Jyväskylä, Tampere, Joensuu

...Eli sinne, tänne ja takaisin.

Noniin, taas on reissattu ympäriinsä sinne sun tänne. Tästä tulee tällainen jymyiso postaus, koska en ole matkustamisen takia ehtinyt parkkeerata missään vaiheessa tietokoneelle kirjoittamaan. Muistaakohan sitä edes enää mitään...

Jyväskylän pääsykoe

Turun kokeen jälkeen oltiin viikonloppu mökillä. Sitten seuraavana keskiviikkoaamuna lähdin kohti Jyväskylää, jossa oli seuraava pääsykoe-etappina. Saapuessani aurinko vähän paistoi ja Jyväskylä näytti betonisesta harmaudestaan huolimatta ihan kivalta paikalta, mutta se ilo loppui lyhyeen, kun vesisade ja kylmyys vyöryivät koleana Jyväskylään lähes saman tien. Miten jossain paikassa voi aina olla kurja ilma, kun siellä käy? Itse koe oli vasta torstaina, mutta olin Marjolla yötä ja ehdittiin hengailla sitten siellä. Käytiin kanssa keskiviikkoiltana katsomassa Aladdinin ensi-ilta (siis näytelty versio siitä Disney-klassikosta) ja oli kyllä oikein hyvä, suosittelen. Oli lisätty ihan oikeita asioita lisäksi (kuten näissä uudelleenfilmatisoinneissa on tapana ottaa vähän ulkopuolelta lisää sisältöä, että kiinnostaisi enemmän aikuis(kohde)yleistöä) ja karsittu ihan sopivasti. Henki oli kyllä paras, yllätys yllätys. :D

Torstaiaamuna sitten Marjo suunnisti kampaajalle ja itse kohti Mattilanniemen yliopistokampusta. Olin etukäteen ihan älyttömän epäileväinen, sillä kokeeseen oli ilmoittautunut yli 800 ihmistä ja ohjeiden mukaan vain Agoran aulasta sitten jakauduttaisiin koesaleihin. No ei siellä kyllä ehkä ihan kahdeksaasataa ollut, mutta aika paljon kuitenkin. Siitä sitten täyteltiin koesaleja ilman mitään järjestystä ja olihan siinä pientä kaaosta ilmassa. Joonas tosin huomautti luultavasti paikkansapitävästi, että tämä järjestely johtui varmaankin siitä, että syrjäisiin yliopistoihin (kuten juuri Jyväskylään) ilmoittautuu paljon enemmän ihmisiä kuin mitä sitten oikeasti paikalle ilmaantuu. Olisi siis typerää istua isot salit puolityhjinä, joten sukunimen mukaan menevää ennakkojakoa ei kannata tehdä.

Koejännitykseltäkin oli lähtenyt jo edellisissä pääsykokeissa pahin terä, joten ihan rennolla meiningillä mentiin. Jyväskylähän oli siitä mukava hakupaikka, että ennakkomateriaalia ei ollut ollenkaan, vaan koe perustui puhtaasti kokeessa jaettavaan aineistoon. No, sitä aineistoa sitten riitti vaikka millä mitalla. Kaiken pohjana oli Sauli Niinistön uudenvuoden puhe, haha. Koe oli siitäkin outo, että viidestä kysymyksestä yksi oli pakollinen ja jäljelle jääneistä piti valita vain kolme eli yksi jäi yli. Voipi johtua siitä, että Jyväskylän hakulinja on aika outo, missä yhteiskuntatieteisiin yhdistyy filosofia. Näin ollen kysymyksissäkin oli tiettyä filosofisuutta, uh. En kyllä muutenkaan ole ihan varma Jyväskylän opintolinjan mielekkyydestä, sillä Jyväskylässä ei tosiaan ole mitään valtio- tai edes yhteiskuntatieteellistä tiedekuntaa, vaan kaikki on ympätty iloisesti yhteen jonkinlaiseksi humanistis-yhteiskuntatieteelliseksi sotkuksi. Jos siis sinne pääsen, niin humanistiksi sitä kuitenkin sitten jäisi... Se filosofiakaan ei tosiaan kiinnosta. Toisaalta samalla linjalla on myös valtio-oppi (joo, really...), mikä sinällään kuulostaa aika mainiolta mahdollisuudelta, mutta yksi kysymys vain vaivaa pientä mieltäni: Millainen on opetuksen taso, jos isoja asioita tungetaan yhteen ja luultavasti aika pienimuotoisesti?

Kokeesta jäi kuitenkin ihan mukava jälkifiilis, vaikka teinkin sen aika nopeasti. Ei se nyt varmaan ihan huonostikaan siis mennyt. Kokeen jälkeen nähtiin Eerikan kanssa, mikä oli ihan tosi kivaa pitkästä aikaa. Eerika esitteli viihtyisän, vanhanaikaisen kahvilan, missä syötiin kakkukahvit, vaikka paikka olikin ihan ääriään myöten täynnä; siis suosittu, eikä ihmekään. Kiva nähdä Jyväskylästä mukavia paikkoja, ehkäpä tuonne saattaisi jopa kotiutua, jos onnettaren arpa sinne kesäkuussa osoittaa.

Tampereen pääsykoe

Perjantaiaamuna juna taas puksutti kohti Tamperetta, mikä olikin näppärästi heti seuraavana pääsykokeena, sillä juna Helsingistä Jyväskylään pysähtyy anyway Tampereella. Sopiva välistoppi siis. Tampere on siitä jännä paikka, että siinä on ihan ison kaupungin tuntua.

Tampereen pääsykokeessa oli runsain mitoin porukkaa, eikä ihme, sillä tilastot osoittavat, että Tampereelle on Helsingin jälkeen vaikein päästä. En ollut etukäteen hirveän optimistinen mahdollisuuksieni suhteen, sillä ehdin lukea aika vähän ja ennakkokirjallisuutta oli tosi paljon ja tosi erilaisista aiheista. Tämä ei tosin ollut yllätys, sillä Tampere ylpeilee kaikista laajimmalla yhteiskuntatieteiden ohjelmallaan: samaan linjaan on ympätty oikea sillisalaatti yhteiskuntapolitiikasta nuorisotutkimukseen, sukupuolentutkimukseen ja kulttuuriantropologiaan asti. Yhteensä eri linjoja on kaikkiaan seitsemän. Voi tosin olla aika tympeää, jos näistä kaikista pitää lukea peruskursseja, niin erilaisia ne keskenään ovat...

Tämä näkyi sitten tietenkin pääsykokeessa; jos Jyväskylän kokeessa oli selkeä filosofian linja, Tampereen kokeessa oli asiaa laidasta laitaan. Toisaalta kokeen arviointikriteeristössä painotettiin tekstin selkeyden, oikeakielisyyden ja kirjoitustaidon merkitystä, minkä olisi pitänyt olla helppo nakki, mutta onnistuin menemään vähän paniikkiin ja ensimmäinen essee meni melkein kumitushommiksi. Oikeastaan kaikki lähti siitä, että jo ensimmäinen määrittelytehtävä, mikä periaatteessa oli ihan helppo ja jonka periaatteessa osasin, olikin jotenkin tosi vaikea, enkä osannutkaan konkreettisesti selittää asiaa auki kirjallisesti. Kävi klassisesti, että kun ensimmäinen tehtävä meni pieleen, jäi tosi negatiivinen fiilis, joka seurasi koko kokeen ajan.

Tampereen kokeesta jäi siis kaikista kokeista huonoin jälkifiilis ja tunne siitä, ettei koe mennyt ihan nappiin. En toisaalta yllättynyt, koska, kuten jo edellä sanottu, en ehtinyt oikein panostamaan kirjallisuuteen niin paljon kuin olisi vaadittu. Jos siis Tampereelle sattuisin pääsemään, niin olisin kyllä tosi yllättynyt tuon pääsykoe-episodin jälkeen.

Tampereelta suuntasin pienen ajantappo-kaupunkikävelyn jälkeen junalla takaisin Helsinkiin. Yhden yön levon jälkeen lähdettiin mummolle, missä oltiin viikonloppu. Oli tosi mukavaa ja yritin nauttia Suomen keväästä ja luonnosta vielä kun voin.

Joensuun pääsykoe

Sunnuntai-iltana porukat heitti miut Lappeenrantaan, missä nukuin yhden yön Joonaksen äidin luona. Tämän koira Bella on kyllä maailman lutusin ja suloisin pikku-hauva. <333 Olin tosi reipas (ja heräsin ihan kohtuuttoman aikaisin) ja kävelin aamulla viitisen kilsaa juna-asemalle. Tällä kertaa juna puksutti kohti Joensuuta, joka olikin viides ja viimeinen pääsykoekohteeni.

Varsinainen koe oli taas vasta seuraavana päivänä ja majoituin yhdeksi yöksi Heidille. Kaikkiin muihin kokeisiin kuin Tampereelle menin siis jo edellisenä iltana, ettei ainakaan VR:n myöhästelyt aiheuttaisi kokeista karsiutumista. (Esimerkiksi kun tultiin Joonaksen kanssa Lappeenrannasta Helsinkiin Joonaksen ollessa täällä toukokuun alussa, juna oli tunnin myöhässä. Onneksi oltiin varattu pari tuntia vaihtoaikaa Helsinkiin, ettei Joonas myöhästynyt lennolta.) Oli muutenkin mukava nähdä Heidiäkin piiiiiitkästä aikaa ihan kunnolla ja nähdä, missä tämä nykyään majailee. Vietettiin aikaa ihan jutustelemalla, käymällä kaupungilla ja koirien kanssa kävelyllä metsässä.

