinkin rinteiden tiet olivat paikoin tosi huonossa kunnossa ja kompastumista sai kyllä varoa. Muita kulkijoita ei tullut myöskään montaa vastaan ja vastaantulevat moikkasivat ohi mennessään. :D Siltikin tykkäsin huomattavasti enemmän reitin tästä osiosta, koska luonto ympärillä oli enemmän luonnonmukaista eikä niin hoidettua ja puistomaista kuin Normafassa. Oli myös ihan älyttömän uskomattoman ihanaa ja rauhoittavaa, että oli oikeasti hiljaista. Nojoo, kyllähän Budapestin liikenteen humu suhisi jossain taustalla ja välillä laaksosta kaikui hälytysajoneuvojen äänet, mutta liikenteen ääni kuuluu aina Helsingissäkin taustalla vaikka olisi miten luonnossa niin raivostuttavaa kuin se onkin. Tuli ihan sellainen olo, että on täällä suurkaupungissa jo unohtanut, miltä hiljaisuus kuulostaa. Nautin.

Loppuun vielä sokerina pohjalla videokuva Elisabethin näkötornin huipulta:

Lauantai ja sunnuntai vietettiin sitten ihan rennoissa merkeissä ilman mitään suuria reissailuja tai tekemistä. Rentoudutiin ja tehtiin molempina iltapäivinä pitkät eväsretket Gellert-mäen rinteille. Tämäkin oli aivan ihanaa: ylhäältä Gellertiltä saattoi nauttia upeista maisemista alas Tonavalle, linnut lauloivat ja joka puolella kukkivat omena- ja kirsikkapuut tuoksuivat huumaavasti. Ei oltu ainoita piknikille tulleita kylläkään ja varsinkin lauantaina paikalla oli paljon väkeä. Eikä ihme, sille puisto oli kyllä aivan ihastuttava paikka nauttia lämmöstä ja auringosta. Lapsille oli myynnissä myös hattaraa hattarakojusta. Monilla oli myös koirat mukanaan, jotka juoksentelivat vapaina siellä täällä. Muuten olivat ihan söpöjä eivätkä lähestyneet muita ihmisiä, mutta lauantaina ilmeisesti meidän makkaravalikoima osoittautui vastustamattomaksi kiusaukseksi eräälle Pantso-nimiselle pikkukoiralle ja omistajat joutuivatkin vähän väliä houkuttelmaan raukkaa meidän viltin vierestä takaisin luokseen ruokapusseja rapistelemalla. :D



Kyllä harmittaa, että huomenna lämpötilat taas laskevat kymmeneen asteeseen, mutta ehkä se kesäkin vielä saapuu aikanaan... Keskiviikkona myös lähdetään muutamaksi päiväksi Wieniin, minkä luulisi piristävän, vaikka ilma sielläkin olisi koleahko.

Unkarilaista sapuskaa

Ollaan Joonaksen kanssa koetettu sekä kokeilla paikallista kotiruokakulttuuria ja etsitty netistä unkarilaisia reseptejä, joita unkarilaiset syövät itse kotonaan. Reseptit ovat siis paitsi simppeleitä myös halpoja (koska nämä nyt vain tehdään sellaisista paikallisista perusruokaaineista, jotka ovat täällä älyttömän halpoja ja yleisiä, kuten túró-juusto ja tejföl (kts. ruokakauppapostaus jos et muista)). Mitään kevyitähän nämä reseptit eivät kyllä ole ja vaativat kyllä tuhtiutensa vuoksi kylkeen jotain salaattia. :'D

Rakott krumpli uunista otettuna

Ensin kokeiltiin tehdä rakott krumplia, jonka ristin unkarilaiseksi pyttipannuksi ilmeisen samankaltaisuuden vuoksi. Uunivuokaan ladotaan siivutettuina keitettyjä perunoita, makkaraa ja kananmunia ja komeus kruunataan aimo annoksella tejföliä. Sitten vain paistumaan. Tämä oli hyvää, meni jatkoon - ihmekös tuo koska makukin vastasi pyttipannua.

