Skanzen

Vautsi oon kirjottanut eniten postauksia huhtikuussa, vaikka juuri tässä kuussa miun pitäisi olla kiireisimmilläni. :D Löysin tähän kaksi syytä a) blogin kirjoittaminen käy rentoutumisesta, kun en vapaa-ajallani paljon mitään kaupassa käyntiä merkittävämpää ehdi harrastaa b) tällä on hyvä vältellä pääsykokeisiin lukemista...

Tällä viikolla tavallisen arjen lisäksi vähän repäistiin, kun lähdettiin torstaina käymään Szentendren kaupungissa Skanzen-nimisessä ulkoilmamuseossa, joka on Unkarin suurin edustajansa - ja joo, nimi on lainattu Tukholman vastaavasta Skansenista... Mielikuvitus, sitä ei ole. Ollaan kaiken rehellisyyden nimissä suunniteltu käyntiä tuolla jo viikkokausia, mutta jotenkin ollaan aina jätetty menemättä, milloin syynä on ollut sateinen ilma, milloin väsymys, milloin mikäkin... Oli siis jo korkea aikakin! Sitä paitsi, junamatka Hevin lähijunalla kesti suuntaansa 40 minuuttia, jonka saattoi oivallisesti käyttää opiskeluun, joten täysin hukkaan tämäkään päivä ei mennyt! Oivallisen tästä teki myös se, että Joonaksellahan olisi pitänyt olla pääsiäisloma keskiviikosta tiistaihin, mutta jo edellisellä viikolla alkuviikon tunnit oli peruttu, koska opettajat olivat päättäneet lompsia lomalle jo aiemmin. Tämä oli ihan ymmärrettävää, mutta hämmentävämpää oli se, kun Joonas nyt keskiviikkona intoa puhkuen palasi yliopistolle ja se oli, yllätys yllätys, aivan tyhjillään. Opettajat olivat päättäneet siis pysyä kotona tälläkin viikolla ja pitää samantien kahden viikon loman... Tää on tämä unkarilainen mentaliteetti taas parhaimmillaan. Torstai jäi siis Joonakselle vapaapäiväksi. Myös sään puolesta päivä oli mitä kaunein, taivas oli pilvetön ja lämpömittari lähenteli 30 asteen lukemia.

Lehmä-raasu narun päässä

Päästiin siis Szentendreen lähijunalla, mikä oli helppoa, sillä tunnettiin reitti käytyämme Szentendressä jo Mirkan kanssa maaliskuussa. Nyt kuitenkin jatkettiin junasta vielä bussiin, sillä ulkoilmamuseo sijaitsi n. 6 km kaupungin ulkopuolella. Perille oli kuitenkin helppo löytää, sillä muitakin matkustajia oli menossa samaan suuntaan.

Museon alue oli laaja ja sinne oli tuotu historiallisia rakennuksia eri puolilta Unkaria niin, että alueelle oli muodostettu omia kyliään, jotka edustivat eri alueita Unkarissa. Lisäksi nähtävillä oli myös muita kuin asuintaloja; esimerkiksi mylly, värjäämö, vesivoimala... Pakko sanoa, että paikallisia eroja kyllä näki, mutta toisaalta sama paritupa-rakennustyyli näkyi kyllä ihan kaikissa taloissa, olivat ne sitten etelästä tai pohjoisesta, maalais- tai kaupunkilaistaloja. Myös eri uskontokuntien sisustustavoissa oli eroja. Mielenkiintoinen ja Suomesta eroava tapa oli kuitenkin se, että sisäänkäyntitilaan (jonka molemmilla puolilla siis olivat huoneet) oli aina rakennettu keittiö, jossa myös ruoka perinteisesti tehtiin, eivätkä uunit sijainneet asuinhuoneissa. Sen sijaan asuinhuoneita lämmitettiin pitämällä tuli tässä keittiötilassa, ja varaavat uunin takaosat laajenivat asuintiloihin, ja ne toimivat siis kuin patterit. (Saiko tosta nyt mitään selvää...) Näin savu ei päässyt asuintiloihin, vaan koska tuli tehtiin keittiön puolella, johdettiin se myös sisääntulotilan kattoaukosta ulos. Ovelaa! Unkarilaisissa taloissa nukkumistilaa kutsuttiinkin "puhtaaksi huoneeksi".

Yhden talon terassia; värikkäiden koristelautasten kerrottiin olevan teollista tuotantoa, ei siis ihme, että niitä käytettiin vain somisteina

Tässä on paanukatto, useimmiten katot oli kuitenkin tehty oljista kuten muissa kuvissa näkyy

Maalaiskylät olivat rakentuneet tiiviisti niin, että pitkän päätien molemmin puolin oli pitkiä rakennuksia sivulle päin

Tässä näkyy hyvin talojen pitkä rakenne

Suomesta eroavaa oli myös se, että talot olivat pitkiä; toisessa päässä sijaitsivat asuinhuoneet ja samassa rakennuksessa olivat myös työ- ja varastotilat ja eläinsuojat. Näihin kaikkiin pääsi sitä paitsi kuivin jaloin kulkemalla seinänviertä, joka yleensä oli kuin katettu terassi. Kaikkien talojen pihoilla oli myös mehiläisille rakennettu omat pienet "talot", ilmeisesti hunaja ollut merkittävä ravinnon lähde.

Oltiin tällä kertaa viisastuttu eläintarhakokemuksesta ja pakattu kunnolliset eväät mukaan. Oli voileipiä ja tonnikalasäilykkeitä ja proteiinipatukkaa... Vietettiinkin museossa koko päivä, joten tulivat tarpeeseen. Lisäksi käytiin juomassa yhdessä kahvilassa kahvit ja syötiin jätskiä lämpimän päivän viilennykseksi. Museoalue on siis tosi laaja, joten huonompijalkaisen kannattaa varata riittävästi aikaa tai karsia vähän mitä nähdä. Jos haluaisi kiertää kaikki talot ja alueet tosi tarkkaan, niin varmasti yksi päivä ei mitenkään riittäisikään. Paikalta pystyi myös vuokraamaan polkupyöriä ja viikonloppuisin (ja oletettavasti kesällä joka päivä) aluetta kiertää myös museorautatie, jolla voi liikkua paikasta toiseen. Kannattaa käydä! Nähtävää kyllä riittää.

Periunkarilaista sisustusta

Korkeat vuodevaatepinot kertoivat asujien varallisuudesta sekä käsityötaidosta, eikä niitä kertyessään tarvittukaan nukkumiseen, vaan tuokin pino oli kasattu niin, että sen alapuolelle jää nukkumiseen sopiva kolonen.

Pohjois-unkarilaista kaupunkimaisemaa

Ainut miinus olivat parissa ekassa kylässä mölyävät ja joka paikan valloittavat koululaisryhmät. Ajateltiin olla ovelia ja mennä viikolla välttääksemme väkijoukot, mutta unohtui ottaa laskuihin mukaan arkipäivisin käyvät luokkaretkeläiset. Onneksi kauemmissa kylissä oli ihan tyhjää ja saatiin pyöriä niissä melkein kahdestaan.