Joensuun pääsykoe alkoi tiistaina vasta yhdeltä. Heidi lähti opastamaan miuta yliopistolle ja käytiin ennen sitä vielä yliopiston ruokalassakin syömässä. Joensuussa oli kyllä tosi hyvät ruuat, sillä ne tulivat Fazerilta.

Osallistujia Joensuun kokeeseen oli tosi vähän, kaikki mahtuivat hyvin yhteen saliin (toisin kuin muissa kokeissa, missä ihmisiä on ollut ihan valtavasti). Koe oli myös yksinkertaisin, eikä se perustunut ollenkaan kokeessa jaettavaan aineistoon vaan ainoastaan pääsykoekirjallisuuteen, mitä sitäkin oli todella vähän ja sisällöltään aika yksinkertaista. Koe meni siis hyvin ja sain sen melko nopeasti valmiiksi. Täytyy kyllä nyt toivoa taas, etten ole vain yltiömäisen itsevarma ja oikeasti saan sen koulupaikan jostain, kun nyt uhoan tässä kokeen helppoutta... Totuus kuitenkin on, että Joensuuhun on paikkaa kohti kaikista vähiten hakijoita ja se onkin miulla oikeastaan hakulistassa vain vaihtoehto C:nä, jos mihinkään muualle ei onnistu. Joonas jää kuitenkin Helsinkiin ja viiden tunnin junamatka suuntaansa joka viikonloppu kuulostaa aika mahdottomuudelta.

Kokeen jälkeen kävin kävelemässä jokimaisemissa ihan tuota junamatkaa silmällä pitäen. Oikeasti viisi tuntia junassa oli aika tuskaa, mutta meni yllättävän nopeasti, vaikkei ollutkaan oikein tekemistä, vaan selailin vaan nettiä. Joensuun S-marketissa muuten myytiin sultsinoita ja mustikkakukkoa, joita ostin matkaevääksi, siistiä. :D Olin vasta puolenyön aikoihin Helsingissä porukoilla ja tosi väsynyt ja pahantuulinen ja halusin vain äkkiä nukkumaan rankan matkustamisen jälkeen.

***

Ja nyt on matkat heitetty ja lukemiset luettu ja voin vain odottaa pääsykoetuloksia, jotka pitäisi julkaista viimeistään 28.6. Kuukausi aikaa siis jännitellä ja stressata. Jos olisin käynyt tekemässä normaaleita tenttejä, sanoisin että ihan kaikki kokeet menivät ainakin kohtuullisen hyvin ja odottaisin niistä hyviä arvosanoja, MUTTA mistä tietää mikä on tarpeeksi hyvin ja missä rima menee, kun hakijoita on niin paljon ja paikoista on kova kilpailu varsinkin Etelä-Suomen yliopistoissa. No, sen näkee vasta sitten kun tulokset tulevat. Tietysti olisi siisteintä päästä Helsinkiin ja Turkukin olisi tosi kiva, mutta tyytyisin kyllä muihinkin yliopistoihin, koska huonoin vaihtoehtohan olisi jäädä kokonaan ilman paikkaa. Ensi vuonna haku ei ainakaan muutu yhtään helpommaksi, päin vastoin, typerän pääsykoeuudistuksen takia.

Huomenna illalla lähtee lento takaisin Budapestiin, missä Joonas lienee minua jo kovin kaivannutkin. Edessä on kahden kuukauden kesäloma. Toisaalta on tosi ihanaa kahden kuukauden täyspäiväisen (luin oikeasti 6-9 tuntia päivittäin kuutena päivänä viikossa ihan super tavoitteellisesti) opiskelun jälkeen kiva päästä rentoutumaan, toisaalta olen vähän skeptinen sen suhteen, että keksinkö mitään tekemistä. :D Joonas on kanssa kuitenkin kesälomalla yliopiston kurssien jo loputtua, joten eiköhän jotain keksitä. Tosi jännittävää oikeastaan olla oikealla kesälomalla ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Vieraita on tulossa paljon ja väliajoilla koitetaan varmaankin matkustella.

Kohti kesää siis! <3

Turun pääsykoe

Tämä tulee nyt hieman myöhässä, sillä Turun koe oli jo viime keskiviikkona 15.5. Lähdettiin kuitenkin heti keskiviikkona, kun saavuin takaisin Helsinkiin, köröttelemään porukoiden kanssa autolla kohti mökkiä. Sieltä kotiuduimme vasta eilen illalla. Ei ole siis ollut mahdollisuuksia päivitellä pääsykoetilannetta aiemmin, mutta toivottavasti muistan vielä jotain viime viikosta...

Menin Turkuun jo edellisenä iltana junalla. Olin ottanut polkupyörän mukaan, joten polkaisin nopeasti Marja-kummille, mihin oli muutama kilometri asemalta matkaa. Marja tuli puoleen matkaan vastaan ja iloiseksi yllätykseksi hauvelin kanssa, joka oli heillä hoidossa. Jutskailtiin ja syötiin Marjalla illallista. Illalla koitin vielä vähän lueskella pääsykoemateriaaleja. Turun koe ei jännittänyt samalla tavalla etukäteen kuin Helsingin koe, mutta silti nukuin aika katkonaisesti, eiköhän siinä liennyt piilojännitys taustalla...

Turun pääsykoe järjestettiin itseni osalta Åbo Akademin tiloissa, sillä Turun yliopistolla oli ilmeisesti tiloja remontissa tjs… Toisaalta aamulla oli helppo suunnistaa pääsykoepaikalle, joka oli ihan Turun tuomiokirkon vieressä, mikä on aika näkyvä maamerkki. Jännä, että vaikka illalla ei jännittänyt, niin juuri ennen koetta kyllä kalisi hampaat jännityksestä yhteen.

Koejärjestelyt olivat paljon löysemmät kuin Helsingissä, mistä yllätyin aika paljon. Helsingissähän paikaltaan ei saanut enää nousta istumisen jälkeen ilman erilupaa jos jotain vaikka unohtui vielä reppuun. Turussa taas kehotettiin moneen kertaan käymään vielä ennen koeajan alkua tarkastamassa. Kirjoitin siitä, miten Helsingissä repussa pirisevä puhelin johti koesalista poistamiseen, mutta Turussa vain lupailtiin, että: "No jos jollain soi, niin siirretään sitten reppu syrjempään ettei se häiritsisi niin paljon..." Helsingissä myös uhattiin hylkäämisellä, mikäli nimet jäisivät papereihin kirjoittamatta, mutta Turussa senkin kerrottiin unohduksen sattuessa vielä voitavan tehdä koetta palauttaessa. Varmaan nämä koejärjestelyjen tiukkuus kertoo jotain osaltaan myös siitä, miten vaikea yliopistoon on päästä ja miten todennäköiseksi arvioidaan vilpin yrittäminen.

Itse koe oli myös ihan erilainen kuin Helsingissä. Helsingissähän selkeästi yksi kokelaita pudottava tekijä oli aika: kirjoitettavaa oli ihan himona (vaikka olisi tällainen nopea kirjoittaja kuin minä) ja käytin koko viisituntisen koeajan hullun lailla kirjoittaen ja silti viimeinen essee jäi kesken eikä mihinkään tehtävään todellakaan ehtinyt enää palata tarkastamaan tai lisäämään jotain. Turussa taas koe oli tosi löysä: kirjoitettavaa oli ihan älyttömän vähän: tekstille oli varattu ihan vähän tilaa, maksimissaan ehkä sivu (vrt. Helsingin neljän sivun esseet). Lähdinkin tekemään Helsingin hengessä koetta ihan liian nopeasti: parin tunnin jälkeen olin valmis ja tajusin, että kaikki tekstini olivat tosi huonosti jäsenneltyjä yms. kiireesti raapustettuja ja koeaikaakin oli vielä yli puolet jäljellä. Päädyin kumittamaan melkein kaiken pois ja kirjoittamaan vastaukset ihan uusiksi ajatuksen kanssa... Hankalaksi osoittautui oli juuri vastaustilan rajallisuus: olisi ollut paljon enemmän sanottavaa kuin mitä oli tilaa.

Lisäksi kirjallisuusosion tehtävä oli pelkkä monivalinta, mikä oli aika outoa. :'D Toisaalta väärästä vastauksesta tuli miinuspiste. Tämän tähden vastausvaihtoehdot eivät olleet vain oikein-väärin, vaan viisiportaisesti "täysin samaa mieltä-melko samaa mieltä-en tiedä- melko eri mieltä-täysin eri mieltä". Mikäli vastasi melko-vaihtoehdon, saattoi menettää tai saada vain puolikkaan pisteen. Heitin siis riskillä kaikkiin pelkästään täysin samaa tai täysin eri mieltä-vastaukset. Toisaalta melkein kaikki väittämät olivat ihan selkeitä, vain yhdestä olin aika epävarma. Setti oli sellainen kuin epäilinkin: mukana oli sekä yksinkertaisia väittämiä, tarkkoja yksityiskohtia sekä kompia, joista piti huomata esimerkiksi yksi sana, joka teki vastauksesta väärän tjs.