Toinen kokeilumme taas oli túrós csusza eli unkarilainen juustomakarooni. Muistuttaa myös aineksiltaan vahvasti pasta carbonaraa. Munapastaan (käytettiin tähän ihan autenttisuuden vuoksi unkarilaista perinnemakaroonia nokedlia) sekoitetaan túróa, paloiteltua pekonia ja tejföliä. Olin aluksi aika skeptinen túrón happamuuden takia; jos tejföl korvaakin ruokakerman niin túró ei kyllä maistu ollenkaan normaalilta juustolta. Tulos: ei ollutkaan yhtään hapan (toisin sanoen túró ei yllättäen maistunut tässä ruuassa itseltään), vaan maku sekä rakenne vastasvat aika lailla carbonaraa. Tästä tuli niin ällön näköistä kuitenkin, etten edes kehtaa laittaa kuvaa...

Tehtiin jo Suomessa silloin tällöin jotain unkarilaisia ruokia Suomi-Unkari Seuran reseptien mukaisesti (https://suomiunkari.fi/ruoka/unkarilaisia-resepteja/) ja nyt ymmärrän mikseivät ne oikein ikinä onnistuneet: suomalaiset ainekset eivät vastaa unkarilaisia serkkujaan eikä niitä voi noin vain kääntää suomeen joksikin "melkein samanlaisiksi" ruoka-aineiksi. Esimerkiksi túró ei oikeasti vastaa raejuustoa, vaikka se onkin raejuustoksi suomen kielellä kirjattu eikä suomalainen paprikamauste vastaa unkarilaista vastaavaa. Itse asiassa paprikamaustettakin on täällä kahta erilaista: makeaa ja tulista. Lisäksi paprikaa saa kaikissa mahdollisissa muodoissa, esim. tahnana.

Koska mikäpä kiinnostaisi enemmän kuin ruoka! Sanon tässä sanasen unkarilaisesta ruuasta, kun kerran vauhtiin pääsin. 

Suolaista

Lihatäytteisiä lettuja (jossain siellä alla :D)
paprikakastikkeessa ja tejfölillä

Lángosia;  näistä poiketen perinteisimmin täytteenä kuitenkin vain tejföliä, juustoa ja sipulia.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että perinteinen ruoka on joka puolella Eurooppaa maasta riippumatta aika samanlaista: perunaa ja lihaa ja kastiketta. Tyyli vain vähän vaihtelee. Unkarissakin perinneruuat ovat tosi tuhteja, rasvaisia ja lihaisia, mutta tosi hyvän makuisia tietty. :D 

Kaikista ikonisinta unkarilaista ruokaa gulassia saa tosi halvalla vähän joka paikasta, jopa useimmista baareista. Siis sitä keittoa - on myös erikseen myös gulassiksikin kutsuttu paprikainen lihapata, jonka oikeampi nimi on kuitenkin pörkölt. Sitä en ole maistanut, mutta Joonaksen mukaan se on ihan hyvää. Toimii varmaan esimerkiksi perunoiden kanssa kastikkeena.

Herkullista gulassia
vuoden takaisella Budapestin reissulla nautittuna

Olen ottanut projektiksi yrittää syödä mahdollisimman monia unkarilaisia perinneruokia, nyt kun täällä ollaan ja kokeiltua on tullut ilmiselvän gulassin lisäksi myös paprikás csirke (kanaa, paprikakastiketta, unkarilaista makaroonia nokedlia), hortobágyi palacsinta (lihalla täytettyjä lettuja parikakastikkeella), töltött káposzta (lihalla täytettyjä kaalikääryleitä paprikalla maustettuna; jos tykkää kaalikääryleistä niin näitä kannattaa Unkarissa kokeilla, oli herkkua!), lángos (unkarilainen pikaruoka; uppopaistettu taikinapohja tarjottuna melkein minkä vaan kanssa, yleensä päällä tosin hapankermaa ja juustoa) ja meggyleves (makea hapankirsikkakeitto, tosin syötiin tätä kastikkeena kanan kanssa; outo yhdistelmä). Lisäksi haluaisin kokeilla vielä ainakin paprikaista kalakeittoa halászléa. 

Kyllä, jos ette vielä huomanneet, niin melkein kaikessa on reilusti paprikaa... 

Makeaa

Mirkan kanssa rullapullalla! Toisessa pullassa sisällä kermavaahtoa, toisessa jäätelöä sekä suklaa- ja toffeekastiketta. Täytteeksi sais myös esim. nutellaa, hedelmäsalaattia, erilaisia suklaita ja karkkeja ja vaikka mitä.