Kai sitä voisi huonommissakin olosuhteissa opiskella

Eilen perjantaina mittari näytti taas kolmeakymmentä astetta ja käytiin päivällä makoilemassa ja lueskelemassa Gellert-mäen puistossa, missä kävi mukava vilvoittava tuuli. Illalla taas käytiin Annan läksiäisissä tosi kivassa Hintaló-nimisessä baarissa. Nimi tarkoittaa keinuhevosta ja paikka olikin teemansa mukaisesti sisustettu keinuhevosilla. :D Muutenkin tosi kiva löytö, oli sopivassa suhteessa rauniobaari-inspiroitunutta ja vanhanaikaista. Mentiin heti aikaisin illalla ja lähdettiin jo kymmeneltä kotiin yhden vaivaisen viinilasillisen jälkeen. Ajattelin säästää aivosoluja lukemista varten, mutta silti yhdestäkin lasista tuntuu tulleen heikko olo aargh. Aivot toimikaa, teitä tarvitaan nyt. Enää muutama päivä lukuaikaa pääsykoetta varten. 

Pääsiäispuuhia

Noniin, kun eilen kirjoittaminen meni ihan höpinäksi, niin laitetaan nyt sitten muistiin, miten meidän pääsiäinen täällä meni. Olen ollut lapsesta saakka aivan valtavan juhlapyhä- ja perinnerakas ja jokainen lähestyvä pyhä saa minut kiljaisemaan: "Mitäs me tehdään? Pakko juhlistaa jotenkin!" - Paljolti Joonaksen harmiksi, joka ei juuri välitä juhlapäivistä. :'D Alun perin viikkoja sitten mietittiin, että tässä pääsiäisenä olisi ollut kiva tehdä joku reissu, kun Joonaksellakin oli kokonainen viikko (keskiviikosta tiistaihin) koulusta vapaat. Se kuitenkin jäi, sillä epäilin sellaisen häiritsevän lukujani (jotka ovat silti edistyneet heikonlaisesti). Monet vaihtarit lähtivät kuitenkin reissuun loman kunniaksi ja Budapest tyhjeni muutenkin asukkaista, vain turistilaumat jäivät valloittamaan kaupungin katuja. Torstai-iltana katsottiin parvekkeelta, kun alhaalla kadulla kaikki paikalliset pakkasivat autojaan ja kaasuttivat kohti liikenneruuhkia ja ilmeisesti pääsiäisen viettoon maalle. Tuntui muutaman päivän ajan siltä, että oltaisiin asuttu autiotalossa; montaa muuta asukasta ei meidän rappuun varmasti jäänyt, niin kuolemanhiljaista täällä on ollut.

Markkinoilta

Säät ovat kuitenkin suosineet, joten ollaan lähinnä vietetty vapaa-aikaa ulkoilemalla. Jalkoihin koskee... Pääsiäisviikonloppu oli lämmin ja pärjäsi ihan hellevaatteissa. Pitkänäperjantaina kävelyreittimme vei ensin Pestin puoleiseen rantaan pääsiäismarkkinoille ja sieltä Margit-saarelle. Pääsiäismarkkinakojuja löytyi kyllä Budapestistä, ei vain rannasta, vaan myös ripoteltuna vähän sinne tänne ympäri kaupunkia. Tarjolla oli keramiikkaa, herkkuja, ruokaa ja totta kai runsaasti rullapullaa ja langosia. Syötiin lounasta yhdestä kojusta ja löydettiin onneksi varjoisa istumapaikka, mistä pystyi samalla kuuntelemaan markkinoilla esiintyvän bändin soitantaa.

Margit-silta, joka yhdistää Margit-saaren, Budan ja Pestin

Jatkettiin kulkuamme Parlamentin ohi Margit-saarelle. Saari on Tonavan keskellä sijaitseva vehreä ulkoilualue, minne budapestiläiset suunnistavat harrastamaan urheilua (saarelta löytyy urheiluhalli, uimastadioni sekä koko saaren ympäri kiertävä päällystetty juoksurata), nauttimaan luonnosta (saari on vihreä, siellä on paljon istutuksia ja viheralueita) sekä ihan vain viettämään päivää (kaiken tämän päälle saarelta löytyy muitakin aktiviteetteja kuten kotieläintarha, kylpylöitä, vanhoja raunioita yms.) Nimensä saari on saanut kuninkaantytär Margitilta, jonka isänsä (ystävällisesti) lupasi nunnaksi mikäli vain selviäisi mongolihyökkäyksestä. Näin kävi ja saarella sijaitsikin vuosisatoja nunnaluostari. Sen rauniot ovat siellä yhä nähtävissä ja ne ovat joko säilyneet tai entisöity hyvin, ja rakennukset on pienellä mielikuvituksella helppo kuvitella eteensä.

Luostarin raunioita

200-vuotias puu

Tässä oli vielä reilu vuosi sitten jokin hylätty urheilukenttä katsomoineen, jota asutti kissapopulaatio. Mentiin katsomaan, näkyisikö kissoja taas, mutta yllättäen romukatsomo olikin purettu. Ajateltiin jo, että kissoille on käynyt aivan huonosti, kunnes bongattiin ruohikolta ainakin yksi kisu makoilemasta. Muutenkin Margit-saari on vähän outo: toisaalta se on todella hyvin hoidettu puistoa erilaisine virkistysmahdollisuuksineen, toisaalta siellä on tämän puretun raunion lisäksi muitakin hylättyjä jättöpaikkoja, kuten heinää ja puita kasvavia tenniskenttiä, ihmeellisiä rakennusten raatoja yms. Kertoo kyllä unkarilaisesta mentaliteetista.

Japanilainen puutarha

Saari oli tosi kiva varsinkin näin kesällä ja siellä kannattaakin piipahtaa, mikäli on lämpimään aikaan Budapestissä ja haluaa vierailla jossain puistossa. Toisaalta käytiin Joonaksen kanssa viime vuoden maaliskuussakin saarella ja se on ihan viihtyisä talvellakin, mutta toki kesällä parhaimmillaan.

Eläintarhan pääportti

Pääsiäissunnuntaina taas käytiin Budapestin eläintarhassa. Oltiin suunniteltu sitä jo pitkän aikaa "sitten kun on lämmin", mutten odottanut eläintarhalta suuria, sillä kuvittelin, ettei se voisi olla kovin suuri tai monipuolinen (oikeastaan ajattelin lähinnä jotain jälkineuvostoliittolaista kolossia), sillä jostain syystä matkaoppaat eivät pahemmin mainosta sitä. Ennakkoluuloni osoittautuivat kuitenkin aivan vääriksi, sillä eläintarha oli sekä puitteiltaan että eläimistöltään tosi viihtyisä ja monipuolinen. Viiden tunnin tarhassa ravaamisen jälkeen oltiin jo niin väsyneitä, että lähdettiin kotiin, mutta paikalla saisi helposti vietettyä koko päivän. Asiaa ei parantanut Joonaksen päänsärky, mistä totta puhuen olen vähän huolissani; ei ole tavallista, että ihmisellä särkee lähes joka päivä tosi kovasti päätä. Migreeniä? Silmälasien tarvetta? Jotain?

