Kulttuurishokista ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista

Tuskaa ja ahdistusta eikun

Väsyttää opiskelu jo nyt ja vielä olisi puolitoista kuukautta jäljellä lukemista... :D Helsingin pääsykoemateriaalit on nyt kahlattu edes jokseenkin läpi (joskaan ei ehkä sisäistetty) ja kiire niiden kanssa olikin, sillä huomenna julkaistaan sekä Tampereen että Turun pääsykoemateriaalit. Kauhulla odotan miten mittavia ne ovat, mutta lienee pakko priorisoida ja keskittyä enemmän ylempiin hakutoiveisiin. Aloin jopa miettiä, että olisi voinut olla ihan fiksua hakea harvempaan paikkaan ja antaa kaikkensa niiden puolesta. Mutta kai sitä kannattaa ainakin huonommallakin luvulla käydä edes kokeilemassa onneaan! Kaikkensa antanut olo alkaa joka tapauksessa olla jo nyt, blyäh. Aina kun Joonas ehdottaa että tehtäisiin jotain tai käytäisiin jossain, vakituinen vastaukseni on: "Ei ehdi, pitää lukea!" Pls send help hajottaa. Tätä tää ulkomailla humputtelu oikeasti on, kaikille epäilijöille tiedoksi. Hartiat ja niska on ihan mielettömässä jumissa kaikesta tästä papereiden äärellä kykkimisestä, olo on tismalleen sama kuin ylioppilaskeväänä, kun oli niin pahat jumit, että piti käydä hierojalla. Sinne tämä tie taas vienee.

Hyvää palmusunnuntaita kaikille! Kaikesta huolimatta intoni kaikenlaisiin juhliin ja perinteisiin nostaa jälleen päätään ja olen varovaisen innoissani pääsiäisestä. Aika samalta täällä näyttää kuin Suomessa pääsiäisen aikoihin: kaupat myyvät narsisseja ja (yllättäen) myös pajunoksia ja kauppojen hyllyt notkuvat suklaatarjonnasta. Palmusunnuntain lisäksi tänään on myös vaalipäivä. Ollaan menossa illalla Annalle vaalivalvojaisiin, missä pitäisi olla muitakin suomalaisia seuraamassa tilannetta. On niin jännittävää miettiä, millaiseen Suomeen sitä huomenna aamulla herää!

Tuntuu, että tuossa maaliskuun aikoihin kärsin vähän pienimuotoisesta kulttuurishokista (ja jokavuotisesta, perinteisestä kevättalven alavireisyydestä). Eikä se varmaan ihan suuri ihme ollut, sillä on rasittavaa olla maassa, jonka kielestä ei ymmärrä kolmea sanaa enempää, ja muutenkin olin aika paljon yksinäni ilman sen kummempaa tekemistä. Istuskelin kotona, urheilin ja kävelin kaupungilla. Ärsytti, kun hissiin mennessä pelkäsi, että samaan hissiin osuu joku naapuri, joka itsepintaisesti höpöttelee unkaria vaikka vain pyörittelen päätäni enkä ymmärrä mitään, ja mietin, että naapurit varmaan pitää miuta vain tylynä/mykkänä, kun Joonas kuitenkin aina puhui iloisesti unkaria niille ja mie seisoin silmät ymmyrkäisenä vieressä. Kärsin myös vähän jonkinlaisesta rasismin pelosta ja ulkopuolisuuden tunteesta, ja yritin tehdä itsestäni vähän näkymättömän ulkona liikkuessani. Varmaan tilannetta oikeastaan huononsi se, että Joonas oikeastaan hoiti unkariksi kaiken meidän asioinnin yms. jolloin ei myöskään ikinä syntynyt millään kielellä mitään kontaktia kehenkään. Se taas kasvatti kynnystä tehdä asioita yksin, kun pelkäsi, että kielimuuriin sitä kuitenkin törmää. Jännitin myös niitä kadulla huutavia ja raivoavia unkarilaisia, joita aina välillä sattui eteen. Miten raivostuttavaa, kun joku yhtäkkiä huutaa sinulle jotain keskellä katua, mutta et ymmärrä mitään sisällöstä! Muutenkin ärsytti tosi monet asiat, jotka täällä on erilailla kuin Suomessa - aivan, kulttuurishokkihan se! Hassua, että vaikka sen on ennenkin kokenut ja siitä on tietoinen, niin silti se on vaikeaa tunnistaa, kun tilanne on päällä.

Vihersmoothieta ja pannareita aamupalaksi - namia!
Ostettiin blenderi, joka on osoittaunut älyttömän hyväksi hankinnaksi:
sillä surauttaa niin smoothiet kuin sosekeitotkin. Olen ihan rakastunut!