Kokeeseen ei loppujen lopuksi mennyt kuin kolmisen tuntia. Tuntui tosi helpolta ja lyhyeltä verrattuna Helsingin kokeeseen, joka oli kunnon killeri… Fiilikseksi jäi, että koe meni aika hyvin ja se oli helppo - mutta toisaalta helppous ei ole ehkä hyvä asia, koska silloinhan se on kaikille muillekin helppo. Saa nähdä, miten meni, toivon parasta!

Turussa oli kaunis päivä, lämmintä ja aurinkoista, ja hengasin junaa odotellessa kolme tuntia ihan kaupungilla. Ihan ensiksi kävin heittämässä kaikki pääsykoemateriaalit ja vihot selkärepustani painamasta roskikseen, ja käppäilin sitten joen rannassa, pyörin kaupungilla ja söin lounasta joenpenkalla istuskellen. Olin varannut junaliput niin, että olisin ehtinyt olla kokeessa loppuun saakka, joten sen takia odotettavaa oli niin paljon. Turku oli kyllä kaunis kaupunki; miksi aina siellä käydessä aurinko paistaa? Turussa voisin kyllä ihan mielelläni ajatella opiskelevani, mikäli paikka ei Helsingistä aukea. Illalla sitten junalla takaisin Helsinkiin ja sieltä autolla Luumäelle aurinkoisen loppuviikon viettoon mummolaan ja mökille.

Helsingin pääsykoe

Kirjoittelen tässä vähän tunnelmiani Helsingin pääsykokeesta, joka oli siis eilen perjantaina 3.5. klo 10-15. Jännitti tietty aika paljon, koska Helsinki on hakukohteistani ensimmäisenä. Olisihan se kiva pysyä samassa kaupungissa Joonaksen ja perheen kanssa, vaikka opintojen takia olenkin valmis lähtemään muuallekin. Helsingissä vetää myös se, että yliopisto on tuttu ja luotan tosi vahvasti sen opetuksen tasoon. Toisaalta sosiaalitieteiden opintokokonaisuus, johon kuuluu sosiaalipolitiikka, sosiologia, sosiaalipsykologia ja sosiaalityö, ei ole erityisen kiinnostava, sillä ainakin tällä hetkellä olen kiinnostunut noista vaihtoehdoista lähinnä sosiaalipolitiikasta. Sisään päästyä pitäisi vielä kilpailla arvosanoista muiden opiskelijoiden kanssa, sillä kaikille yhteisten perusopintojen jälkeen aineopintojen linjoille (siis johonkin noista neljästä) valitaan opintomenestyksen perusteella... Ensin kilpailet opiskelupaikasta ja sitten siitä, että pääset opiskelemaan haluamaasi ainetta, joopa joo nämä koulutusuudistukset taas.

Torstai-iltana valmistauduin kokeeseen rentoutumalla ja antamalla aivojen levätä ennen koerutistusta. Kävin pitkällä lenkillä, jonka jälkeen katsottiin Emman ja äiskän kanssa elokuva. Laitoin tietenkin aamua varten tavarat valmiiksi, pakkasin koe-eväät ja valitsin valmiiksi vaatteet ja silittelin ne henkariin odottamaan. Kävin ajoissa nukkumaan, mutta yö meni aika katkonaisesti ja heräilin useasti; varmaan jännitys vaikutti uneen...

Runsaan aamupalan jälkeen lähdin vähän turhankin ajoissa yliopistolle, koska olin jo yhdeksän aikoihin keskustassa. Mikäs siinä, pyörin kirjastolla ja keskityin hengittelemään. Parhaiten jännitykseen tuntui auttavan kyllä klassisen musiikin kuunteleminen kuulokkeilla, yllättävää! Hakijoitahan sosiaalitieteisiin Helsinkiin oli melkein 1500 ja hakijat oli jaettu useisiin eri saleihin sekä Porthaniaan että Päärakennukselle. Itse olin ryhmässä, joka teki pääsykokeen Päärakennuksen suuressa salissa. Olin siellä aikoinaan tekemässä suomen kielenkin koetta, hehe, historia toistaa itseään. Jännitykseen auttoi kyllä varmasti sekin, että paikka oli tuttu, koska olen opiskellut melkein kaikki suomen kielen kurssini Pääraksalla. Niinpä nähdessäni kilometrin pituisen jonon vessaan ennen koetta, tiesin harppoa ylös viidenteen kerrokseen, jossa oli ihan tyhjää tietenkin. Samaten muut hakijat jonottivat sisään koesaliin vain yhdestä ovesta, vaikka käytävän toisessa päässä oli saliin toinenkin sisäänkäynti, minne ei ollut yhtään jonoa. Tulipa fiksu olo, kun oli kotikenttäetu.

Koe alkoi ajallaan, vaikka pari ekaa minuuttia pitikin keskittyä vain hengittelemään syvään. Ekaan tehtävään meni vähän liikaa aikaa, kunnes homma ja ajatus alkoi kulkea, ja pääsi vain hyvään, positiiviseen tekemisen flow-tilaan, joka kesti onneksi koko kokeen ajan. Täytyy sanoa, että kirjallisuusosion tehtävät menivät mielestäni tosi hyvin (mikäli en vastannut aiheen vierestä, kysymykset olivat aika laveasti muotoiltuja välillä), mutta olisinkin ollut pettynyt, mikäli en olisi hallinnut koemateriaaleja hyvin koko huhtikuun kestäneen lukemisen jälkeen. Aineisto-osio, joka perustui ennakkokirjallisuuden lisäksi kokeessa jaettuun aineistoon, sen sijaan aiheutti vähän enemmän päänvaivaa, vaikka olin etukäteen kuvitellut olevani juuri siinä hyvä. Iltapäivällä alkoi varmaan jo väsyäkin sen verran, että taulukoista ei meinannut enää mitään ymmärtää. Myös ennakkokirjallisuuden yhdistäminen vastausten perusteiksi oli tosi hankalaa, sillä niillä ei tuntunut olevan paljoakaan yhteistä kysymysten kanssa. Mukana oli myös yksi englanninkielinen teksti, mitä säikähdin aluksi sen nähdessäni, mutta onneksi kyseessä oli tosi yksinkertaisesti ja selkeästi kirjoitettu tutkimuskatsaus. Myös sanastoa oli annettu aika reilusti käännettyinä tueksi. Näin tämän pitäisi mielestäni ollakin, ei olisi kauhean reilua, että sisäänpääsyssä mitattaisiin lähinnä kielitaitoa. Viimeinen perustuloa käsittelevä essee olisi saanut olla neljäsivuinen, mutta sain vain pari sivua kirjoitetuksi ja sen jälkeen jäljellä oli enää viisi minuuttia koeaikaa, enkä viitsinyt enää alkaa keksiä siinä vaiheessa lisää.

Kokeessa kävi ei-niin-hauska sattumus, kun jonkun kännykkä soi repussa (jotka jätettiin kokeen ajaksi salin seinustoille) useampaan otteeseen. Jokusen soiton jälkeen koevalvoja nosti repun ylös ja huusi, kenen reppu on kyseessä. Eräs poika nosti varovaisesti kätensä ylös ja kävi niin, että hänet poistettiin reppuineen koesalista. Puhelimet oli tietenkin ohjeistettu pitämään äänettömällä kokeen ajan ja jatkuva kännykän pirinä laskettiin koetilaisuuden häirinnäksi, josta seuraa kokelaan poistaminen salista. Harmi tietysti kyseisen pojan kannalta, mutta kannattaisi tietty noudattaa ohjeita... Äiti varmaan koetti soitella, että mitenkäs se koe meni. xD

Olin siis paikalla kokeen loppuun asti, kuten aiemmin tekemäni simulaatiokokeen perusteella odotinkin. Ylppärit oli oikeasti ihan eväsretki pääsykokeeseen verrattuna. Ensinnäkin luin niihin huomattavasti vähemmän (olihan kaikki jo lukiossa aiemmin opittua) ja en istunut yhdessäkään yo-kokeessa yli kolmea tuntia ja siinä välissä ehti syödäkin ja miettiä yms. Pääsykokeessa selvästi yhtenä hakijoita tiputtavana tekijänä oli juuri tuo älyttömän tiukka aika: pidän itseäni tosi nopeana esseen kirjoittajana (lähden aina kaikista tenteistä ensimmäisenä ja ylppäreistäkin ekojen joukossa ja silti olen saanut aina loistavia arvosanoja) ja silti pääsykokeessa oli KIIRE ja aika loppui kesken! Olin tosi iloinen, että tein alkuviikosta simulaatiokokeen (jossa simuloitiin pääsykoetta mahdollisilla koeaiheilla), koska muuten en olisi ehkä tajunnut, miten älyttömän nopeasti pääsykokeessa pitää vain rientää kysymyksissä eteenpäin. Jos jotain ei keksi heti, sitä ei ehdi jäädä miettimään. Jos en olisi tajunnut tätä, en olisi varmasti ehtinyt vastaamaan kaikkiin tehtäviin. Toisaalta nytkin osa vastauksista jäi vähän tyngiksi, mutta vastasinpa ainakin jokaiseen jotakin.