Mentiin heti aamusta, sillä epäilin, että pääsiäissunnuntaina paikalle saattaisi saapua sankoin joukoin ihmisiä. Oltiin tästä iloisia, sillä aamulla selvittiin pienellä jonotuksella, mutta iltapäivällä lähtiessämme jonot porttien ulkopuolella olivat jo tosi pitkiä. Aamulla hieman viileämmässä eläimet olivat myös virkeähköjä. Oltiin onneksi varattu myös eväät mukaan, mutta siitä huolimatta iltapäivällä lähtiessämme olimme jo nälkäisiä ja suunnistimme Deak Ferenc terille kahville ja välipalalle. Täällä myydään kahviloissa paljon sandwichien ja sämpylöiden sijaan lepény-nimisiä paistettuja leipiä. Kyseessä on jonkinlainen ohut leipä, vähän kuin lepuska, joka on taiteltu ja välissä on täytteitä (tyypillisiä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi feta-pinaatti, juusto-kinkku, hapankerma-juusto) ja koko homma on paahdettu rapeaksi. Tosi rasvaisiahan ne ovat, mutta niin unkarilainen ruoka toki muutenkin. Nautittiin siis kahvista ja sellaisista.

Illalla ehti hädin tuskin tulla nälkä, mutta olin suunnitellut kotiin meille pääsiäisen kunniaksi oikein kolmen ruokalajin illallisen, joka oli pakko toteuttaa ofc. :D Alkupalaksi tehtiin unkarilaisia kasinomunia (kaszínótojás) ja oltiin hankittu pieni pääsiäiskinkku. Unkarissa kuulemma on perinne syödä pääsiäisenä savustettua kinkkua (tosi hauska juttu,  Suomessahan on jouluna joulukinkku). Meidän kasinomunat epäonnistui surkeasti: tarkoituksena on siis halkaista kananmunat, poistaa keltuainen ja sekoittaa siihen mausteita ja kermaviiliä ja lopuksi pursottaa tämä mömmö takaisin munan keskelle näyttävän näköisesti. Jotenkin onnistuttiin saamaan keltuaismössöstä täysin juoksevaa, jota ei luonnollisesti voinut pursottaakaan tai mitään. :'D Käännettiin kuitenkin tappio voitoksi, sillä tästä keltuais-kermaviililitkusta tulikin yllättäen mainio kastike kinkulle!

Pääruuaksi taas meilllä oli lohta(!!!), koska se oli Lidlissä alennuksessa (kallista silti) ja teki ihan kauheasti mieli kalaa, sillä ollaan syöty täällä tähän mennessä vain kerran seitiä. Kala on ihan tajuttoman kallista täällä ja valikoima surkea. No, Unkari ei varsinaisesti ole mikään kalastajan paratiisi... Suomessa saa kuitenkin seitiä ja muuta pakastetta kohtuullisella hinnalla, ja ostettiin usein tuoretta lohta Alepan -60% tarjouksista. Nyt kuitenkin tuhlattiin vähän ja oltiin uunilohemme äärellä onnellisia.

Kierrätyspajunkissankoristeita
suklaapallojen käärepapereista

Jälkkäriksi meillä oli ihan Sparista ostettua valmistiramisua, mikä oli hyvää, mutta ehkä vähän turha, sillä vetäisin siihen päälle vielä jonkun kilon Lindtin suklaapalloja. Allee-kauppakeskuksen Lindt-myymälässä oli näille erimakuisille suklaapalleroille ihan oma laaja irto-osio, josta niitä saattoi aika kohtuuhinnalla kauhoa irtokarkkien tapaan laareista pussiin ja maksettiin painon mukaan. Saattoi olla, että vähän innostuin, sillä halusin kokeilla jokaista makua ja niitä oli lähemmäs 20... Onneksi pääsiäinen on vaan kerran vuodessa.

Maanantaina olisi ollut ihan meidän lähellä Kelenföldin reformoidussa kirkossa suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus, mihin meinattiin mennä ihan vaan kielen takia, mutta ei sitten saatu aikaisiksi, vaan jäätiin kotiin löhöilemään. Illalla Anna tuli meille kylään. Anna ja Joonas lähtivät yhdentoista aikoihin meiltä jatkoille kaupungille, kun taas minä jäin kotiin nukkumaan, väsytti hirveästi... Vanhuus ei tule yksin. :'D 

Aamulla heräsin puoli seitsemältä siihen, kun Joonas könysi vasta kotiin, hahah. Tuolla se nyt nukkuu edelleen ja itse pitäisi alkaa pikkuhiljaa siirtyä taas lukujen pariin. Arki on muutenkin saapunut Budapestiin, naapurit ovat palanneet kotiin metelistä päätellen ja liikkeet ja kaupat ovat avanneet taas ovensa oltuaan koko pääsiäisen visusti kiinni. Kannettiin sen takia viime torstaina pikkuinen jääkaappimme äärien myöten täyteen ruokaa, joka on nyt huvennut, joten tänään lukemisen lisäksi ainakin ruokaostoksia tiedossa, tuskin mitään kummempaa.

Epämääräistä pohdintaa

Meillä oli pääsiäiseksi vaihteeksi vaikka mitä suunnitelmia, joita ei sitten kuitenkaan toteutettu ajankäytöllisistä syistä johtuen. Toivonpa, että olisin vähän tehokkaammin käyttänyt aikaani siitä huolimatta myös opiskeluun... Säät on suosinut, joten ollaan lähinnä käytetty aikaa ulkoiluun ja muuhun löllöilyyn. Oli tarkoitus kirjoitella niistä ja laittaa kuvia, mutta teenpä sen hieman myöhemmin, sillä tämä teksti vähän eksyi uristaan mietintöjen puolelle. Tää on sitten tällaista epämääräistä ajatuksenvirtaa vain. :D

Kaverin talon sisäpiha

Perjantaina suunnattiin kohti Margit-saarta, missä ei ollakaan tällä reissulla käyty. Kierrettiin saari läpi kyllä viime vuoden maaliskuussa, mutta silloin oli kylmä (ja olin kipeä), minkä takia olen pantannut Margitilla käymistä siiheksi, että "on lämmintä ja istutukset on kunnossa" niin on näkemistäkin. Kipeydestä vielä sellainen sananen, etten ole ollut tällä reissulla _kertaakaan_ kipeä, mistä pitäisi yllättyä jos on yhtään viimeisen parin vuoden aikana kuullut miun kuulumisista: olen sairastanut flunssaa keskimäärin jokaisesta kuukaudesta viikon ja ainakin jokaikisellä lomalla tai jos on ollut edes kahta päivää pidemmät vapaat. Aika ison osan elämästäni olen siis viime vuosina maannut sängyn pohjalla sairastamassa ja missannut myös kaikki vapaat. (Sairastaminen ei ole lomailua, se on inhottavaa.) Olin etukäteen ihan varma, että täällä Unkarissa poimisin jokaikisen unkarilaisen pöpön tällä vastustuskyvyllä, mutta ei. Ihan saletisti kaikki noi sairastamiset johtuivat yksinkertaisesti vaan stressistä, joka oli suurta, painavaa ja kokoaikaista. Täälläkin tuntui, että stressi alkoi laueta vasta ensimmäisen kuukauden jälkeen (mikä ei toki ihme, koska viime kesän kuukauden kesälomallakin tuntui, että aloin mennä lomamoodiin vasta loman viimeisinä päivinä). Sitä se stressi teettää, en suosittele.