Jälkiruuista on tullut syötyä enemmänkin kürtös kalácsia eli suomalaisittan rullapullaa. Kyseessä on "savupiippupulla", joka on ontto ja pitkulaisen muotoinen, kuin savupiipun ympärillä paistettu. Pullan voi syödä sellaisenaan, kuoruttettuna esimerkiksi kanelilla, vaniljasokerilla, nonparelleilla tai kookoslastuilla, mutta Budapestissä on myös paljon paikkoja, joissa rullapullansa sisälle voi valita kaikenlaisia herkkuja kuten kermavaahtoa, jäätelöä, nutellaa, suklaahippuja, kastiketta... you name it! Oma suosikkipaikkani on tällä hetkellä Street Cakes Oktogonilla, jonka Mirka suosiollisesti meille täällä käydessään näytti. Valinnanvaraa pullan täytteiksi on tosi paljon ja hintakin on keskustan paikkoihin verrattuna ihan kohtuullinen. Kannattaa kokeilla! Tänne pitää jatkossakin viedä vieraat jos makeannälkä yllättää. Jacob tykkäsi näistä niin paljon, että tilasi useamman... xD Suomessa yksinkertaisempaa, ei-täytettyä rullapullaa saa kanssa kansainvälisiltä markkinoilta.

Dobos-kakkua

Esterházy torta (huomaa molemmissa kaakuissa samanoloinen kerroksellinen rakenne)

 Unkarilaisista jälkiruuista olen kokeillut myös dobostortaa eli "rumpukakkua", joka on saanut nimensä siitä, että kakun pinnalla on sulatettua ja kovettunutta sokeria, joka on kovaa kuin rumpu. Toisin sanoen, joudut hakkaamaan sitä kaikin voimin eikä se silti anna periksi. Syömiseen olisi tarvinnut varmaan sahan, hah. Toinen kuuluisa unkarilainen kakku on Esterházy torta. Tosin erilaisia leivonnaisia ja kakkuja löytyy tästä maasta roppakaupalla. Myös ihan perusruokakauppojen paistopisteet ovat myös makean osalta tosi monipuolisia. Etenkin erilaisia donitseja löytyy vaikka minkälaisia, mikä on vähän hassua. Ruuasta puhuttaessa unkarilaiset tutut ovat aina kehottaneet kokeilemaan kakaós csigaa eli suklaalla täytettyä taikinapyörrettä - samanlaisia oli myös paljon Virossa, ehkä tämä on yleisitäeurooppalainen herkku. Ihan hyvää tämä olikin; näitä kuulemma syödään aamupalaksi, kahvilla, kouluissa lounaalla ts. missä vain.

Kakaós csiga

Túró rudeja kaupan hyllyssä

Myös túró rudi mainitaan usein matkaoppaissa ja kyseessä on siis rahkapatukka (samanlainen kuin Suomestakin nykyään saatavat virolaiset kohuket), joita saa jokaisesta ruokakaupasta. Luulenpa, että myös rahkapatukka on ollut neuvostoliittolainen hitti. Unkarilaiset rakastavat lettujaan ja omalla kokeilulistalla on vielä suklaan, pähkinöiden yms. kanssa tarjottuja lettuja Gundel palacsinta. Ylipäätään unkarilaiset perinteikkäät kahvilat kyllä kutsuvat astumaan sisään ihan mielettömän ihanan näköisillä kakuillaan ja leivonnaisillaan...

Kansallispäivä ja Székesfehérvár

Huhhuh tätäkin viikonloppua on vietetty vauhdikkaissa (ja kovin historiallisissa) merkeissä. Torstaina käytiin elokuvissa, perjantaina oli kansallispäivä ja lauantaina vierailtiin Székesfehérvárissa.

Leffaliput

Komea leffateatteri kauppakeskus Alleessa

Torstai-iltana käytiin elokuvissa suomalaisen Annan kanssa. Yllätyksekseni unkarilaiset eivät ole saksalaisten tavoin intohimoisia dubbaajia, vaan monia elokuvia esitetään SEKÄ dubattuna unkariksi ETTÄ alkuperäiskielellä unkarilaisilla teksteillä. Ehkäpä nuori sukupolvi haluaa nähdä elokuvansa alkuperäiskielellä? Tästä johtui sellainen ilo, että täällä näytetään suomalaista komediaa Hevikeikka - ja kyllä - suomenkielisenä! Tämä tieto riemastutti meitä niin paljon, että käytiin kyseinen elokuva katsomassa ja pyydettiin Annakin mukaan. Pitäähän sitä suomalaista elokuvaa tukea yms. Leffa oli yllättävän hyvä ja oikeasti tosi hauska, vaikka mitään korkeita odotuksia meillä ei siltä tosiaankaan ollut. Näki kyllä, että unkarilaiset nauroivat ihan eri paikoissa kuin me suomalaiset. :D Tietysti kielellisiä vitsejä on aika mahdoton kääntää, mutta voipa tuo huumorintajukin olla erilainen...