Kyseessä ei siis ollut mitään kummempaa, lähinnä ulkopuolisuuden tunne ja epävarmuus itsestä. Nyt kuitenkin alkaa näyttää taas valoisammalta, Budapest mukavammalta ja oma itsevarmuus toimia itselle täysin vieraassa ympäristössä on kasvanut. Myös pääsykoematskut ja jokapäivälle suunniteltu lukutavoite parantaa miun viihtyvyyttä, kun sellainen haahuilu on ollut pakko lopettaa ja elämällä on taas runko. Olen tällainen suorittaja, joka saa kiksejä siitä, että on selkeät kuviot, joita noudattaa ja tavoitteet, joita kohti mennä.

Helsingin pääsykoemateriaaleihin kuuluu Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla -teos (Helme & Hirvilampi & Laatu, 2012), joka on aika mielenkiintoinen ja tosi asenteellinen/ideologinen ja mietin vain, mikä tämän funktio kokeissa on. Joka tapauksessa, teoksessa puhutaan mm. kokonaisvaltaisesta hyvinvointinäkemyksestä. Teorian mukaan kokonaisvaltainen ja kestävä hyvinvointi syntyy neljästä eri tekijästä, joita kaikkia tarvitaan ja mitään ei voi ottaa pois hyvinvoinnin vahingoittumatta. Näitä tekijöitä ovat having (elintaso, materiaaliset ja aineettomat resurssit kuten toimeentulo, terveys ja asunto), being (eheä kokemus maailmassa olemisesta, itsensä toteuttaminen, tunne arvokkuudesta ja korvaamattomuudesta), doing (mielekäs tekeminen) ja loving (yhteisöihin kuuluminen, ihmissuhteet).  (Joo, en tiedä, miksi pitää käyttää noita vammaisia englanninkielisiä termejä eikä niitä ole voinut kääntää?) 

Jäin miettimään tätä hyvinvointinäkemystä ja miten se voisi toteutua itse kunkin kohdalla. Luulen, että suurimmalla osalla suomalaisista having-ulottuvuus toteutuu ja sitä tavoitellaan ensisijaisesti tässä materiaalin, kulutuksen ja talouden hallitsemassa maailmassa, ajatellen, että se mahdollistaa myös nuo muut osiot. Tämähän ei kuitenkaan ole totta, vaan hyvää elämää voi viettää myös pienemmällä rahalla. Esimerkiksi työaikaa lyhentämällä ja siten vähemmän omistamalla on mahdollista viettää enemmän aikaa perheen kanssa (loving-ulottuvuus) tai tehdä vapaa-ajallaan itselleen tärkeitä asioita (being- ja doing-ulottuvuus). Myös esimerkiksi vaihtamalla työpaikkaa suuripalkkaisesta mutta inhottavasta työstä työhön, jossa on pienempi palkka, mutta se on sekä sisällöltään että arvoiltaan antoisampaa, saattaa raha jäädä vähemmäksi, mutta oma olo kohentua ja tekeminen tuntua mielekkäämmältä (being- ja doing-ulottuvuus). Sitä paitsi, mitä enemmän rahaa on ja mitä enemmän materiaa haalii, sitä tyytymättömämmäksi itsensä yleensä tuntee ja enemmän himoitsee. Raha ei tuo onnea, niin sanotaan, mutta usein sen unohtaa. Olennaista siis olisi huomioida elämässään nämä kaikki ulottuvuudet, jolloin oikea hyvinvointi voisi toteutua. Tätä jäin pohtimaan ja miettimään, miten voisin osaltani vaikuttaa kaikkien näiden läsnäoloon elämässäni... Varmaan tossa maaliskuun shokissa kärsin eniten siitä, etten tuntenut being-ulottuvuuden (koin ulkopuolisuutta, vierautta ja epävarmuutta siitä, olenko tervetullut tähän maahan) ja doing-ulottuvuuden (liikaa vapaa-aikaa ja liian vähän mielekästä työtä) toteutuvan kokonaisuudessaan. Nyt tilanne on niidenkin osalta parantunut ja on helpompi arvioida, mistä se epämääräinen tyytymättömyyden tunne syntyi.

Eilen käytiin (jälleen) ulkoilmakirpparilla, joka oli vaikea löytää, sillä se sijaitsi keskellä tällaista mielenkiintoista kompleksia, joka oli täynnä puoliksi purettuja autoja ja muutenkin systeemit ja rakennukset näyttivät siltä, että ne sortuvat seuraavassa myrskyssä. Vásár tarkoittaa markkinoita.