Hauska taulu Kelet-kahvilan seinällä

Mutta miten välttää tulevaisuuden uraputkessa loppuunpalaminen, kun koin sen jo mitättömänä kaupan kassanakin? Okei, no meillä oli kyllä ihan äärimmilleen viety henkilöstömitoitus ja työtä oli pakko tehdä juosten, mutta tuskin ne paineet hellittää korkeammissakaan viroissa - päinvastoin. Ei ole hirveän hyvä kombo olla perfektionisti, kunnianhimoinen suorittaja ja samalla älyttömän epävarma itsestään. Pitäisi varmaan treenata relaamista, mitä yritinkin koko viime syksyn tehdä enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä. Toisaalta mentaalisella rauhoittumisella je hengittelyllä pääsee vain tiettyyn pisteeseen saakka, jos olosuhteet ympärillä ovat mitä ovat. Tää on kyllä varmaan ihan yleistä, ainakin jos uskoo Ylen juttuja siitä, miten nuoret alle 30-vuotiaat jo polttavat itsensä loppuun heti työelämään astuessaan. Voi aikoja, voi tapoja. 

Olen alkanut nähdä viime aikoina ekaa kertaa täällä taas unia töistä, johtuu varmasti siitä että aika kuluu ja ihan kohta on jo kesä ja tämä ihmeellinen breikki täällä vailla velvollisuuksia loppuu. (Okei ei pidä olla epärealistinen; tämänkin mahdollistaa vain hullun lailla säästetyt rahat, jotka sillä stressaamisella haalin.) Viikon päästä tulen jo Suomeen!!! On pitänyt alkaa miettiä syksyä ja sitä palaanko töihin, mutta kyllä noi painajaiset saa vähän kallistumaan sinne päin että ei kannata, vaikka palkkapussin kilinä alkaa taas kummasti houkuttaa puoleensa. Ei ihme, että työkaveri kutsui miuta "rahanahneeksi pikku siiseliksi". Onko materiaalisen vaurauden ja henkisen hyvinvoinnin pakko olla keskenään ristiriidassa? Voisiko ne jotenkin yhdistää? Tuntuu, että nuorempana ihailin menestystä, uraa ja tehokkuutta (kai ne ovat tämän ajan ihanteita) ja halusin tosi korkealle, tosi rikkaaksi ja tosi huipuksi. Nykyään, tällä lyhyellä työkokemuksella, on alkanut tuntua siltä, että haluan oikeasti vain hidasta elämää. Voisin ihan hyvin tyytyä vähempään omistamiseen ja vaurauteen, jos siitä saa vastikkeeksi rauhaa ja hiljaisuutta. Kai itsensä voi tuntea onnistuneeksi ja oman työnsä merkitykselliseksi, vaikka tekisi jotain huonommin palkattua virkaa tai vaikka osa-aikaista työviikkoa. Kun on elänyt opiskelijana ja täällä säästöillä, tuntui pieni palkkakin ihan valtavalta (en tajua miksi pääsykoematskuissa kaupan kassat oli määritelty "työssäkäyviksi köyhiksi", itse ajattelin, että olen tyyliin maailman kuningas?? xD) Tosi pienelläkin rahalla pärjää tosi hyvin ja on varaa kaikkeen tyhmäänkiin niinkuin matkusteluun jos vain osaa säästää. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. En tarkoita, että haluaisin tosiaankaan jäädä kaupan kassaksi!! vaan haluaisin tosiaankin tehdä jotain, minkä kokisin tärkeäksi ja saisin työssä enemmän autonomiaa. Enää en vain ajattele, että tarvitsee välttämättä kamalasti kaikkea ollakseen onnellinen ja elääkseen hyvää elämää.

Tein uutena vuotena perinteisen tulevan vuoden tarot-ennustuksen itselleni, hehheh, olkoon ihan höpsönpöpsöä, mutta en kyllä ihmettele, että huhtikuun korttina oli Kuu, joka nyt noin yleisesti on ihan ihme hämykortti, joka edustaa alitajuntaa, salattuja asioita ja niiden paljastumista ja toisaalta epävarmuutta, illuusioita ja häilyvää. Ehkä se on lähestyvä 24-v syntymäpäivä tai se, että vietän täällä tosi paljon aikaa yksin, varsinkin nyt pääsykokeisiin lukiessa, mutta tuntuu, että olen jonkinlaisessa välitilassa, missä olen miettinyt tosi paljon tulevaisuutta (varmastikin siksi, että se on yhä tuntematon). Takana on yksi nuoruuden vaihe Suomessa, suomen kielen opinnot, jotka eivät kiinnostaneet ja duuni, jossa olin tosi stressaantunut. Tulevaisuudessa on jotain ihan muuta, ehkä uusi, kiinnostavampi opiskelupaikka, ehkä ihan toinen paikkakunta. Täällä kellun vailla huolia ja velvollisuuksia näiden "oikeiden" maailmojen välillä, joissa vaaditaan kaikenlaista. Varmaan se on vanheneminen, mutta tuntuu, että mielipide on muuttunut monesta eri asiasta. Ennen ajattelin, etten ikinä ikinä halua lapsia, en halua elää perinteistä elämää ja keskiluokkaista unelmaa. Lapset on edelleen tosi pelottavia ja aika järkkyjä, mutta en ole siitäkään enää niin varma: ehkä oma ei olisi yhtä vaarallinen kuin muiden? Tarkoittaako lapsien haluaminen aina sitä, että lapsista pitäisi yleisesti tykätä? Toisaalta, kiintyykö omaansakaan jos ei tykkää muistakaan? Onko asettuminen muutenkin uhka vai mahdollisuus? Olen myös yrittänyt hyväksyä oman identiteetin liukuvuuden; aina kun yritän saada sen kiinni, se vain lipeää kauemmas. Ehkä mitään kiinteää identiteettiä ei ole olemassakaan? En ole mitään, mitä luulen olevani ja muutun koko ajan; kun luulen saavuttavani jonkin varmuuden, se on jo toisin. En halua mitään mitä saan ja haluan kaikkea sitä, mitä en voi saada. Ehkä onkin vapauttavaa luopua kaikista (ulkoa päin kuitenkin määritetyistä) määrittelyistä ja käsitteistä ja vain olla kuin höyhen tuulessa.