Eväitäkään en ehtinyt syömään, vaan pistelin vain energiapatukan suihini nopeasti yhtä kokeissa jaettua aineistoa lukiessani. Onneksi kokeen jälkeen mentiin Janinan kanssa sushibuffettiin ja pääsi syömään. Jatkossa ainakin muistan, että aamulla kannattaa syödä hyvä aamupala (eikä varata niin paljon eväitä). Oli kyllä vähän juminen olo ja syömäpuikot eivät meinanneet pysyä tärisevässä kädessäni viiden tunnin kirjoitusurakan jälkeen.

Seuraavaksi vuorossa Turun pääsykoe 15.5., johon pitäisi alkaa lukea. Olo on niin kaikkensa antanut, että pidän vielä tänään vapaapäivän ja aloitan sitten... Tietysti uhrasin ajallisesti eniten resursseja Helsingille, mutta sinnepä onkin vaikein päästä. Laskin, että ei-ensikertalaisena mahdollisuuteni päästä sisään ovat 5% joten saas nähdä nappaako. :D Koe meni ihan kohtuullisesti ja olen ihan tyytyväinen: en usko, että olisin voinut valmistautua enää tämän enempää, mutta katsoo nyt mihin se riittää, kun kilpailu paikoista on niin älyttömän kovaa. On kyllä helpottunut olo nyt, mutta kohti uusia haasteita vain: vielä ei ole aika levätä, sillä olen vasta puolessa välissä tätä kahden kuukauden lukemis- ja koerupeamaa, vaikka matkaväsymys alkaa jo vähän painaa.

Ihan tavallinen päivä, lähtöä ja synttärit

Lollerilol piti julkaista tämä postaus jo eilen, mutta olin näköjään painanut vahingossa tallenna-nappulaa julkaise-nappulan sijaan, joten lukekaa tämä kuin se olisi ilmestynyt maanantaina. :)

Kirjoitettu maanantaina 29.4.

Tadaa, tämä on viimeinen postaukseni ennen Suomeen lähtöä, joka koittaa huomenna. Siis jo HUOMENNA! Apua... Huomenna on vapunaaton ja Suomeen palaamisen lisäksi syntymäpäiväni ja täytän 24 - vihdoinkin, sillä olen jo kaksi vuotta aina ikää kysyttäessä meinannut muistaa olevani jo tuon ikäinen... Ehkä sitten jumitun tulevina vuosina kahteenkymmeneenneljään ikuisesti. Ollaan synttäreiden ja viimeisen illan kunniaksi menossa tänään illalla syömään, mutta ei vieläkään olla päätetty mihin. Onneksi Joonas tulee viikon päästä Suomeen viideksi päiväksi, niin ei tarvi olla niin kauan erossa, ja onneksi tietysti itsekin palaan kuukauden päästä Budapestiin. Saa nähdä, miten toukokuussa Suomessa ollessa tulee kirjoiteltua (vai tuleeko), sillä pääsykokeissa ympäri Suomea juokseminen varmaan vie kaiken aikani ja lisäksi jätän tietokoneeni Joonaksen luokse Budapestiin. Olettavasti Joonas tarvitsee sitä opinnoissaan minua enemmän. Joo, Joonaksen kone on ollut kohta kolme vuotta rikki ja ollaan koko aika käytetty vain yhtä konetta ja pärjätty ihan kohtuullisesti, mitä nyt välillä kinastellaan siitä, kummalla on tähdellisempää tekemistä tietokoneella.

Olen koko huhtikuun suunnitellut, että kirjoitan postauksen ihan siitä, miten normaali arkipäiväni täällä sujuu, sillä ne ovat toistaneet melko samanlaista kaavaa. No, olen lykännyt tätä postausta vähän liikaa, koska normaaliin arkipäivään kuuluu yleensä se, että Joonas on koulussa ja tämä yllättävä kahden viikon pääsiäisloma on sotkenut meidän arkea aika paljon, kun toinen vaan pyörii kotona häiritsemässä. Samalla tajusin, että nämä rakkaiksi tulleet huhtikuiset arkipäivät ovat ohi, sillä kesällä tulen olemaan täällä ihan vain vailla huolia ja murheita ja Joonaskin on kesälomalla. Tässä nyt kuitenkin kiinnostuneille ja tulevaisuuden itselleni muistin virkistykseksi katsaus ihan normaaliin elämääni täällä. Arki ja sen jokapäiväiset rutiinit ovat suuresti aliarvostettuja, sillä niiden tuomaa turvaa ja jatkuvuutta kaipaa aina kun se häiriintyy. Lähtökohtaisesti kai pitäisi rakentaa itselleen sellainen arki, jonka pyörittämisestä nauttii eikä halua paeta siitä - pitää ilmeisesti alkaa harkita tulevaisuudessa kotona työskentelyä, niin tyytyväinen olen ollut elämääni viime aikoina täällä. :'D Esimerkkinä tässä eilinen päiväni (ihan tosi, sunnuntai muistutti kaikista eniten normaalia arkipäivää tällä viikolla :'D), mutta kertoilen laveammin muutenkin päivieni samankaltaisesta kulusta. Tietenkään kaikki päivät eivät kulje ihan näin ja välillä nähdään kavereita ja käydään jossain matkoilla yms. mutta aiheena onkin arki. Yleensä noista erikoisemmista tapahtumista tulee kirjoitettua blogiin joka tapauksessa omia postauksiaan.

Aamupalaa

Aamulla heräilin kahdeksalta herätyskellon pirinään. Jos tuntuu väsyneeltä tai nukkumaankäynti viivästyy, en toki laita herätystä, mutta muuten olen koettanut pitää täällä unirytmistäni kiinni. Siihen on montakin syytä:
1) Joonaksen ollessa koulussa herään mieluiten samoihin aikoihin kuin Joonaskin, että ehditään juoda yhdessä aamulla aamukahvia. Vaikkei aina istuta edes samaan aikaan pöydässä tai juuri jutella mitään, niin tämä on tuntunut aina jotenkin tosi tärkeältä.
2) Jos annan unirytmin venähtää, niin sehän venähtää jo kerrasta (ilmeisesti oma luontainen unirytmini on aika myöhäinen ja iltapainotteinen). Jos esimerkiksi ollaan oltu kaupungilla myöhään ja päästy vasta yöllä nukkumaan, korjaan häiriintynyttä unirytmiä vielä viikkoa myöhemmin.
3) Edelliseen liittyen, kannattaa herätä aikaisin, että illalla väsyttäisikin.
4) Minusta on tulossa vanha ja tapoihinsa kangistunut mummo, joka tulee kiukkuiseksi, jos omaa tuttua elämänkulkua häiritään.

Aamulla olen syönyt aika säännöllisesti puuroa, marjoja ja blenderin ostamisen jälkeen smoothieta. Eikä kyllästytä - suorastaan odotan joka ilta, että olisipa jo aamu, niin pääsisin syömään kaurapuuroni! :D Sen, ettei aamulla ole kiire minnekään, paras puoli on ylivoimaisesti se, että ehdin keittää puuroa kattilassa (pikapuuron sijaan), tehdä kaikessa rauhassa smoothieta ja juoda kahvini omalla ajallani. Tämän johdosta tosin aamut on tooosi hitaita ja lähes aina menee heräämisestä pari tuntia, että saan edes aamukahvit juotua. Puurossa on vain se huono puoli, ettei se pidä nälkää kuin pikku tovin. Aiemmin söin puuroa jogurtin/rahkan kanssa, mutta olen ratkaissut ongelman vielä tehokkaammin lisäämällä valmiiseen puuroon mitallisen vaniljan makuista heraproteiinia. Ihan älyttömän hyvää, puuro maistuu vaniljaiselta, ja pitää nälkää tosi pitkään. Suuri suositus, vaikka itsekin aluksi epäilin! Täällä marjat on tosi halpoja ja aina alennuksessa, ostan Lidlistä tuoreita mustikoita ja mansikoita 1-2 eurolla /rasia, minkä takia pystyn myös laittamaan niitä joka aamu puuroon; mitä ylellisyyttä, Suomessa marjat maksaa mansikoita. Smoothiestani teen yleensä vihreää ja heittelen siihen yleensä banaania/omenaa/kiiviä/päärynää/mitä milloinkin, kivennäisvettä nesteeksi ja pinaattia ja vuonankaalia tuomaan ravinteita. Aamu on nykyään päivän suosikkihetkeni (ei ole ollut aina). 

Aamiaiselta Joonas ryntää yleensä (myöhässä) kouluun ja jään yksin kotiin. Vaihtoehtoisesti olen välillä käynyt aamukävelyllä saattamassa Joonaksen yliopistolle, mikäli herra ei ole liikaa myöhässä ja ilma on kiva. Matkaa tästä on noin 1,5-2 km suuntaansa eli ei paha. Eilen tein sen sijaan nopean viiden minuutin aamuvenyttelyn odotellessani puuroveden kiehumista. Eilen Joonas ei kuitenkaan vapaapäivästä huolimatta jäänyt kotiin rötväämään, vaan aamiaisen jälkeen lähti koko aamu- ja iltapäiväksi kiertelemään ulkoilmakirppiksiä, ja sain kotona lukurauhan samaan tapaan kuin jos Joonas olisi ollut koulussakin.