Perjantai 15.3.

Szabadság híd oli koristeltu jo torstaina lipuilla

Muita koristeita

Perjantaina oli Unkarin kansallispäivä, joka on täällä pyhäpäivä. Sen seurauksena kaupat olivat kiinni, meidän ratikat eivät kulkeneet lainkaan ja kaupungilla oli monenmoisia juhlallisuuksia. Monet meidän unkarilaiskaverit pakenivat tätä nationalistista humua kotikaupunkeihinsa, mutta me tietty turisteina oltiin kiinnostuneita. Herättiin jo aamutuimaan, sillä keskustassa oli husaariparaati heti puolikymmeneltä ja mielittiin sitä näkemään. Hienoltahan se näytti! (Ja joukossa oli naisratsastajiakin kun oikein tarkkaan katsoi, jihuu tasa-arvo.) Hommaa olisi seurannut itse pääjehun sekä Puolan pääministerin puhe, muttei koettu mitään kiinnostusta jäädä kuuntelemaan, joten suunnattiin kohti Budan linnavuorta, missä oli enemmän ohjelmaa. Tämän puolalaisherran takia keskustassa oli joko tosi paljon puolalaisia tai unkarilaisia Puolan lippujen kanssa, sillä niitä näki melkein enemmän kuin Unkarin lippuja lol.

Husaariparaatin osallistujat

Linnavuorella oli oikeasti tosi kiva tunnelma. Oli myyntikojuja, joista myytiin ruokaa ja herkkuja; oli kansanmusiikkia sekä kansantassiesityksiä; oli upeasti historiallisesti pukeutuneita ihmisiä; oli vanhanaikaisia "markkinahuveja" kuten erilaisia esityksiä, posetiivareita, puujaloilla koikkelehtivia esiintyjiä hassuissa asuissa yms. yms. Myös historiallisissa sotilasasuissa koikkelehti paljon porukkaa ja paraateja, ja nähtiin myös miten vanhanaikaisilla musketeilla sekä tykeillä "ammuttiin" (pamahdus särki korvia). Meillä oli siis kaikinpuolin hauska päivä. Erityisen iloinen olin, että pääsin näkemään kansantanssia, mikä olikin päivän ykköstavoite miulla.

Illansuussa jatkettiin näissä historiatunnelmissa, sillä Joonaksen vintageharrastaja nettituttu Erik oli kutsunut meidätkin käymään vintageharrastajien tapahtumassa, joka järjestettiin perinteikkäässä kahvilassa Budapestissä. Tapaamisen teema oli 1850-luku ja nähtiinkin älyttömän hienoja viktoriaanisia vaatteita leveine vannehameineen, mutta paikalla oli porukkaa pukeutuneena vähän kaikenlaisten aikakausien mukaan. Oli myös kiva tavata Erik, vaikkei herra puhunutkaan yhtään englantia ja meillä oli lieviä hankaluuksia kielen kanssa. Hienot, autenttiset vaatteet hänellä myös oli.

Kahvila, jossa tapaaminen oli.

Lauantai 16.3.

Kelenföldin juna-asema; se oli sisältä ihan yhtä rapistunut.

Erik oli kutsunut meidät käymään kotikaupungissaan Székesfehérvárissa, joka on aboutirallaa Lappeenrannan kokoinen kaupunki reilu 60 km Budapestistä. Otettiin kutsu vastaan perjantaisesta kahvilatapaamisesta rohkaistuneena ja suunnattiin Kelenföldin juna-asemalta kohti Székesfehérvária. Erik olikin meitä siellä asemalla vastassa ja lähti ystävällisesti kierrättäämään meitä ympäri historiallista kaupunkia. Székesfehérvár tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa ja koko kaupunki on rakennettu uudelleen joskus 50-60-luvuilla (ja talot ovat sen näköisiä), mutta onneksi vanha historiallinen keskusta säilyi tuholta. Erik osasi näyttää mielenkiintoisia paikkoja ja kertoa niiden historiasta.