...Tää on just tätä, kaipaan vakaata pysyvyyttä, turvallisuutta, asettautumista johonkin, ja samalla kuitenkin haaveilen täydellisestä riippumattomuudesta kaikista maailman tarjoamista positioista! :D Jos jotain kirjallisuudentutkimuksen luennoilta jäi mieleen, niin se, että postmodernia kirjallisuutta leimaa pirstaloituminen, epäyhtenäisyys, epäjärjestelmällisyys, kiinteiden identiteettien, juonien ja paikkojen katoaminen yms. Ehkä olenkin vain tyypillinen postmoderni ihminen. 

Tarottien kuu myös varoittaa vaarasta, illuusioista ja todellisuuden kieltämisestä. Varmaan kaikkia oman elämän asioita pitäisi tarkastella lähemmin vasta vaikka puolen vuoden päästä, kun astun ulos tästä unkarilaisesta välitilasta taas "oikeaan" maailmaan. Onko oleminen muille helpompaa vai yhtä kimuranttia?

Haha, nyt kaikki vanhemmat lukijat siellä nauraa, että "se on niin nuori".

Keväisiä kuvia

"Suomalaista ruisleipää" :'D
Aika vaaleaa ruisleiväksi
näin suomalaisesta näkökulmasta

Eduskuntavaalit tuli ja meni ja tulos pääsi yllättämään, vaikka väitän, etten ole erityisen pahasti kuplautunut. Muuttuihan se aiemmista ennustuksista aika rajusti. Katsoo sitten, että minkälainen hallitus saadaan kokoon. Ei kannata olettaa mitään; Viron kohdallakin ehdin jo iloita, että maa saa naispresidentin lisäksi naispääministerin, mutta kappas kehvanaa vaalien voittajapuolue jätettiin kuin nalli kalliolle ja nyt hallituskeskusteluja käydään muiden puolueiden kesken. Saa nähdä miten Suomessa nämä asiat saadaan pyörimään...

Vaalivalvojaisia vietettiin Annalla ja oli oikein mukavaa. Suomalaisessa hengessä Anna oli laittanut meille pöydän koreaksi ja saatiin nauttia niin muumikarkeista, Fazerin suklaasta suomalaisista hapankorpuista graavilohella ja mädeillä (herkkua!). Vietiin itse viemisinä vielä salmiakkia, niin kattaus oli kyllä komea.

Tiistaina alkoi taas tuntua siltä, että pikkuhiljaa nämä kämpän seinät alkavat kaatua päälle, kun niitä tuijottaa vuorokauden ympäri, joten lähdettiin Joonaksen kanssa tuulettautumaan - siis jatkamaan pänttäämistä kahvilassa. Käytiin taaskin kissakahvilassa, missä on yleensä mukavan rauhallista (tai ainakaan siellä ei saisi kissojen takia meluta). Oli tosi virkistävää ja tuli sellainen olo, että pitää harrastaa tätä kahviloissa opiskelua jatkossakin, jos jo niin pienellä saa olonsa virkistyneeksi ilman että opiskelu keskeytyy.

Pääsiäisviikko on ollut vaihteeksi lämmin ja kaunis, ja olen koettanut nauttia ilmoista irrottautumalla edes kerran päivässä luvuistani ja käymällä kävelyllä. Tässä muutama kuva todisteeksi, olkaa hyvä. Ei tässä sen kummempaa.

Syreenit kukkii <3

Gellert-mäen puisto on ihan huippu, tuntuu kuin olisi aivan luonnon keskellä, mutta kuitenkin meiltä kipuaa tänne ylös ihan hetkessä. Samalla voi katsella kaupungin yli. Täällä on tullut käytyä piknikeillä.

Mietin pitkään, mitä puita nuo ovat, missä kasvaa vaaleanpunaisia kukintoja ryppäissä. Kuvista se ei ehkä näy yhtä selkeästi, mutta kukat asettuvat ryppäinä aivan pallon muotoisiksi. Yleensä puut ovat kaupungilla myös tosi suuria ja vanhoja (noista kuvista poiketen). Kuulemma kyseessä on koristekirsikka, mikä ei olisi tullut ensimmäisenä mieleen.

Kulttuurishokista ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista

Tuskaa ja ahdistusta eikun

Väsyttää opiskelu jo nyt ja vielä olisi puolitoista kuukautta jäljellä lukemista... :D Helsingin pääsykoemateriaalit on nyt kahlattu edes jokseenkin läpi (joskaan ei ehkä sisäistetty) ja kiire niiden kanssa olikin, sillä huomenna julkaistaan sekä Tampereen että Turun pääsykoemateriaalit. Kauhulla odotan miten mittavia ne ovat, mutta lienee pakko priorisoida ja keskittyä enemmän ylempiin hakutoiveisiin. Aloin jopa miettiä, että olisi voinut olla ihan fiksua hakea harvempaan paikkaan ja antaa kaikkensa niiden puolesta. Mutta kai sitä kannattaa ainakin huonommallakin luvulla käydä edes kokeilemassa onneaan! Kaikkensa antanut olo alkaa joka tapauksessa olla jo nyt, blyäh. Aina kun Joonas ehdottaa että tehtäisiin jotain tai käytäisiin jossain, vakituinen vastaukseni on: "Ei ehdi, pitää lukea!" Pls send help hajottaa. Tätä tää ulkomailla humputtelu oikeasti on, kaikille epäilijöille tiedoksi. Hartiat ja niska on ihan mielettömässä jumissa kaikesta tästä papereiden äärellä kykkimisestä, olo on tismalleen sama kuin ylioppilaskeväänä, kun oli niin pahat jumit, että piti käydä hierojalla. Sinne tämä tie taas vienee.

Hyvää palmusunnuntaita kaikille! Kaikesta huolimatta intoni kaikenlaisiin juhliin ja perinteisiin nostaa jälleen päätään ja olen varovaisen innoissani pääsiäisestä. Aika samalta täällä näyttää kuin Suomessa pääsiäisen aikoihin: kaupat myyvät narsisseja ja (yllättäen) myös pajunoksia ja kauppojen hyllyt notkuvat suklaatarjonnasta. Palmusunnuntain lisäksi tänään on myös vaalipäivä. Ollaan menossa illalla Annalle vaalivalvojaisiin, missä pitäisi olla muitakin suomalaisia seuraamassa tilannetta. On niin jännittävää miettiä, millaiseen Suomeen sitä huomenna aamulla herää!