Päiväkahvit ja noita muistipelilappuja

Aamiaisen (ja mahdollisen aamukävelyn) jälkeen olen opiskellut parisen tuntia ahkerasti. Puolen päivän aikaan alkaa yleensä kaikki tieto kivistämään päätä ja tapanani onkin pyhittää iltapäivä urheilulle. Välillä käyn juoksemassa, mutta olen myös tykännyt tehdä Youtubesta jumppia. Olen oikeastaan ollut jälkimmäisiin älyttömän tyytyväinen: saan ryhmäliikuntatunnin omaan olohuoneeseeni eikä tarvitse maksaa mitään eikä myöskään liikkua ryhmässä. (Tykkään ryhmäliikunnasta, mutten muista ihmisistä siellä. xD) Urheilun jälkeen saatan vielä tehdä vähän kehonpainoilla lihaskuntoa tjs, venyttelen ja käyn suihkussa. Kauhea nälkä liikkumisesta tietenkin tulee, joten lounaalla olen syönyt joko leipää ja munakasta tai lämmintä ruokaa mikäli sitä on jääkaapissa valmiina. Eilen nautin linssikeittoa, joka tehtiin jo edellisenä päivänä. Älyttömän hyvää (eikä linssit, tomaattimurska, porkkanat ja sipuli maksa melkein mitään). Sori, että puhun vaan ruuasta, mutta se on arkipäivieni suuri ilo. En ole niitä, jotka syövät vain elääkseen, vaan soisin ravintoni myös maistuvan hyvältä. Syöminen sitä paitsi rytmittää miun elämää aika vahvasti tällä hetkellä.

Joonas tulee tai on tulematta näihin aikoihin myös kotiin, riippuen omasta ohjelmastaan. Jos tulee, niin nautitaan iltapäiväkahvia. Sattui niin, että Joonas tuli eilen tähän normaaliin aikaansa kotiin ja toi tullessaan myös syntympäiväkukkia miulle. <3 Juotiin iltapäiväkahvit, ja samalla Joonas auttoi miuta harjoittelemaan pääsykokeiden termejä. Joonas siis nosti hatusta jonkun paperilapulle kirjoitetun käsitteen, jonka sitten selitin suullisesti. Jos ollaan menty kahvilaan iltapäivällä opiskelemaan, kuten välillä tehdään, niin lähden heti lounaan jälkeen keskustaan Joonasta vastaan ja jatketaan siitä johonkin mukavaan ja rauhalliseen paikkaan.

Hehe lähdössä ulkoilemaan

Kahvittelun ja kaiken touhun jälkeen onkin hyvä jatkaa virkistyneenä opiskelua, kun aivot ovat hieman nollautuneet. Luen aina aamulla luetun aineiston uudelleen läpi ja kertaan sen niin, että jää ulkomuistiin. Teen yleensä myös uudet muistiinpanot aamulla tehtyjen luonnoksien pohjalta. Uskon, että opettelemalla saman aineiston samana päivänä kahteen kertaan auttaa myös sen painamisessa mieleen, kun sama info kertautuu lyhyen tauon jälkeen. Lueskelen ahkerasti viiteen-kuuteen saakka. Eilenkin lopetin luvut niitä aikoja ja lähdettiin Joonaksen kanssa kävelylle. Jotenkin intensiivisten opiskelu-urakoiden jälkeen on aina pakko päästä ulos tuulettamaan kaikesta tiedosta jumiutunutta päätään. Kävelyretki vähän venähti ja päädyttiin olemaan ulkona yli kaksi tuntia.

Loppuilta meneekin sitten ihan pyöriessä kotona, syödään iltapalaa ja surffaillaan kännykällä, eikä tehdä mitään kauhean järkevää. Söin iltapalaksi riisikakkuja ja rahkaa ja lueskelin vielä pääsykoematskuja. Ennen nukkumaankäyntiä siivosin keittiön sekä laitoin kaikki kattaukset, kahvipannut, puurohiutaleet yms. valmiiksi aamuksi. On mukava herätä, kun aamulla heti kämppä ja keittiö ovat siistejä ja voi vaan pistäää valmiiksi mitatun puuroveden kiehumaan.

Kävelyretken maisemia. Ilma oli kolea, tuulinen ja välillä tihutti vettä.

Näitä kotikulmien maisemia jää kyllä kaipaamaan

Nukkumaan ollaan menty säännönmukaisesti yhdentoista aikoihin, kuten eilenkin. Toivotan hyvää yötä ja toivon toista mahdollisimman rauhallista ja rutiininomaista päivää, jolloin saan paljon aikaiseksi. Olen myös nukkunut täällä tosi hyvin, toisin kuin Suomessa, eikä ole tarvinnut kaivaa mukaan pakattua melatoniini-purkkia vielä kertaakaan esille!

Kirjoitettu tiistaina 30.4.

Nokun nyt kuitenkin palasin vielä tämän postauksen äärelle, niin kerrottakoon, että lähtö on iiiiiihan kohta tai siis illalla. Puolen yön aikoihin Suomen aikaa miun pitäisi laskeutua kotimaahan. Olen ihan järkyttynyt jo valmiiksi, Helsinki tuntuu jo niin kaukaiselta... En haluaisi lähteä, mutta onneksi kuukauden päästä tänne voi vielä palata pariksi kuukaudeksi. Hahaa on myös miun syntymäpäivä, mikä tosin tuntuu vuosi vuodelta vähemmän merkitykselliseltä. 

Niin hyvää

 Käytiin viimeisen illan kunniaksi eilen Joonaksen kanssa syömässä ja valittiin paikaksi Bamba Marha Burger bar. Paikka osoittautuikin jonkinlaiseksi fiinimmäksi pikaruokalaksi, missä ruoka tilattiin itse tiskiltä ja aterimetkin olivat kertakäyttöisiä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä tykätään simppelistä tunnelmasta ja ei tykätä antaa tippiä, jolta välttyy hyvin käymällä vain itsepalvelupaikoissa... Tästä huolimatta burgeri osoittautui ihan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n hyväksi, varmaankin parhaaksi hampurilaiseksi mitä olen koskaan syönyt! Mm tänne pitää tulla kesällä vielä uudelleen... Eikä ateriakaan maksanut kuin noin 8 euroa, mikä Suomessa on jonkun ihan perus mäkkihampurilaisen hinta. Käytiin syömisen jälkeen vielä kävelemässä ja juutalaiskorttelin ravintola- baarikompleksissa juomassa yhdet drinkit, jonka jälkeen kotio nukkumaan...

Olen näköjään vihdoinkin oppinut
pakkaamaan matkalaukkuni siististi

Tänään olen jatkanut pakkaamista. Vaikeaa, kun ei ole minkäänlaista vaakaa, toivon vain, että lentokentällä laukku menee läpi! Toisaalta harmittaa, jos jää kovin alipainoiseksi, koska kesällä on niin paljon mitä pitäisi mielellään saada Suomeen (esim. blenderi). Tämän takia koitan vielä ainakin kaikki talvi- ja välikausivaatteet jo pois. Tänään olisi tarkoitus (jos ehtii) vielä käydä kaupungilla pyörimässä ennen kuin pitää lähteä lentokentälle. Voih, jännittää niin tulla takaisin, mikä on varmaan ihan höpsöä.

Suunnitelmia:
- Pääsen lenkille merenrantaan, tuttuihin maisemiin :) Jippii, kivempi Helsingissä luonnossa kuin täällä kahden ison autotien välissä Tonavan rannassa pakokaasujen katkussa. Sitäpaitsi kaipaan jo Itä-Helsingin tuttuihin maisemiin.
- Muutenkin luonto ja Suomen kevät <333 Helsinki tuntuu pelkältä metsältä Budapestin jälkeen. Olen oikeasti kaivannut puita ja metsiä ja luontoa ihan sairaasti täällä, metsäisin kokemus on se, kun käytiin siellä Budan kukkuloilla vähän vaeltelemassa.
- Uimarannat! Okei, varmaan toukokuussa on Suomessa vielä liian kylmä uida, mutta täällähän ei mitään rantoja ole. Jos olisi, nekin olisivat täyteen ahdettuja ja maksullisia (kuten Saksassakin). Jos nyt vaikka mökille pääsisi kuitenkin käymään.
- Olen jostain syystä himoinnut riisipiirakoita jo viikkotolkulla, niitä pitää käydä ostamassa heti huomenna.

Skanzen

Vautsi oon kirjottanut eniten postauksia huhtikuussa, vaikka juuri tässä kuussa miun pitäisi olla kiireisimmilläni. :D Löysin tähän kaksi syytä a) blogin kirjoittaminen käy rentoutumisesta, kun en vapaa-ajallani paljon mitään kaupassa käyntiä merkittävämpää ehdi harrastaa b) tällä on hyvä vältellä pääsykokeisiin lukemista...