Kellomuseon seinässä oleva kellopeli,
joka tasatunnein alkaa soida
ja pyörittää eri hahmoja tuossa yläpuolella.

Erityisen mieleenpainuvaa oli, kun katseltiin yhden talon porttikongin yläpuolella olevia vaakunoita, kun talon asukas alkoi kertoa meille kyseisen talon historiasta ja kutsui meidät sisäpihalle katsomaan "vielä hienompaa vaakunaa". Yllättäen hän päättikin avata kotinsa ovet meille ja esitteli asuntoaan, jonka kertoi aikoinaan toimineen piispan asuntona! Alakerrassa (jossa nyt oli hänen makuuhuoneensa) oli sijainnut kuulemma piispan työhuone. Edelleen jäljellä olivat upeat (varmaankin entisöidyt) kattomaalaukset ja kahdella seinällä alkuperäiset kiviseinät. Ihan uskomatonta avoimuutta ja vieraanvaraisuutta, täytyy sanoa.

Myös Erik osaltaan oli ihan valtavan vieraanvarainen. Hän kutsui meidät kahden tunnin kaupunkiopastuksen jälkeen kotiinsa, jossa hän esitteli omaa historiallisten tavaroiden kokoelmaansa (oikea pieni kotimuseo :D) sekä tarjosi meille ruokaa ja juomaa, ja oli kaikinpuolin huomaavainen isäntä. Kai se on sitä suomalaista varautuneisuutta että aluksi tunsi olonsa kaikinpuolin kiusaantuneeksi moisen ylitsevuotavan ystävällisyyden edessä. Meillähän ei Erikin kanssa ollut edes yhteistä kieltä, vaan Erik puhui Joonaksen kanssa unkaria ja Joonas tulkkasi minulle suomeksi kaiken (tai mitä tahtoi...).

Tässä tämä "vielä hienompi vaakuna"

Erikin ystävä Sándor liittyi kanssa seuraan, mikä olikin minun kannaltani kiva, sillä Sándor puhui erinomaisesti englantia ja minäkin sain keskusteluseuraa... Vietettiin aikaa ja syötiin Erikillä ja lähdettiin sitten pubiin, jossa oli Pyhän Patrickin päivän johdosta jonkunlainen irkkutapahtuma. Sisätiloissa oli elävää irlantilaista musiikkia ja pöytiin tarjoiltiin kaikenlaisia irlantilaisia naposteltavia ja herkkuja sekä jaeltiin korkeita "irkkuhattuja" ihmisten päähän. Me ei kuitenkaan mahduttu sisälle istumaan, vaan nökötettiin ulkona, jossa ei kymmenestä asteesta huolimatta tuntunut edes kovin kylmältä - johtui se sitten lämmittimestä tai Guinnessistä.

Oli tosi mukava ilta ja juttua riitti, ja meidän kotiinlähtö tulikin sitten ihan äkkiarvaamatta ja valtavassa paniikissa. Mie luulin, että viimeinen juna takaisin Budapestiin lähtee ennen keskiyötä, mutta tosiasiassa se olikin vähän ennen yhtätoista. Joten puolituntia ennen junan lähtöä saatiin hirveä hepuli lähdöstä, mutta onnellisesti saatiin muutamassa minuutissa taksi ja ehdittiin nippanappa juosta viimeiseen junaan. Toki Erik olisi tarjonnut meille yöpaikkaakin, mutta haluttiin mieluummin yöksi kotiin eikä oltu varustauduttu yöpymiseen mitenkään.

Saavuttiin onnellisesti puoliltaöin kotiin Budapestiin ja oli kyllä mukava herätä tänään omasta sängystä. Tänään on luvattu 20 astetta lämmintä ja aurinko paistaa ulkona, joten pitääkin lähteä tästä pikkuhiljaa ulkoilemaan...

Lähde, josta kuulemma voi juoda "terveysvettä". Kyseessä oli siis jonkinlainen mineraalivesi, joka haisi kananmunilta ja maistui raudalta - ihan kuin olisi juonut verta. En vakuuttunut terveellisyydestä, vaikka paikalliset ympärillä vettä litkivätkin.

Tällaista 50-luvun rakennuskantaa Székesfehérvár muuten oli, ihan sievää kyllä