Tuntuu, että tuossa maaliskuun aikoihin kärsin vähän pienimuotoisesta kulttuurishokista (ja jokavuotisesta, perinteisestä kevättalven alavireisyydestä). Eikä se varmaan ihan suuri ihme ollut, sillä on rasittavaa olla maassa, jonka kielestä ei ymmärrä kolmea sanaa enempää, ja muutenkin olin aika paljon yksinäni ilman sen kummempaa tekemistä. Istuskelin kotona, urheilin ja kävelin kaupungilla. Ärsytti, kun hissiin mennessä pelkäsi, että samaan hissiin osuu joku naapuri, joka itsepintaisesti höpöttelee unkaria vaikka vain pyörittelen päätäni enkä ymmärrä mitään, ja mietin, että naapurit varmaan pitää miuta vain tylynä/mykkänä, kun Joonas kuitenkin aina puhui iloisesti unkaria niille ja mie seisoin silmät ymmyrkäisenä vieressä. Kärsin myös vähän jonkinlaisesta rasismin pelosta ja ulkopuolisuuden tunteesta, ja yritin tehdä itsestäni vähän näkymättömän ulkona liikkuessani. Varmaan tilannetta oikeastaan huononsi se, että Joonas oikeastaan hoiti unkariksi kaiken meidän asioinnin yms. jolloin ei myöskään ikinä syntynyt millään kielellä mitään kontaktia kehenkään. Se taas kasvatti kynnystä tehdä asioita yksin, kun pelkäsi, että kielimuuriin sitä kuitenkin törmää. Jännitin myös niitä kadulla huutavia ja raivoavia unkarilaisia, joita aina välillä sattui eteen. Miten raivostuttavaa, kun joku yhtäkkiä huutaa sinulle jotain keskellä katua, mutta et ymmärrä mitään sisällöstä! Muutenkin ärsytti tosi monet asiat, jotka täällä on erilailla kuin Suomessa - aivan, kulttuurishokkihan se! Hassua, että vaikka sen on ennenkin kokenut ja siitä on tietoinen, niin silti se on vaikeaa tunnistaa, kun tilanne on päällä.

Vihersmoothieta ja pannareita aamupalaksi - namia!
Ostettiin blenderi, joka on osoittaunut älyttömän hyväksi hankinnaksi:
sillä surauttaa niin smoothiet kuin sosekeitotkin. Olen ihan rakastunut!

Kyseessä ei siis ollut mitään kummempaa, lähinnä ulkopuolisuuden tunne ja epävarmuus itsestä. Nyt kuitenkin alkaa näyttää taas valoisammalta, Budapest mukavammalta ja oma itsevarmuus toimia itselle täysin vieraassa ympäristössä on kasvanut. Myös pääsykoematskut ja jokapäivälle suunniteltu lukutavoite parantaa miun viihtyvyyttä, kun sellainen haahuilu on ollut pakko lopettaa ja elämällä on taas runko. Olen tällainen suorittaja, joka saa kiksejä siitä, että on selkeät kuviot, joita noudattaa ja tavoitteet, joita kohti mennä.

Helsingin pääsykoemateriaaleihin kuuluu Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla -teos (Helme & Hirvilampi & Laatu, 2012), joka on aika mielenkiintoinen ja tosi asenteellinen/ideologinen ja mietin vain, mikä tämän funktio kokeissa on. Joka tapauksessa, teoksessa puhutaan mm. kokonaisvaltaisesta hyvinvointinäkemyksestä. Teorian mukaan kokonaisvaltainen ja kestävä hyvinvointi syntyy neljästä eri tekijästä, joita kaikkia tarvitaan ja mitään ei voi ottaa pois hyvinvoinnin vahingoittumatta. Näitä tekijöitä ovat having (elintaso, materiaaliset ja aineettomat resurssit kuten toimeentulo, terveys ja asunto), being (eheä kokemus maailmassa olemisesta, itsensä toteuttaminen, tunne arvokkuudesta ja korvaamattomuudesta), doing (mielekäs tekeminen) ja loving (yhteisöihin kuuluminen, ihmissuhteet).  (Joo, en tiedä, miksi pitää käyttää noita vammaisia englanninkielisiä termejä eikä niitä ole voinut kääntää?) 

Jäin miettimään tätä hyvinvointinäkemystä ja miten se voisi toteutua itse kunkin kohdalla. Luulen, että suurimmalla osalla suomalaisista having-ulottuvuus toteutuu ja sitä tavoitellaan ensisijaisesti tässä materiaalin, kulutuksen ja talouden hallitsemassa maailmassa, ajatellen, että se mahdollistaa myös nuo muut osiot. Tämähän ei kuitenkaan ole totta, vaan hyvää elämää voi viettää myös pienemmällä rahalla. Esimerkiksi työaikaa lyhentämällä ja siten vähemmän omistamalla on mahdollista viettää enemmän aikaa perheen kanssa (loving-ulottuvuus) tai tehdä vapaa-ajallaan itselleen tärkeitä asioita (being- ja doing-ulottuvuus). Myös esimerkiksi vaihtamalla työpaikkaa suuripalkkaisesta mutta inhottavasta työstä työhön, jossa on pienempi palkka, mutta se on sekä sisällöltään että arvoiltaan antoisampaa, saattaa raha jäädä vähemmäksi, mutta oma olo kohentua ja tekeminen tuntua mielekkäämmältä (being- ja doing-ulottuvuus). Sitä paitsi, mitä enemmän rahaa on ja mitä enemmän materiaa haalii, sitä tyytymättömämmäksi itsensä yleensä tuntee ja enemmän himoitsee. Raha ei tuo onnea, niin sanotaan, mutta usein sen unohtaa. Olennaista siis olisi huomioida elämässään nämä kaikki ulottuvuudet, jolloin oikea hyvinvointi voisi toteutua. Tätä jäin pohtimaan ja miettimään, miten voisin osaltani vaikuttaa kaikkien näiden läsnäoloon elämässäni... Varmaan tossa maaliskuun shokissa kärsin eniten siitä, etten tuntenut being-ulottuvuuden (koin ulkopuolisuutta, vierautta ja epävarmuutta siitä, olenko tervetullut tähän maahan) ja doing-ulottuvuuden (liikaa vapaa-aikaa ja liian vähän mielekästä työtä) toteutuvan kokonaisuudessaan. Nyt tilanne on niidenkin osalta parantunut ja on helpompi arvioida, mistä se epämääräinen tyytymättömyyden tunne syntyi.

Eilen käytiin (jälleen) ulkoilmakirpparilla, joka oli vaikea löytää, sillä se sijaitsi keskellä tällaista mielenkiintoista kompleksia, joka oli täynnä puoliksi purettuja autoja ja muutenkin systeemit ja rakennukset näyttivät siltä, että ne sortuvat seuraavassa myrskyssä. Vásár tarkoittaa markkinoita.

Asioita, jotka ovat yllättäneet osa 2

Näitä ei ole montaa, mutta antaa tulla. :D (Oikeasti olen pantannut tätä postausta tosi kauan siinä toivossa, että keksisin uusia asioita listattavaksi, mutta ei vain ole tullut mieleen. Näköjään täällä on ihan normaalia.)