Tällä viikolla tavallisen arjen lisäksi vähän repäistiin, kun lähdettiin torstaina käymään Szentendren kaupungissa Skanzen-nimisessä ulkoilmamuseossa, joka on Unkarin suurin edustajansa - ja joo, nimi on lainattu Tukholman vastaavasta Skansenista... Mielikuvitus, sitä ei ole. Ollaan kaiken rehellisyyden nimissä suunniteltu käyntiä tuolla jo viikkokausia, mutta jotenkin ollaan aina jätetty menemättä, milloin syynä on ollut sateinen ilma, milloin väsymys, milloin mikäkin... Oli siis jo korkea aikakin! Sitä paitsi, junamatka Hevin lähijunalla kesti suuntaansa 40 minuuttia, jonka saattoi oivallisesti käyttää opiskeluun, joten täysin hukkaan tämäkään päivä ei mennyt! Oivallisen tästä teki myös se, että Joonaksellahan olisi pitänyt olla pääsiäisloma keskiviikosta tiistaihin, mutta jo edellisellä viikolla alkuviikon tunnit oli peruttu, koska opettajat olivat päättäneet lompsia lomalle jo aiemmin. Tämä oli ihan ymmärrettävää, mutta hämmentävämpää oli se, kun Joonas nyt keskiviikkona intoa puhkuen palasi yliopistolle ja se oli, yllätys yllätys, aivan tyhjillään. Opettajat olivat päättäneet siis pysyä kotona tälläkin viikolla ja pitää samantien kahden viikon loman... Tää on tämä unkarilainen mentaliteetti taas parhaimmillaan. Torstai jäi siis Joonakselle vapaapäiväksi. Myös sään puolesta päivä oli mitä kaunein, taivas oli pilvetön ja lämpömittari lähenteli 30 asteen lukemia.

Lehmä-raasu narun päässä

Päästiin siis Szentendreen lähijunalla, mikä oli helppoa, sillä tunnettiin reitti käytyämme Szentendressä jo Mirkan kanssa maaliskuussa. Nyt kuitenkin jatkettiin junasta vielä bussiin, sillä ulkoilmamuseo sijaitsi n. 6 km kaupungin ulkopuolella. Perille oli kuitenkin helppo löytää, sillä muitakin matkustajia oli menossa samaan suuntaan.

Museon alue oli laaja ja sinne oli tuotu historiallisia rakennuksia eri puolilta Unkaria niin, että alueelle oli muodostettu omia kyliään, jotka edustivat eri alueita Unkarissa. Lisäksi nähtävillä oli myös muita kuin asuintaloja; esimerkiksi mylly, värjäämö, vesivoimala... Pakko sanoa, että paikallisia eroja kyllä näki, mutta toisaalta sama paritupa-rakennustyyli näkyi kyllä ihan kaikissa taloissa, olivat ne sitten etelästä tai pohjoisesta, maalais- tai kaupunkilaistaloja. Myös eri uskontokuntien sisustustavoissa oli eroja. Mielenkiintoinen ja Suomesta eroava tapa oli kuitenkin se, että sisäänkäyntitilaan (jonka molemmilla puolilla siis olivat huoneet) oli aina rakennettu keittiö, jossa myös ruoka perinteisesti tehtiin, eivätkä uunit sijainneet asuinhuoneissa. Sen sijaan asuinhuoneita lämmitettiin pitämällä tuli tässä keittiötilassa, ja varaavat uunin takaosat laajenivat asuintiloihin, ja ne toimivat siis kuin patterit. (Saiko tosta nyt mitään selvää...) Näin savu ei päässyt asuintiloihin, vaan koska tuli tehtiin keittiön puolella, johdettiin se myös sisääntulotilan kattoaukosta ulos. Ovelaa! Unkarilaisissa taloissa nukkumistilaa kutsuttiinkin "puhtaaksi huoneeksi".

Yhden talon terassia; värikkäiden koristelautasten kerrottiin olevan teollista tuotantoa, ei siis ihme, että niitä käytettiin vain somisteina

Tässä on paanukatto, useimmiten katot oli kuitenkin tehty oljista kuten muissa kuvissa näkyy

Maalaiskylät olivat rakentuneet tiiviisti niin, että pitkän päätien molemmin puolin oli pitkiä rakennuksia sivulle päin

Tässä näkyy hyvin talojen pitkä rakenne

Suomesta eroavaa oli myös se, että talot olivat pitkiä; toisessa päässä sijaitsivat asuinhuoneet ja samassa rakennuksessa olivat myös työ- ja varastotilat ja eläinsuojat. Näihin kaikkiin pääsi sitä paitsi kuivin jaloin kulkemalla seinänviertä, joka yleensä oli kuin katettu terassi. Kaikkien talojen pihoilla oli myös mehiläisille rakennettu omat pienet "talot", ilmeisesti hunaja ollut merkittävä ravinnon lähde.

Oltiin tällä kertaa viisastuttu eläintarhakokemuksesta ja pakattu kunnolliset eväät mukaan. Oli voileipiä ja tonnikalasäilykkeitä ja proteiinipatukkaa... Vietettiinkin museossa koko päivä, joten tulivat tarpeeseen. Lisäksi käytiin juomassa yhdessä kahvilassa kahvit ja syötiin jätskiä lämpimän päivän viilennykseksi. Museoalue on siis tosi laaja, joten huonompijalkaisen kannattaa varata riittävästi aikaa tai karsia vähän mitä nähdä. Jos haluaisi kiertää kaikki talot ja alueet tosi tarkkaan, niin varmasti yksi päivä ei mitenkään riittäisikään. Paikalta pystyi myös vuokraamaan polkupyöriä ja viikonloppuisin (ja oletettavasti kesällä joka päivä) aluetta kiertää myös museorautatie, jolla voi liikkua paikasta toiseen. Kannattaa käydä! Nähtävää kyllä riittää.

Periunkarilaista sisustusta

Korkeat vuodevaatepinot kertoivat asujien varallisuudesta sekä käsityötaidosta, eikä niitä kertyessään tarvittukaan nukkumiseen, vaan tuokin pino oli kasattu niin, että sen alapuolelle jää nukkumiseen sopiva kolonen.

Pohjois-unkarilaista kaupunkimaisemaa

Ainut miinus olivat parissa ekassa kylässä mölyävät ja joka paikan valloittavat koululaisryhmät. Ajateltiin olla ovelia ja mennä viikolla välttääksemme väkijoukot, mutta unohtui ottaa laskuihin mukaan arkipäivisin käyvät luokkaretkeläiset. Onneksi kauemmissa kylissä oli ihan tyhjää ja saatiin pyöriä niissä melkein kahdestaan.

Kai sitä voisi huonommissakin olosuhteissa opiskella

Eilen perjantaina mittari näytti taas kolmeakymmentä astetta ja käytiin päivällä makoilemassa ja lueskelemassa Gellert-mäen puistossa, missä kävi mukava vilvoittava tuuli. Illalla taas käytiin Annan läksiäisissä tosi kivassa Hintaló-nimisessä baarissa. Nimi tarkoittaa keinuhevosta ja paikka olikin teemansa mukaisesti sisustettu keinuhevosilla. :D Muutenkin tosi kiva löytö, oli sopivassa suhteessa rauniobaari-inspiroitunutta ja vanhanaikaista. Mentiin heti aikaisin illalla ja lähdettiin jo kymmeneltä kotiin yhden vaivaisen viinilasillisen jälkeen. Ajattelin säästää aivosoluja lukemista varten, mutta silti yhdestäkin lasista tuntuu tulleen heikko olo aargh. Aivot toimikaa, teitä tarvitaan nyt. Enää muutama päivä lukuaikaa pääsykoetta varten. 

Pääsiäispuuhia

Noniin, kun eilen kirjoittaminen meni ihan höpinäksi, niin laitetaan nyt sitten muistiin, miten meidän pääsiäinen täällä meni. Olen ollut lapsesta saakka aivan valtavan juhlapyhä- ja perinnerakas ja jokainen lähestyvä pyhä saa minut kiljaisemaan: "Mitäs me tehdään? Pakko juhlistaa jotenkin!" - Paljolti Joonaksen harmiksi, joka ei juuri välitä juhlapäivistä. :'D Alun perin viikkoja sitten mietittiin, että tässä pääsiäisenä olisi ollut kiva tehdä joku reissu, kun Joonaksellakin oli kokonainen viikko (keskiviikosta tiistaihin) koulusta vapaat. Se kuitenkin jäi, sillä epäilin sellaisen häiritsevän lukujani (jotka ovat silti edistyneet heikonlaisesti). Monet vaihtarit lähtivät kuitenkin reissuun loman kunniaksi ja Budapest tyhjeni muutenkin asukkaista, vain turistilaumat jäivät valloittamaan kaupungin katuja. Torstai-iltana katsottiin parvekkeelta, kun alhaalla kadulla kaikki paikalliset pakkasivat autojaan ja kaasuttivat kohti liikenneruuhkia ja ilmeisesti pääsiäisen viettoon maalle. Tuntui muutaman päivän ajan siltä, että oltaisiin asuttu autiotalossa; montaa muuta asukasta ei meidän rappuun varmasti jäänyt, niin kuolemanhiljaista täällä on ollut.

Markkinoilta

Säät ovat kuitenkin suosineet, joten ollaan lähinnä vietetty vapaa-aikaa ulkoilemalla. Jalkoihin koskee... Pääsiäisviikonloppu oli lämmin ja pärjäsi ihan hellevaatteissa. Pitkänäperjantaina kävelyreittimme vei ensin Pestin puoleiseen rantaan pääsiäismarkkinoille ja sieltä Margit-saarelle. Pääsiäismarkkinakojuja löytyi kyllä Budapestistä, ei vain rannasta, vaan myös ripoteltuna vähän sinne tänne ympäri kaupunkia. Tarjolla oli keramiikkaa, herkkuja, ruokaa ja totta kai runsaasti rullapullaa ja langosia. Syötiin lounasta yhdestä kojusta ja löydettiin onneksi varjoisa istumapaikka, mistä pystyi samalla kuuntelemaan markkinoilla esiintyvän bändin soitantaa.

Margit-silta, joka yhdistää Margit-saaren, Budan ja Pestin

Jatkettiin kulkuamme Parlamentin ohi Margit-saarelle. Saari on Tonavan keskellä sijaitseva vehreä ulkoilualue, minne budapestiläiset suunnistavat harrastamaan urheilua (saarelta löytyy urheiluhalli, uimastadioni sekä koko saaren ympäri kiertävä päällystetty juoksurata), nauttimaan luonnosta (saari on vihreä, siellä on paljon istutuksia ja viheralueita) sekä ihan vain viettämään päivää (kaiken tämän päälle saarelta löytyy muitakin aktiviteetteja kuten kotieläintarha, kylpylöitä, vanhoja raunioita yms.) Nimensä saari on saanut kuninkaantytär Margitilta, jonka isänsä (ystävällisesti) lupasi nunnaksi mikäli vain selviäisi mongolihyökkäyksestä. Näin kävi ja saarella sijaitsikin vuosisatoja nunnaluostari. Sen rauniot ovat siellä yhä nähtävissä ja ne ovat joko säilyneet tai entisöity hyvin, ja rakennukset on pienellä mielikuvituksella helppo kuvitella eteensä.

Luostarin raunioita

200-vuotias puu

Tässä oli vielä reilu vuosi sitten jokin hylätty urheilukenttä katsomoineen, jota asutti kissapopulaatio. Mentiin katsomaan, näkyisikö kissoja taas, mutta yllättäen romukatsomo olikin purettu. Ajateltiin jo, että kissoille on käynyt aivan huonosti, kunnes bongattiin ruohikolta ainakin yksi kisu makoilemasta. Muutenkin Margit-saari on vähän outo: toisaalta se on todella hyvin hoidettu puistoa erilaisine virkistysmahdollisuuksineen, toisaalta siellä on tämän puretun raunion lisäksi muitakin hylättyjä jättöpaikkoja, kuten heinää ja puita kasvavia tenniskenttiä, ihmeellisiä rakennusten raatoja yms. Kertoo kyllä unkarilaisesta mentaliteetista.

Japanilainen puutarha

Saari oli tosi kiva varsinkin näin kesällä ja siellä kannattaakin piipahtaa, mikäli on lämpimään aikaan Budapestissä ja haluaa vierailla jossain puistossa. Toisaalta käytiin Joonaksen kanssa viime vuoden maaliskuussakin saarella ja se on ihan viihtyisä talvellakin, mutta toki kesällä parhaimmillaan.

Eläintarhan pääportti

Pääsiäissunnuntaina taas käytiin Budapestin eläintarhassa. Oltiin suunniteltu sitä jo pitkän aikaa "sitten kun on lämmin", mutten odottanut eläintarhalta suuria, sillä kuvittelin, ettei se voisi olla kovin suuri tai monipuolinen (oikeastaan ajattelin lähinnä jotain jälkineuvostoliittolaista kolossia), sillä jostain syystä matkaoppaat eivät pahemmin mainosta sitä. Ennakkoluuloni osoittautuivat kuitenkin aivan vääriksi, sillä eläintarha oli sekä puitteiltaan että eläimistöltään tosi viihtyisä ja monipuolinen. Viiden tunnin tarhassa ravaamisen jälkeen oltiin jo niin väsyneitä, että lähdettiin kotiin, mutta paikalla saisi helposti vietettyä koko päivän. Asiaa ei parantanut Joonaksen päänsärky, mistä totta puhuen olen vähän huolissani; ei ole tavallista, että ihmisellä särkee lähes joka päivä tosi kovasti päätä. Migreeniä? Silmälasien tarvetta? Jotain?

Mentiin heti aamusta, sillä epäilin, että pääsiäissunnuntaina paikalle saattaisi saapua sankoin joukoin ihmisiä. Oltiin tästä iloisia, sillä aamulla selvittiin pienellä jonotuksella, mutta iltapäivällä lähtiessämme jonot porttien ulkopuolella olivat jo tosi pitkiä. Aamulla hieman viileämmässä eläimet olivat myös virkeähköjä. Oltiin onneksi varattu myös eväät mukaan, mutta siitä huolimatta iltapäivällä lähtiessämme olimme jo nälkäisiä ja suunnistimme Deak Ferenc terille kahville ja välipalalle. Täällä myydään kahviloissa paljon sandwichien ja sämpylöiden sijaan lepény-nimisiä paistettuja leipiä. Kyseessä on jonkinlainen ohut leipä, vähän kuin lepuska, joka on taiteltu ja välissä on täytteitä (tyypillisiä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi feta-pinaatti, juusto-kinkku, hapankerma-juusto) ja koko homma on paahdettu rapeaksi. Tosi rasvaisiahan ne ovat, mutta niin unkarilainen ruoka toki muutenkin. Nautittiin siis kahvista ja sellaisista.

Illalla ehti hädin tuskin tulla nälkä, mutta olin suunnitellut kotiin meille pääsiäisen kunniaksi oikein kolmen ruokalajin illallisen, joka oli pakko toteuttaa ofc. :D Alkupalaksi tehtiin unkarilaisia kasinomunia (kaszínótojás) ja oltiin hankittu pieni pääsiäiskinkku. Unkarissa kuulemma on perinne syödä pääsiäisenä savustettua kinkkua (tosi hauska juttu,  Suomessahan on jouluna joulukinkku). Meidän kasinomunat epäonnistui surkeasti: tarkoituksena on siis halkaista kananmunat, poistaa keltuainen ja sekoittaa siihen mausteita ja kermaviiliä ja lopuksi pursottaa tämä mömmö takaisin munan keskelle näyttävän näköisesti. Jotenkin onnistuttiin saamaan keltuaismössöstä täysin juoksevaa, jota ei luonnollisesti voinut pursottaakaan tai mitään. :'D Käännettiin kuitenkin tappio voitoksi, sillä tästä keltuais-kermaviililitkusta tulikin yllättäen mainio kastike kinkulle!

Pääruuaksi taas meilllä oli lohta(!!!), koska se oli Lidlissä alennuksessa (kallista silti) ja teki ihan kauheasti mieli kalaa, sillä ollaan syöty täällä tähän mennessä vain kerran seitiä. Kala on ihan tajuttoman kallista täällä ja valikoima surkea. No, Unkari ei varsinaisesti ole mikään kalastajan paratiisi... Suomessa saa kuitenkin seitiä ja muuta pakastetta kohtuullisella hinnalla, ja ostettiin usein tuoretta lohta Alepan -60% tarjouksista. Nyt kuitenkin tuhlattiin vähän ja oltiin uunilohemme äärellä onnellisia.

Kierrätyspajunkissankoristeita
suklaapallojen käärepapereista

Jälkkäriksi meillä oli ihan Sparista ostettua valmistiramisua, mikä oli hyvää, mutta ehkä vähän turha, sillä vetäisin siihen päälle vielä jonkun kilon Lindtin suklaapalloja. Allee-kauppakeskuksen Lindt-myymälässä oli näille erimakuisille suklaapalleroille ihan oma laaja irto-osio, josta niitä saattoi aika kohtuuhinnalla kauhoa irtokarkkien tapaan laareista pussiin ja maksettiin painon mukaan. Saattoi olla, että vähän innostuin, sillä halusin kokeilla jokaista makua ja niitä oli lähemmäs 20... Onneksi pääsiäinen on vaan kerran vuodessa.

Maanantaina olisi ollut ihan meidän lähellä Kelenföldin reformoidussa kirkossa suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus, mihin meinattiin mennä ihan vaan kielen takia, mutta ei sitten saatu aikaisiksi, vaan jäätiin kotiin löhöilemään. Illalla Anna tuli meille kylään. Anna ja Joonas lähtivät yhdentoista aikoihin meiltä jatkoille kaupungille, kun taas minä jäin kotiin nukkumaan, väsytti hirveästi... Vanhuus ei tule yksin. :'D 

Aamulla heräsin puoli seitsemältä siihen, kun Joonas könysi vasta kotiin, hahah. Tuolla se nyt nukkuu edelleen ja itse pitäisi alkaa pikkuhiljaa siirtyä taas lukujen pariin. Arki on muutenkin saapunut Budapestiin, naapurit ovat palanneet kotiin metelistä päätellen ja liikkeet ja kaupat ovat avanneet taas ovensa oltuaan koko pääsiäisen visusti kiinni. Kannettiin sen takia viime torstaina pikkuinen jääkaappimme äärien myöten täyteen ruokaa, joka on nyt huvennut, joten tänään lukemisen lisäksi ainakin ruokaostoksia tiedossa, tuskin mitään kummempaa.