Kaikki seisovat julkisissa 

Vaikka istumapaikkoja olisi vapaana, kukaan ei istu. Edes selvästi ikääntyneet, harmaahapsiset rouvat ja herrat eivät tohdi istua. Sen sijaan kaikki seisovat pitkin ratikan käytäviä. (No makaaminenkaan ei tosin ole vaihtoehto. :D) Ajattelin, että unkarilaiset nyt vaan ovat harvinaisen reippaita ja hyväjalkaisia, mutta porukoiden ollessa täällä kylässä eräs mummeli vain ilmestyi ovesta sisään ja alkoi saman tien rähistä penkillä istuvalle Emmalle jotakin unkariksi. Luultavasti rouva hermostui siitä, että istumapaikka oli varattu, mutta toisaalta hän ei jäänyt odottamaankaan, että Emma olisi ehtinyt nousta ja tarjota paikan, vaan paineli suuna päänä eteenpäin ratikan käytävää. Ehkä kyse onkin siis siitä, että kukaan ei uskalla istua, peläten mummojen raivokohtauksia???

Pöytävaraukset baareissa

Käymme Joonaksen kanssa ihan tavallisissa, halvoissa ja vähän kuppaisissa lähiöbaareissa. Kyse ei ole siis mistään trendikkäistä paikoista. Siitä huolimatta viikonloppuiltaisin baariin voi olla vaikea mahtua sisälle, sillä monissa pöydissä on "varattu klo X eteen päin" lappu. Niihin trendikkäisiin paikkoihin ei taas ollenkaan mahdu sisälle, sillä kaikki pöydät on varattu etukäteen. Tämä ei koske vain isoja seurueita, jotka tietty tarvitsevat tilaa, vaan ihan pariskuntia ja parin-kolmen ihmisen kaveruksia. Tämä on ymmärrettävää, sillä Budapestissä on (yllätys) aika paljon asukkaita ja sesonkiaikana kulmakuppilat käyvät ruuhkaisiksi. Suomalaisesta näkökulmasta tämä on toki hassu tapa, sillä kenellepä tulisi mieleen varata itselleen pöytäpaikka baarista? Ottavatko Suomen lähiöbaarit edes pöytävarauksia vastaan? :D Ajateltiin viisastua tästä ja oppia itsekin varaamaan pöytä mikäli haluaisimme ruuhka-aikana käydä jossain tietyssä paikassa.

Juomavesi

Ei olla vieläkään päästy tästä perille, vaikka kuolemaa halveksuen ollaan juotu koko ajan kraanavettä. Siitä huolimatta, että hanat yskivät vähän väliä ilmaa ja välillä koko kylpyhuone haisee kloorilta hanan avatessa. Mutta täysin juotavaa hanavesi on, totta kai, eihän olla missään kehitysmaassa, sanovat paikalliset. Aivan aivan.

Koirat

Koiria siellä, koiria täällä. Jos ei varsinaisia koiria, niin ainakin koirapatsaita kävelykatujen varrella. Monet baarit, ravintolat ja kahvilat ilmoittavat ovella, että heille lemmikit ovat tervetulleita. Koirapuistoja ei sen sijaan ole paljoakaan, vaan  hauvat juoksevat puistoissa vapaina. Ihmiset ulkoiluttavat hyvin koulutettuja hauvojaan vierellään ilman hihnaa. Myös pyörän vierellä tai perässä juokseminen onnistuu oma-aloitteisesti näiltä hihnattomilta älykkökoirilta. Unkarilaiset selvästi rakastavat koiriaan.

Edulliset kukat

Sellainen upea, suuri, monipuolinen sidottu kimppu, jonka Suomessa kelpuuttaisin vaikka morsiuskimpuksi, maksaa täällä n. 6 euroa. Myös erilaisia seppeleitä yms. saa alle kympillä. Suomessa vastaavista maksaisi montakymmentä euroa. Ehkä tänne on vain halvempaa roudata kukkia, kun niitä ei tarvi lennättää lentokoneessa Euroopan halki? Joka tapauksessa ollaan alettu ostella kukkia kotiin.

Paikallisten tunteiden ilmaisu

Ensinnäkin sanon, että pääosin tapaamamme unkarilaiset ovat tosi kohteliaita ja ystävällisiä. Harrastetaan kunnon keskieurooppalaiseen tapaan small talkkia ja kohteliaisuusfraaseja, tervehditään naapureita ja postinjakajia ja kaikkia. Metrossa lipuntarkastaja sanoo unkariksi kiitoksen sijaan "suutelen kättänne". MUTTA mikä vähän korpeaa  - ja minkä paikalliset ja täällä asuneet ulkomaalaiset voivat todistaa (tämä ei siis ole vain oma kuvitelmani, toivottavasti) -, vaivaa näitä kohteliaisia madjaareja eteläeurooppalainen kuumapäisyys. Oikeastaan, miksi koko ajan pitää huutaa? Joku ärsyttää/olet eri mieltä/mitä vain -> se pitää kailottaa koko maailmalle mahdollisimman kovaa. Joka päivä kuulee, miten joku riehuu jossain (tästä esimerkkinä tuokin ensimmäisenä listattu ratikkamummo). Kun ratikkaan juostessa osuu vahingossa jonkun papan eteen (joka ei tietenkään itse voi väistää), tämä suomalaisen "ohon" tai pahoittelun sijaan päästää suustaan vain äänekkään karjahduksen "HAAAA!!!". Kyseessä ei ole välttämättä edes mikään riita, tutut voivat huutaa toisilleen tosi agressiivisesti ja seuraavassa hengenvedossa taas olla ylimpiä ystäviä. Suomessa vieraillut unkarilainen mummeli ihmetteli kirpparilla sitä, että suomalaiset olivat niin rauhallisia. Johtunee siitä, että Suomessa kulttuuriin ei kuulu samanlainen äänekäs tunteiden kailottaminen. Toisaalta, sama pätee toiseen suuntaan, ja nämä kuumakallet osoittavat myös ystävällisyyttä ylitsevuotavan sydämellisesti ja innokkaasti. Tällaista viileää suomalaista viilipyttyä hämmentää.

No onkos tullut kesä

Huhhuh, ne viime postauksessa jännitetyt Helsingin pääsykoematskut paljastettiin tiistaina ja siitä asti olenkin ollut täystyöllistetty. Senkään takia en ole ehtinyt kirjoitella eikä ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. Jos jollakulla lukijalla on jotain toiveita tai haluaa kuulla jostain, niin hihkaiskaa siitä pliis, tarvin ideoita. :D Vain pikkuhiukkasen saattaa mielestä nipistää, kun katselee ulos ikkunasta keväiseen Budapestiin (joka on kuin kesäkuinen Suomi), mutta maailma ikkunan takana on kaukana... Vähän vain, koska toisaalta koen jotain outoa tyydytystä siitä, että käsilläni on jotain mielekästä ja tavoitteellista tekemistä, johon voin suunnata tarmoni. Sitä paitsi tämä pääsykoeaika on vain kaksi kuukautta elämästäni ja sitten on kokonaiset kaksi kuukautta aikaa vain lomailla täällä Joonaksen kanssa. :)

Säästä puheenollen (se onkin lempiaiheeni), kuinka voisinkaan ilmaista voitonriemuani siitä, että päivälämpötilat ovat pysyneet koko viikon 20 asteen paremmalla puolella. Kukat kukkivat ja melkein kaikissa puissa alkaa olla jo lehdet. Nahkatakin voin surutta jättää ulos lähtiessä naulakkoon. Mietin sitä, että tällaisessa säässä juhlitaan Suomessa keskikesää (hyvällä tuurilla siis, jos ei ole normaalin sateista ja koleaa) ja suomalaiset tungeksivat sankoin joukoin nauttimaan ulos terasseille auringosta, pelkkiin shortseihin ja T-paitaan pukeutuneena, heti kun aurinko pilkistelee ja ulkona on vaikkapa edes kymmenisen astetta lämpöä. Unkarilaiset sen sijaan elävät vielä alkukevättä, kulkevat yhäkin kaduilla talvitakeissa eivätkä ravintolat ja baaritkaan ole vielä saaneet aikaisiksi roudata ulos tuoleja - onhan vielä liian kylmä istua ulkona. Toisaalta Suomen kevät on paljon raikkaampi, jotenkin paljon paljon elävämpi, ja olen oikeastaan aika iloinen, että vietän Suomessa juuri toukokuun, vaikka samalla manailen mielessäni, että voisin pysyvästi muuttaa etelään. Mitä muuta kuin pitkää, kuumaa kesää voikaan toivoa ihminen, joka lopettaa palelun vasta 25 asteen jälkeen ja nukkuu edelleen tässä kesäkelissa kahdella peitolla ja villasukilla?

Kaupunginpuistossa on nykyään tekojään sijalle laskettu vettä ja luistelijoiden sijaan paikan ovat vallanneet soutelijat

Ei olla Joonaksen kanssa tällä viikolla pahemmin tehty mitään ja yksi ensi viikonlopulle suunniteltu reissukin peruuntui. Mutta se on oikein hyvä, sillä tällä viikolla on kyllä konkretisoitunut, että hakiessa viiteen eri yliopistoon, jossa jokaisessa on eri pääsykoeaineistot, täytyy vain lukea kuin pieni eläin ainakin kuusi päivää viikossa, jos aikoo oppia kaiken. Jännittää sekin, kuinka mittavat aineistot viikon päästä pamahtaa Turkuun ja Tampereelle. Kyllä, olen täynnä tarmoa ja intoa - tai sitten paniikkia ja epätoivoa, koska pakko päästä sisään ennen ensi vuoden vammaista pääsykoeuudistusta. Mietin, että ehkä tällä kertaa olen hakemassa oikealla alalle, koska pääsykoematskut ovat kaikesta kuivuudestaan ja kiemuraisuudestaan huolimatta älyttömän mielenkiintoisia. Paitsi sosiaalipsykologia, jota on yksi artikkeli hyi yök.

Huomaa kissa ikkunalaudalla

Torstaina käytiin Joonaksen kanssa kissakahvilassa, mitä oltiin suunniteltu jo monta viikkoa, mutta saatiin vasta nyt aikaiseksi. Kahvila oli ihan kiva eikä sinne ollut pääsymaksua (sen sijaan juomat olivat vähän normaalia kahvilaa kalliimpia). Osuttiin paikalle iltapäivällä, kun kaikki söpöt kisut olivat päiväunillaan kuten kunnon kissaeläimet ainakin. Se ei meitä haitannut, mutta sen sijaan minua haittasi tosi paljon se, että ihmiset eivät osaa käyttäytyä. Heti sisään tullessa meille lyötiin käteen paikan säännöt, joissa mainittiin muun muassa, että nukkuvia kissoja ei saisi häiritä, vaan antaa nukkua rauhassa. No joopa joo, jokaikinen muu asiakas lääppi vähän väliä näitä nukkuvia kissoja ja tunki kätensä ja naamansa koreihin, joiden perälle kissat olivat käpertyneet, selvästi omaa rauhaa kaivaten. Tää on tätä, kun ihmiset eivät oivalla, että kahviloissakaan eläimet eivät ole sirkuseläimiä tai pehmoleluja. Jos nyt satut paikalle sellaiseen aikaan, kun ne eivät ole aktiivisimmillaan niin sori siitä. Eihän eläintarhan eläimiäkään saa heitellä kävyillä, että ne olisivat viihdyttävämpiä.

Perjantaina taas tavattiin yhtä suomalaista opiskelijaa, joka oli lähtenyt myöskin kevätlukukaudeksi Helsingin yliopistosta tänne vaihtoon. Lyhyeksi aikomani kahvitteluhetki venyikin sitten ihan myöhään yöhön asti eikä ihme, sillä seura oli tosi hyvää. Siinä sitä taas näkee, että vaikka miten jännittää tavata uusia ihmisiä, niin vain sillä tavoin tapaa uusia, mahtavia persoonia. Ehkä olen vain persoona, joka helposti jumittuu omalle mukavuusalueelleen (eli kotiin nyhjäämään).

Lauantaina herättiin siihen, että on viimeinen ennakkoäänestyspäivä meille ulkomaan oleskelijoille. Oltiin siis kunnon kansalaisia ja riennettiin Suomen suurlähetystöön äänestämään. Kokemuksen lisäksi saatiin vaalikahvit ja päästiin vilkaisemaan lähetystöä sisäpuolelta. (Ollaan käyty sitä silloin tällöin päiväkävelyillä stalkkaamassa ulkopuolelta, kun se tuossa ihan vieressä on...)

Pääsykokeiden lisäksi olen tässä keväällä yrittänyt elvyttää urheiluharrastustani, jonka oli pakko antaa vähän kuolla hektisen syksyn aikana, kun oli pakko priorisoida omaa ajankäyttöä ja voimavaroja. En ole vieläkään saanut aikaiseksi mennä kuntosalille, koska tarvitsisin varmaan tulkin - ainakaan englanniksi ei löydy kuntosalien sivuja, paitsi tositosi kalliiden. Enkä ole Joonastakaan onnistunut vakuuttamaan seurakseni, vaikka olen yrittänyt. Ajattelin alunperin ostaa täältä paikan päältä parit painot, joilla jumppailla kotona, mutta sen sijaan luonnollisesti iski valtaisa piheys. Tämän johdosta jumppailen kotona nykyään vesipullot painoina. :''D Jotain hyötyä maasta, jossa myydään kolmen litran limsapulloja ja isoja kanistereja vettä haha. Kyllä saita keinot keksii....