Epämääräistä pohdintaa

Meillä oli pääsiäiseksi vaihteeksi vaikka mitä suunnitelmia, joita ei sitten kuitenkaan toteutettu ajankäytöllisistä syistä johtuen. Toivonpa, että olisin vähän tehokkaammin käyttänyt aikaani siitä huolimatta myös opiskeluun... Säät on suosinut, joten ollaan lähinnä käytetty aikaa ulkoiluun ja muuhun löllöilyyn. Oli tarkoitus kirjoitella niistä ja laittaa kuvia, mutta teenpä sen hieman myöhemmin, sillä tämä teksti vähän eksyi uristaan mietintöjen puolelle. Tää on sitten tällaista epämääräistä ajatuksenvirtaa vain. :D

Kaverin talon sisäpiha

Perjantaina suunnattiin kohti Margit-saarta, missä ei ollakaan tällä reissulla käyty. Kierrettiin saari läpi kyllä viime vuoden maaliskuussa, mutta silloin oli kylmä (ja olin kipeä), minkä takia olen pantannut Margitilla käymistä siiheksi, että "on lämmintä ja istutukset on kunnossa" niin on näkemistäkin. Kipeydestä vielä sellainen sananen, etten ole ollut tällä reissulla _kertaakaan_ kipeä, mistä pitäisi yllättyä jos on yhtään viimeisen parin vuoden aikana kuullut miun kuulumisista: olen sairastanut flunssaa keskimäärin jokaisesta kuukaudesta viikon ja ainakin jokaikisellä lomalla tai jos on ollut edes kahta päivää pidemmät vapaat. Aika ison osan elämästäni olen siis viime vuosina maannut sängyn pohjalla sairastamassa ja missannut myös kaikki vapaat. (Sairastaminen ei ole lomailua, se on inhottavaa.) Olin etukäteen ihan varma, että täällä Unkarissa poimisin jokaikisen unkarilaisen pöpön tällä vastustuskyvyllä, mutta ei. Ihan saletisti kaikki noi sairastamiset johtuivat yksinkertaisesti vaan stressistä, joka oli suurta, painavaa ja kokoaikaista. Täälläkin tuntui, että stressi alkoi laueta vasta ensimmäisen kuukauden jälkeen (mikä ei toki ihme, koska viime kesän kuukauden kesälomallakin tuntui, että aloin mennä lomamoodiin vasta loman viimeisinä päivinä). Sitä se stressi teettää, en suosittele.

Hauska taulu Kelet-kahvilan seinällä

Mutta miten välttää tulevaisuuden uraputkessa loppuunpalaminen, kun koin sen jo mitättömänä kaupan kassanakin? Okei, no meillä oli kyllä ihan äärimmilleen viety henkilöstömitoitus ja työtä oli pakko tehdä juosten, mutta tuskin ne paineet hellittää korkeammissakaan viroissa - päinvastoin. Ei ole hirveän hyvä kombo olla perfektionisti, kunnianhimoinen suorittaja ja samalla älyttömän epävarma itsestään. Pitäisi varmaan treenata relaamista, mitä yritinkin koko viime syksyn tehdä enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä. Toisaalta mentaalisella rauhoittumisella je hengittelyllä pääsee vain tiettyyn pisteeseen saakka, jos olosuhteet ympärillä ovat mitä ovat. Tää on kyllä varmaan ihan yleistä, ainakin jos uskoo Ylen juttuja siitä, miten nuoret alle 30-vuotiaat jo polttavat itsensä loppuun heti työelämään astuessaan. Voi aikoja, voi tapoja. 

Olen alkanut nähdä viime aikoina ekaa kertaa täällä taas unia töistä, johtuu varmasti siitä että aika kuluu ja ihan kohta on jo kesä ja tämä ihmeellinen breikki täällä vailla velvollisuuksia loppuu. (Okei ei pidä olla epärealistinen; tämänkin mahdollistaa vain hullun lailla säästetyt rahat, jotka sillä stressaamisella haalin.) Viikon päästä tulen jo Suomeen!!! On pitänyt alkaa miettiä syksyä ja sitä palaanko töihin, mutta kyllä noi painajaiset saa vähän kallistumaan sinne päin että ei kannata, vaikka palkkapussin kilinä alkaa taas kummasti houkuttaa puoleensa. Ei ihme, että työkaveri kutsui miuta "rahanahneeksi pikku siiseliksi". Onko materiaalisen vaurauden ja henkisen hyvinvoinnin pakko olla keskenään ristiriidassa? Voisiko ne jotenkin yhdistää? Tuntuu, että nuorempana ihailin menestystä, uraa ja tehokkuutta (kai ne ovat tämän ajan ihanteita) ja halusin tosi korkealle, tosi rikkaaksi ja tosi huipuksi. Nykyään, tällä lyhyellä työkokemuksella, on alkanut tuntua siltä, että haluan oikeasti vain hidasta elämää. Voisin ihan hyvin tyytyä vähempään omistamiseen ja vaurauteen, jos siitä saa vastikkeeksi rauhaa ja hiljaisuutta. Kai itsensä voi tuntea onnistuneeksi ja oman työnsä merkitykselliseksi, vaikka tekisi jotain huonommin palkattua virkaa tai vaikka osa-aikaista työviikkoa. Kun on elänyt opiskelijana ja täällä säästöillä, tuntui pieni palkkakin ihan valtavalta (en tajua miksi pääsykoematskuissa kaupan kassat oli määritelty "työssäkäyviksi köyhiksi", itse ajattelin, että olen tyyliin maailman kuningas?? xD) Tosi pienelläkin rahalla pärjää tosi hyvin ja on varaa kaikkeen tyhmäänkiin niinkuin matkusteluun jos vain osaa säästää. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. En tarkoita, että haluaisin tosiaankaan jäädä kaupan kassaksi!! vaan haluaisin tosiaankin tehdä jotain, minkä kokisin tärkeäksi ja saisin työssä enemmän autonomiaa. Enää en vain ajattele, että tarvitsee välttämättä kamalasti kaikkea ollakseen onnellinen ja elääkseen hyvää elämää.

Tein uutena vuotena perinteisen tulevan vuoden tarot-ennustuksen itselleni, hehheh, olkoon ihan höpsönpöpsöä, mutta en kyllä ihmettele, että huhtikuun korttina oli Kuu, joka nyt noin yleisesti on ihan ihme hämykortti, joka edustaa alitajuntaa, salattuja asioita ja niiden paljastumista ja toisaalta epävarmuutta, illuusioita ja häilyvää. Ehkä se on lähestyvä 24-v syntymäpäivä tai se, että vietän täällä tosi paljon aikaa yksin, varsinkin nyt pääsykokeisiin lukiessa, mutta tuntuu, että olen jonkinlaisessa välitilassa, missä olen miettinyt tosi paljon tulevaisuutta (varmastikin siksi, että se on yhä tuntematon). Takana on yksi nuoruuden vaihe Suomessa, suomen kielen opinnot, jotka eivät kiinnostaneet ja duuni, jossa olin tosi stressaantunut. Tulevaisuudessa on jotain ihan muuta, ehkä uusi, kiinnostavampi opiskelupaikka, ehkä ihan toinen paikkakunta. Täällä kellun vailla huolia ja velvollisuuksia näiden "oikeiden" maailmojen välillä, joissa vaaditaan kaikenlaista. Varmaan se on vanheneminen, mutta tuntuu, että mielipide on muuttunut monesta eri asiasta. Ennen ajattelin, etten ikinä ikinä halua lapsia, en halua elää perinteistä elämää ja keskiluokkaista unelmaa. Lapset on edelleen tosi pelottavia ja aika järkkyjä, mutta en ole siitäkään enää niin varma: ehkä oma ei olisi yhtä vaarallinen kuin muiden? Tarkoittaako lapsien haluaminen aina sitä, että lapsista pitäisi yleisesti tykätä? Toisaalta, kiintyykö omaansakaan jos ei tykkää muistakaan? Onko asettuminen muutenkin uhka vai mahdollisuus? Olen myös yrittänyt hyväksyä oman identiteetin liukuvuuden; aina kun yritän saada sen kiinni, se vain lipeää kauemmas. Ehkä mitään kiinteää identiteettiä ei ole olemassakaan? En ole mitään, mitä luulen olevani ja muutun koko ajan; kun luulen saavuttavani jonkin varmuuden, se on jo toisin. En halua mitään mitä saan ja haluan kaikkea sitä, mitä en voi saada. Ehkä onkin vapauttavaa luopua kaikista (ulkoa päin kuitenkin määritetyistä) määrittelyistä ja käsitteistä ja vain olla kuin höyhen tuulessa.

...Tää on just tätä, kaipaan vakaata pysyvyyttä, turvallisuutta, asettautumista johonkin, ja samalla kuitenkin haaveilen täydellisestä riippumattomuudesta kaikista maailman tarjoamista positioista! :D Jos jotain kirjallisuudentutkimuksen luennoilta jäi mieleen, niin se, että postmodernia kirjallisuutta leimaa pirstaloituminen, epäyhtenäisyys, epäjärjestelmällisyys, kiinteiden identiteettien, juonien ja paikkojen katoaminen yms. Ehkä olenkin vain tyypillinen postmoderni ihminen. 

Tarottien kuu myös varoittaa vaarasta, illuusioista ja todellisuuden kieltämisestä. Varmaan kaikkia oman elämän asioita pitäisi tarkastella lähemmin vasta vaikka puolen vuoden päästä, kun astun ulos tästä unkarilaisesta välitilasta taas "oikeaan" maailmaan. Onko oleminen muille helpompaa vai yhtä kimuranttia?

Haha, nyt kaikki vanhemmat lukijat siellä nauraa, että "se on niin nuori".